Aurinko
Aurinko
Aurinkoa, Beaivi, pidetään saamelaismytologian keskeisenä jumaluutena. Eteläsaamelaisaluetta kuvaavissa lähteissä auringonjumaluus esiintyy naishahmoisena, kun taas koltta- ja kuolansaamelaisessa perinteessä Aurinko kuvataan ympäri maailmaa ahkiossaan ajavana miehenä, joka otti vaimokseen saamelaisneidon ja siten solmi sukulaisuussuhteet maanpäällisten ihmisten kanssa. Kautta Saamenmaan aurinko on yhdistetty hedelmällisyyteen. Aurinkojumaluuden merkiksi tulkitaan usein rumpukalvoilla esiintyvä ympyrä (pohjoissaamelaisilla) tai nelikulmio (eteläisissä rummuissa), jonka kärkipisteistä lähtevät Auringon neljään ilmansuuntaan ulottuvaa voimaa merkitsevät viivat. Viivojen nimitys on vanhalla kirjoitustavalla nealja beaiwe labikje, mikä merkitsee neljää auringon hihnaa (rumpu). Vanhojen lähteiden mukaan Auringolle uhrattiin valkoinen naaraspuolinen poro poronhoidon menestymiseksi tai sairaustapauksissa. Norjansaamelaisia koskevien 1700-luvun lähteiden mukaan Auringolle uhrattiin aurinkopuuroa, jota syötiin rituaalisesti juhannuksen aikaan. Enontekiön saamelaisten tiedetään vielä 1900-luvun alussa leiponeen jauhoista ja poronverestä kakun, joka kevättalvella ripustettiin koivuun uhriksi auringolle (uhraaminen).
Kertomukset Auringon lapsista ovat tunnettuja kautta Saamenmaan. Myytti, joka selittää saamensuvun polveutuvan Auringon pojasta, tuli tunnetuksi eeppisen joiun Beaivebártni soagŋomátki Jiehtanasaid máilmmis (Auringon pojan kosiomatka jättiläisten maailmassa) kautta. Joiun tallensi saamelainen pappi Anders Fjellner 1800-luvun lopussa Ruotsin puolella Jukkasjärvellä (Čohkkiras) ja Härjedalenissa. Joiun mukaan Auringon poika kävi kosiomatkalla jättiläisten maailmassa meren takana ja meni naimisiin jättiläisen tyttären kanssa. Liitosta syntyneet pojat, Gállábártnit (astraalimytologia) keksivät sukset ja panivat alulle ihmisrodun. Tähän myyttiin palautuu saamensuvun epiteetti Auringon lapset.
Gustav von Düben esittää myytin Njáveš ja Háhčeš nimisistä miehistä, jotka olivat maailman ensimmäiset ihmiset. Njáveš otti Auringon tyttären Njávešeatnen vaimokseen, Háhčeš Kuun tyttären Áhčešeatnen (kuu). Njávešeatne kesytti villipeuroja ihmisten hyväksi ja antoi poronsa ihmisille, Áhčešeatne taas oli ilkeä omille poroilleen, joista tuli villipeuroja. Pohjoissaamelaisalueella tunnetun tarinan mukaan Aurinkoneito opetti saamelaisia paimentamaan poroja. Itäsaamelaisen tradition mukaan Aurinko itse omistaa poroja, ja sen tytär Piejjv niijjd, Aurinkoneiti, sai myötäjäisiksi ison porokarjan mentyään naimisiin poropaimenen kanssa. Sen jälkeen porokarjat maan päällä lisääntyivät ja parantuivat. Sekä läntisessä että itäisessä saamelaisperinteessä poroelinkeinon selitetään alkavan naisesta, Auringon tyttärestä. Myytit heijastavat saamelaisen yhteiskuntaelämän eri vaiheita: Njávešeatne-myytin tapahtumat sijoittuvat peurojen kesyttämisen aikakauteen; itäinen traditio taas kuvailee myöhempää kulttuurivaihetta, porokarjojen lisääntymistä ja poronhoidon edelleenkehittämistä (Áhčešeatne - Njávešheatne).
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
