Duodji, käsityö
Duodji, käsityö
Sana duodji tarkoittaa 'tekoa', 'toimintaa' ja 'tuotetta'. Nykyisin sanalla ymmärretään enimmäkseen 'käsityötä'. Sen alkuperä saattaa olla indoeurooppalaisperäisessä sanassa *tawi-, joka tarkoittaa 'tekoa, toimintaa ja työtä'. Verbin duddjot merkitys on 'työskennellä käsin', 'tehdä käsityötä' tai 'rakentaa'. Sanalla on vastineet kaikissa muissa saamelaiskielissä paitsi eteläsaamessa. Kolttasaamessa sana on muodossa tuaij, inarinsaamessa tyeiji, kildininsaamessa tujj, turjansaamessa tijje, luulajansaamessa duodje. Myös eteläsaamessa käytetään nykyisin sanaa duedtie, mutta sanalla vätnoe on sama merkitys.
Vanhoissa kirjoituksissa käsitöitä selitetään tarkkaan muotoilua, vaatetusta ja valmistusprosessia kuvailemalla. Saamelaiset olivat tunnettuja käsityötaidoistaan. He valmistivat jo varhain muun muassa veneitä. Usein käsityöt jaettiin miesten töihin ja naisten töihin. Vielä nykyäänkin joillakin seuduilla ajatellaan, että naisten työnä on työstää pehmeitä raaka-aineita, kun taas kovien raaka-aineiden tuöstäminen kuuluu miehille, mutta itse asiassa nämä rajat on jo ylitetty, ja ensimmäiset rajan ylittäjät ovat olleet naisia.
Käsityö on aina ollut sidoksissa saamelaisten jokapäiväiseen elämään ja luontaiselinkeinoihin. Merisaamelaiset käyttivät erilaisia raaka-aineita kuin tunturisaamelaiset, esimerkiksi lampaanvillaa, ja lampaannahka oli heille luontaisempi raaka-aine kuin poronnahka. Raanuja on nykypäiviin asti kudottu rannikolla, ja niiden valmistukseen käytetään yhä yksinkertaista apuneuvoa: pystyjä kangaspuita (rátnu). Hyödylliset askareet ovat olleet keskeisiä, sillä perustarpeiden tyydyttäminen on ollut ensisijaista. Koska raaka-aineet on haettu luonnosta, raaka-aineiden hankkiminen ja eri tarpeiden tyydyttäminen on täytynyt sopeuttaa luontoon ja luonnon muutoksiin. Sekä hankinnat että itse käsityön tekeminen ovat olleet sidoksissa vuodenaikojen vaihteluun, sillä käsityöläiset keräsivät raaka-aineita niinä aikoina kuin se oli mahdollista ja tarkoituksenmukaisinta. Sama pätee nykyisinkin. Erilaisia porontaljasta valmistettavia tuotteita varten valitaan raaka-aineet karvan tuuheuden mukaan. Koreita peskejä valmistetaan silokarvaisesta taljasta, etenkin jos talja lisäksi on kokonaan tummanruskeaa tai valkoista. Silokarvaisessa taljassa karva on harvaa, mutta nahka kuitenkin vahvaa. Samoin silokarvaisista koipinahoista tehdään hienoja nutukkaita, koipisukkia ja kintaita. Jos taas halutaan ommella lämpimiä tunturissa käytettäviä nutukkaita, on valittava paksumpia ja tuuheakarvaisia nahkoja. Myös lampaantaljasta valitaan eri kohtia eri tarkoituksiin.
Käsitöitä ja eri seutujen käsityötuotteita kuvaillaan raaka-aineen mukaan. Kalansuomuja, sekä järvi- että merikalojen suomuja, käytettiin muun muassa päähineiden valmistukseen. Knud Leem kirjoittaa, että Finnmarkun saamelaiset käyttivät kalansuomusta valmistettuja lakkeja, josmuita tarvikkeita joko ei ollut saatavilla tai niitä ei ollut varaa hankkia. Eri saamelaiskielten hylkeen nimitykset osoittavat, että hylje on ollut tärkeä merisaamelaisille. Hylkeennahasta tehtiin kesäkenkiä sekä myös hihnoja ja nyörejä, mutta ei ole tietoa siitä, ovatko saamelaiset valmistaneet hylkeenahasta vaatteita. Aivan viime aikoina hylkeenahka on otettu myös nykyaikaisten vaatteiden raaka-aineeksi.
