Painting
Kuvataide
Saamelaisen kuvataiteen lähtökohdat kumpuavat tuhansien vuosien takaisesta kalliopiirrostaiteesta ja kansantaiteesta, joka ilmenee alkuperäisenä.
Toisaalta nykytaiteeseen on keskeisesti vaikuttanut myös länsimainen taidekäsitys. Mielenkiintoisimmat teokset ovat syntyneet nimenomaan perinteen ja nykytaidekäsityksen ristiriidassa.
Noitarummun sisnanahkaiseen päälliseen on tehty rikas kuvitus saamelaisesta maailmankuvasta ja maailmankaikkeudesta. Kuvat oli värjätty lepänkuoresta tehdystä syljestä tai koverrettu puukolla puunkuoresta, puusta, sarvesta ja luusta. Kun saamelaiset käännytettiin kristinuskoon 1600- ja 1700-luvuilla, lähetyssaarnaajat hävittivät rummut, mutta kuvitustaide jäi henkiin käyttöesineiden kautta. Saamelaisilla on ollut taito kaivertaa veitsenkärjellä tai muulla terävällä esineellä koristeaiheita liuskekivi-, luu- ja puuesineisiin. Puukkokoverrustaide on säilynyt näihin päiviin asti ja on tullut tunnetuksi erityisesti sellaisten taiteilijoiden kuin Nils Nilsson Skumin kautta.
Turi ja Skum edustavat varhaista itseoppinutta taiteilijapolvea, kun taas John Andreas Savio (1902-1938) aloittaa saamelaistaiteessa oppineen taiteilijapolven aikakauden.
Skumin ja Turin sekä Savion perinne yhtyy mielenkiintoisesti nykytaiteen keskeisissä aloittajissa Lars Pirakissa ja Iver Jåksissa (s. 1932). Iver Jåksista piti tulla poromies. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun hän joutui vakavaan onnettomuuteen ja vuosiksi sairaalaan. Onnettomuuden aiheuttamista vammoista hän ei toipunut koskaan. Sairaalassa hän oli innostunut piirtämisestä ja halusi jatkaa oppimiaan taitojaan taidekouluissa Oslossa ja Kööpenhaminassa. Opiskelun jälkeen hän palasi pohjoiseen ja rupesi 1960-luvulla päätoimiseksi taiteilijaksi. Jåks on nykytaiteen keskeisin uranuurtaja.
Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin nuorempien sota-aikana ja sen jälkeen syntyneiden taiteilijoiden esiinmarssin myötä 1970-luvun lopulla. Merkittävimpiä tapauksia oli Masin taideryhmän (Sámi dáiddarjoavku) muotoutuminen 1978 Altajoen kiistan aikoihin. Tähän joukkoon kuuluivat vahvat vaikuttajat käsityötaiteilija (s. 1948), taidemaalari Synnöve Persen (s. 1950) ja taidegraafikko (s. 1946).
Masin ryhmän ja Nils-Aslak Valkeapään aktiivisen panoksen ansiosta perustettiin 1979 Saamelaistaiteilijoiden liitto (Sámi Dáiddačehppiid searvi, SDS).
Taiteilijat sovittavat omia lähtökohtiaan ja länsimaisen ja valtaväestöjen laitoksissa saatuja oppeja yhteen. Tuotannossa siis näkyy perinteen ja uusien vaikutteiden vuorovaikutus. Perinteinen saamelainen kuvasto ja väriainekset ovat näkyneet selkeimmin Nils Aslak Valkeapään ja Ragnar Mathisenin töissä. Valkeapää on kehitellyt noitarumpujen kuvioita uusiin muotoihin maalauksissaan ja kirjojensa kuvituksissa. Mathisen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea saamelaista maailmankuvaa esittävistä kartoistaan, joiden nimistö, kuvasto ja maailmannäkemys ovat saamelaisen hengen mukaisia. Keskustana hänellä on ilman rajoja piirretty Saamenmaa. Molemmilla taiteilijoilla on vahva henkinen suhde esi-isiensä kuvamaailmaan ja noitarumpujen symboliikkaan.
Nykyajan taiteilijoista Norjassa vaikuttavat Synnöve Persen, Hans-Ragnar Mathisen, Aage Gaup (s. 1943), Ingunn Utsi (s. 1948), Josef Halse (s. 1950), Trygve Lund Guttormsen (s. 1933) ja Liisa Helander (s. 1955), Suomessa Merja Aletta Ranttila (s. 1960), Marja Helander, Outi Pieski ja Satu Natunen sekä Ruotsissa Lars Pirak (s. 1932), Majlis Skaltje (s. 1940), Rose Marie Huuva (s. 1950), Britta Marakatt-Labba (s. 1951) ja Eva Aira (s. 1957). Useimmat taiteilijoista ovat myös halunneet lähteä muuntelemaan perinteitään, halunneet jopa sanoutua irti romanttisesta ja eksoottisesta koetusta symboliikasta ja tuoneet esille uutta kuvastoa. Synnöve Persen on kuvataiteilija, joka on keskittynyt värien sommitteluun ja sävyillä luotuihin tunnelmiin. Hän on omien sanojensa mukaan yrittänyt sovittaa saamansa taidekorkeakoulun taideopit omiin lähtökohtiinsa kuitenkaan haavoittamatta itseään. Monilla nykypäivän taiteilijoilla on taidekoulutuksen lisäksi myös vahva käsityökoulutus. Suomen kuvataideakatemiassakin opiskellut Maj-Lis Skaltje on palannut henkisille juurilleen ja alkanut hyödyntää myös perinteisiä käsityötaitoja omissa näyttävissä installaatioissaan.
