Sielu
Sielu
Saamelaiset uskoivat ihmisellä olevan useita henkisiä ulottuvuuksia, joita paremman termin puutteessa on nimitettävä sieluiksi tai sieluosuuksiksi: luurangossa sijainnut elämänprinsiippi, ruumiintoimintoja ylläpitävä osuus ("henkisielu"), vapaasti liikkuva osuus ("vapaasielu") ja etiäisenä (ovdasaš) näyttäytyvä seuralaishaamu (fárrosaš). Jako on uskontotieteellinen ja perustuu päättelyyn. Ei tiedetä, onko saamelaisilla ollut omia nimityksiä kaikille näille ulottuvuuksille; missään tapauksessa saamelaiset eivät itse ole spekuloineet asialla. Nykyään saamelaiset käyttävät sielusta länsimais-kristillisiä merkityksiä kantavaa sanaa siellu, minkä lisäksi tunnettu on ollut (InS) heägga, 'henki'.
Länsisaamelaisten tietojen mukaan luurangossa asuneen elämänprinsiipin saattoi luoda ainoastaan taivaanjumala Radien. Hän lähetti sielun Máttaráhkkalle, joka puolestaan luovutti sen tyttärelleen Sáráhkkálle (Áhkka-jumalattaret). Yleissaamelaisena pidettävän käsityksen mukaan ihmisen kuoltua vainajalassa (kuolema ja vainajat) vaikuttavat voimat saattoivat luoda siellä ihmiselle uuden vainajalaruumiin, jos luuranko oli ehjä ja kokonainen. Sama periaate koski eläimiä; rituaalisesti oikein uhrattu eläin kasvoi uudelleen sáivaan, jos sen luuranko oli kokonainen (uhraaminen, karhukultti). Henkisielu oli fyysisiä elintoimintoja ylläpitävä "sielu". Kun henki lähti, niin fyysinen kuolema tuli. Vapaasielu saattoi poistua ruumiista monissa tilanteissa. Unessa ja noidan (noaidi) transsissa ajateltiin sielun poistuvan ja vaeltavan ruumiin ulkopuolella, samoin vaikean sairauden tilassa, kun ihminen oli tajuton (ráimmahallan). Yleissaamelaiseksi katsottavan käsityksen mukaan sielu saatiin esivanhemmilta, jolloin kysymykseen tulee juuri vapaasielu, ihmisen identiteettiä kantanut henkinen ulottuvuus. Etiäistä on pidettävä ihmisen onnesta ja hyvinvoinnista huolehtivan haltijan, seuralaishaamun (fárrosaš) ilmentymänä; ovdasaš nähdään tai se ilmaisee itsensä ennen kuin sen tarkoittama henkilö fyysisesti tulee. Ainakin inarinsaamelaisten mukaan fárrosaš oli kuolematon ja jäi oleskelemaan kuolin- tai hautapaikan luo. Se kuitenkin saattoi siirtyä myös jälkeläisille, jos nämä pitivät yllä suvun tapoja, ja huolehtia myös näiden omaisuudesta ja hyvinvoinnista.
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