Vaatteiden valmistus oli ympärivuotista työtä, ja joka vuodenajalle osui eri töitä. Talvisaikaan tehtiin kaikenlaisia nahkakäsitöitä: turkispaitoja sekä lampaannahasta että vasannahasta, koipisukkia, kintaita, lakkeja, viittoja ja muita talvivaatteita. Edelleenkin saamelaisten käsitöiden taitajat osaavat kätevästi valmistaa tyylikkäitä, tarpeellisia ja eri tilanteisiin sopivia vaatteita samalla tavalla kuin ennenkin. Vaatteista saamenpuku on nykyisin helpoiten tunnistettava. Saamenpuvun tyylistä ja koristelusta voi nähdä, miltä Saamenmaan seudulta ihminen on kotoisin, ja lapinpuvun eri alueiden tyylit vastaavat suunnilleen eri saamelaiskielten alueita. Myös muista puvun osista voi nähdä, mistä päin ihmiset tulevat. Mutta kun saamelaiset ovat jutaneet ja matkoillaan tavanneet toisiaan, he ovat myös saaneet töihinsä toisiltaan vaikutteita, ja niinpä jokainen on valmistanut käsitöitä hiukan omalla tyylillään. Puvun tarveaineista ja koristeista voi päätellä, miten ihmiset ovat eläneet siihen aikaan, kun vaate on tehty. Parkittu poronnahka vaihtui sarkaan, ja sen jälkeen tuli verka eri väreineen. Nykyisin saamenpuvun materiaalina käytetään kaikenlaisia kangasmateriaaleja sisnanahan ja veran lisäksi. Nykyisin saamelaiset tarvitsevat ja haluavat varsinaisen puvun lisäksi myös muita käsityötuotteita, kuten laukkuja, kukkaroita ja muita koristeita.
Kovia käsitöitä eli puu- ja luutöitä valmistetaan kovista materiaaleista. Esimerkiksi koivusta saa monenlaisia luonnonmateriaaleja, vesoja, puuainesta, pahkoja, tuohta, kaarnaa, kuorta ja vitsaksia. Myös muita materiaaleja, kuten kelohonkaa, sarvia ja kaikenlaisia metalleja, käytetään. Vielä nykyisinkin jotkut pitävät kovien materiaalien työstämistä miesten työnä, vaikka monet naisetkin tekevät käsitöitä myös kovista aineista.
Myös kovat käsityöt ovat liittyneet jokapäiväisten tarpeiden tyydyttämiseen. Saamelaiset ovat osanneet valmistaa suksia hyvin kauan, sillä jo Tacitus (v. 98 Germania) kirjoitti, että saamelaiset kulkivat suksilla. Sukset olivat historiallisena aikana talvisin tärkeä kulkuneuvo, ennen kuin saamelaiset kesyttivät porot ja ennen hevosen tuloa. Yksi tapa käyttää suksia oli ylittää niillä soita kesäaikaan, mikä ilmeisesti selittää sen, että niin paljon vanhoja suksia on löytynyt soilta. Suksia myös koristeltiin ahkeraan. Procopius (Goottien sota) mainitsee, että saamelaiset käärivät pienet vauvat nahkoihin, millä hän arvatenkin tarkoittaa komsiota. Komsion tapainen kehto on käytössä myös muilla alkuperäiskansoilla, esimerkiksi Siperiassa, ja myös joillakin intiaanikansoilla on komsiota muistuttavia kehtoja.