Yhteinen maa -taidenäyttelyn avajaisissa Akseli Gallen-Kallelan museossa helmikuussa 2003.
Monet taiteilijat ovat kehittäneet käsityöstä omaperäisen taidetekniikan, tekstiilitaiteen, kuten Britta Marakatt-Labba, Rose Marie Huuva ja Satu Natunen.
Yhteinen maa –taidenäyttelyn avajaisissa Akseli Gallen-Kallelan museossa helmikuussa 2003.
Monien sysäyksenä taiteen tekemiseen näyttää usein olleen fyysinen vamma tai jokin tietty trauma, joka on syntynyt taustan ja uusien vaikutteiden välisestä ristiriidasta. Mathisen, kuten Jåkskin joutui sairaalaan vuosikausiksi sairautensa vuoksi ja alkoi purkaa sairauskokemuksiaan taiteen tekemiseen. Suomessa vaikuttavan taidemaalari Merja Aletta Ranttilan omien sanojen mukaan hänellä on ollut tarvetta purkaa lapsuutensa traumaattisia kokemuksia, joita leimasi voimakas lestadiolainen ympäristö. Ranttila tunnetaan pohjoisen eksotiikkana pidetystä symboliikasta, unenomaisesta kuvamaailmasta ja etenkin töissä usein toistuvista piruista ja voimakkaista naishahmoista. Taiteilija tuli laajemmin tunnetuksi vuoden 1993 Tornion shamaanikesässä syntyneestä väittelystä "pirun kuvista", joita papit tulkitsivat shamanismiksi ja saatananpalvonnaksi. Ranttila on taiteessaan käynyt läpi omia lapsuuden ja nuoruuden ahdistuksiaan. Hänen linopiirrostensa keskeinen hahmo on terävän kulmikkaasti piirretty, jossain määrin irvokas ja voimakas nainen.
Kuvissa pahat voimat viettelevät naista ja julistavat tuomiota. Nainen taistelee tuskissaan ja pyrkii kohti vapautta, jota kuvissa symboloi lintu. "Pahan olon kuvat" kertovat painajaismaisista peloista, uskonnollisesta ahdistuksesta, kuolemasta ja syyllisyydestä, mutta myös vahvasta vapautumisen ja vapauden kaipuusta ja irtiotoista arjesta. Sininen kettu-taulusarjassaan taiteilija alkaa löytää itsensä ja rauhan elämälleen, ja taulujen muodot ja teemat pehmenevät. Ranttilan taiteeseen vaikuttivat voimakkaasti myös ajankohtaiset tapahtumat, kuten Tshernobylin ympäristökatastrofi ja Persianlahden sota. Hän tallensi tapahtumien kokemukset kuviinsa, esim. Haavoittunut enkeli. Ankeiden sävyjen vastapainoksi on viime vuosina ollut näkyvissä uudenlaista seesteisyyttä, jota kuvastavat prinsessamaisen ilottelevat kuvat kultasateesta ja kimalluksesta.
Saamelaistaiteelle on asetettu pulmallisia vaatimuksia. Saamelaistaiteilijan odotetaan kuvaavan saamelaisuutta, saamelaisihmisiä ja esineistöä ja valitsevan aiheensa pelkästään omaleimaisesta ympäristöstään. Vaarana on silloin, että saamelainen aihepiiri on hyvän saamelaistaiteen tärkein arvosteluperuste. Hyvänä esimerkkinä on Savion taiteen arvostaminen. Hänen kuvissaan esiintyy muitakin aiheita kuin saamelaisia ja juuri näissä kuvissa hänen luova kykynsä tulee esiin. Kuitenkin vain hänen saamelaisaiheiset taideteoksensa herättivät kiinnostusta. Yhä saamelaista taidetta pyritään arvioimaan samalla tavoin. Nykypäivän saamelaistaiteilijan pyrkimyksenä on kuitenkin olla tasaveroinen kilpailija alallaan taustasta tai syntyperästä huolimatta ja tuoda panoksensa yhteispohjoismaiseen taiteeseen ja yhteiskuntaan. Nykypäivän taiteilijoiden teoksia on useissa kokoelmissa Pohjoismaissa, ja he pitävät usein yhteisnäyttelyitä ympäri maailmaa.
Painting
Hirvonen, V., 1993: Hård af Segerstad, Ulf, 1971: Lehtola, Veli-Pekka, 1995: Manker, Ernst, 1956: Pirak, Lars, 1966: Skum, Nils Nilsson, 1938: Vorren, Örnulv, 1963: Isaksson, Britt, 1968: Sámi dáidda, 1975:Sámi govat - Samerna i konsten 19,
