The nature spirits
Haltijat
Haltijalla ymmärretään kansanuskossa esiintyviä paikallisia, yleensä tiettyyn (luonnon)ympäristöön kiinnittyviä, tuonpuoleista luonnetta omaavia olentoja, jotka usein hallitsevat aluettaan tai jotka jollakin tavalla kontrolloivat sen piirissä harjoitettuja toimintoja. Pyyntikansoilla haltijat ovat luonnonhaltijoita, kun taas maanviljelyskulttuureissa tunnetaan myös rakennusten - yms. haltijat (kodinhaltija, riihenhaltija jne.). Haltijan reviiri voi muodostua myös tietystä eläinlajista tms. Myös ihmisellä sanotaan usein olevan haltijansa. Haltijan voidaan katsoa eroavan jumalasta sen johdosta, että haltijat ovat ns. empiirisiä uskomusolentoja, eli niiden katsotaan toisinaan näyttäytyvän tai muuten antavan merkkejä itsestään. Usein näyttäytyminen koetaan sanktioksi, t.s. rangaistukseksi normien vastaisesta käytöksestä, tai varoitukseksi sellaisesta tai myös varoitukseksi vaarasta. Pyhyyden (kts. pyhä) suhteen haltijat sijoittuvat kauemmaksi täydellisestä tuonpuoleisuudesta kuin jumalat. Haltijoiden kanssa eläminen ei yleensä edellyttänyt työläitä rituaaleja, vaan vain luontevaa huomioonottamista. Jako haltijoihin ja jumaliin on kuitenkin saamelaisen kansauskon kannalta lähinnä vain uskontotieteellinen apuneuvo (esikristilliset jumalat).
Saamelaisilla erikseen nimetyksi haltijoiksi voidaan laskea ainakin eräät vedenhaltijat ja kalojen vanhin maddu. Haltijat kansoittivat kuitenkin koko luonnonympäristön. Esim. Inarin porosaamelaiset ovat uskoneet joka puullakin olevan oma haltijansa; ennen puun kaatamista se piti saada poistumaan iskemällä puun alin oksa irti. Saamelaisten monet maanalaiset olennot maahiset, (čahkalakkis) voidaan samoin lukea haltijaolentojen luokkaan. Myös ihmisellä oli hänen onnestaan ja menetyksestään huolehtija haltijansa, hänen haamunsa (sielu, etiäinen). Erikseen on puhuttu kuolleen haltijoista, jolloin sanaa on käytetty hieman eri merkityksessä (kuolema ja vainajat). Tutkimuskirjallisuudessa myös Áhčešeátnestä ja Njávešeátnestä on käytetty haltijanimitystä, joskin nimitys on ongelmallinen olentojen epäempiirisyyden johdosta.
Pentikäinen 1995
The nature spirits
This term is used to refer to local supernatural beings in folk beliefs that are usually associated with a particular (natural) environment, which they generally rule, or the activities of which they in some way control. The spirits of hunting peoples are generally nature spirits, while those of agricultural cultures also include spirits of buildings and the like (a spirit of the home or the barn, and so on). The habitat of a spirit may be defined by a particular species of animal or some similar phenomenon. People, too, are often said to have their spirits. A spirit can be distinguished from a god by fact that the former are so-called empirical entities of belief; in other words, they are believed to appear or otherwise manifest themselves to people at times. Generally, the appearance of a spirit is regarded as a sanction, that is a punishment for breaking behavioural norms, or a caution against doing so, or then a warning of danger. In terms of their sacred character (the Sacred) spirits are generally located further down the scale from complete other worldliness than gods. Coexistence with spirits entails commonplace acknowledgement rather than burdensome rituals. However, the division between spirits and gods from the point of view of Saami folk beliefs is little more than a tool of comparative religion (Pre-Christian gods).
Of the beings specifically named as spirits by the Saami, one can include at least certain water spirits and Máddu, the Oldest of the Fish , as spirits proper. However, the whole natural environment was populated by spirits; for example, the Inari reindeer-herding Saami believed that every tree had its own spirit, which it was necessary to expel before felling the tree by cutting off its lowest branch with an axe. Many of the subterranean beings of the Saami (Earth spirits; čahkalakkis) can also be included among the spirits. An individual person, too, had his own guardian spirit, a double (the Soul; Ovdasa who looked after his happiness and fortune. Distinct from these were the spirits of the dead, in which the word spirit is used in a slightly different sense (Death and the dead). In the research literature, the word spirit is also used for Áhčešeátne and Njávešeátne, although its use here is problematic because of the unempirical nature of these beings.