Veneet (fanas), reet (reahka), rislat, ahkiot (geres), valjaat (lengget) ja muut käsin tehdyt kulkuneuvot ovat suurikokoisia käsitöitä, joita saamelaiset ovat tehneet ja edelleen tekevät. Käsitöiden on täytynyt sopeutua paikasta toiseen muuttavien paimentolaisten arkipäivään; kaiken mukana kuljetettavan täytyi sopia kulkuneuvoihin, eivätkä tavarat voineet olla raskaita tai liian suuria. Pahkasta oli kätevä tehdä kulhoja, kuksia, kauhoja, arkun kansia ja muita tarvikkeita, sillä materiaali oli kevyttä ja kestävää ohueksikin vuoltuna. Myös tuohi oli kevyt raaka-aine, ja siitäkin valmistettiin kevyitä ja kestäviä käsityötuotteita, kuten suola-astioita, juustoastioita ja muita säilytysastioita. Kauneus on saamelaisessakin käsityötuotteessa etusijalla, oli se miten kätevä ja hyödyllinen tahansa. Ennen vanhaan esimerkiksi poron valjaat piti koristella joko tinalangalla, puuvillalangalla tai veralla. Valjaita piti käyttää pyhäisin ja juhlissa. Myös muut käyttöesineet koristeltiin kauniisti, esimerkiksi sarviset puukon kahvat ja tupet. Käsityön esteettiset ominaisuudet ovat tulleet pääasiaksi niissäkin tuotteissa, jotka aikaisemmin ovat olleet ensisijaisesti käyttöesineitä, kuten puukoissa, buvku , tupissa, dohppa, kulhoissa, bollu, kuksassa, guksi ja juurista tehdyissä käsitöissä. Joitakin välillä käytöstä pois jääneitä käsitöitä, kuten komsioita, on alettu taas valmistamaan.
Käsityöllä on ollut myös henkisiä merkityksiä ja arvoja. Esimerkiksi samanismissa noitakaukalo, (arpa, vuorbi) ja vasara (veažir / veahčir) olivatkeskeisiä esineitä. Samaani rummutti noitarumpua (meavrresgárri) silloin, kun hänen piti saada yhteys jumaliin, ennustaa tulevaisuutta tai päästä transsiin. Ennen kristinuskoa rumpu oli tärkä esine joka talossa, ja kodassa oli myös erityinen paikka, posio, jossa sitä säilytettiin. Sekä noitarummun piirroksilla että kalliokaiverruksilla oli yleensä pyhä merkitys. Monet pitävät sen tähden kiusallisena sitä, että noitarummun piiroksia ja ornamentteja käytetään huolimattomasti, ja erityisen kiusallista on, jos ulkopuoliset ihmiset käyttävät niitä ansaitsemistarkoituksessa. Ornamentit saattoivat kertoa esimerkiksi kuulumisesta johonkin ryhmään, samalla kun ne olivat koristeita. Nykyisissä käsityöhön liittyviä taikoja koskevissa uskomuksissa on jäänteitä muinaisesta uskosta. Taikominen liittyy tarveaineiden hankintaan, käsityön tekemiseen ja siihen, miten käsityötuotetta käytetään tai käsitellään. Taikomiseen kuuluu myös keinoja menestymiseen (menestys voidaan varmistaa taikomalla) ja on olemassa monia taikoja sen varalle, että ihminen ei aiheuttaisi itselleen huonoa onnea.
Käsityön merkitys erityisenä kulttuurisena tuntomerkkinä on kasvanut. Käsityön suojaaminen sekä elinkeinona että kulttuurisena ilmaisuna on tullut tarpeelliseksi. 1982 pohjoismainen saamelaisneuvosto hyväksyi erityisen käsityömerkin Sámi duodji, joka on yhteinen koko Saamenmaassa ja joka takaa sen, että myytävä käsityö on saamelaisen tekemä. Ruotsin Lapissa vähän toisen maailmansodan jälkeen Sámi Ätnam -yhdistyksessä perustettiin lautakunta valvomaan saamelaisen käsityön etuja elinkeinona.
Nykyaikaiset elintavat saapuivat joillekin seuduille aikaisin ja käsityön osuus jokapäiväisenä tarpeena väheni. Kuitenkin saamelaiset jatkoivat käsitöiden tekemistä. Miten ihmiset näkevät käsityön ja millainen merkitys käsityöllä on ihmisille, vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Käsityöläinen työskentelee omien tarpeittensa tai käsityön tilaajan tarpeiden motivoimana. Nykyisin tehdään joitakin samoja käsitöitä kuin sata vuotta sitten, mutta niiden merkitys on aivan toinen kuin aikaisemmin. Esimerkiksi lypsykauha náhppi kehitettiin alkujaan vaadinten lypsämiseen, mutta nykyisin sitä pidetään kulhona, ja sen merkityksen määrittelee käsityöläinen tai sen katsoja ja käyttäjä itse. Käsityö alkoi saada uusia merkityksiä sekä yksittäisille saamelaisille että koko saamelaisten yhteisölle. Käsityöstä tuli monille elinkeino, mikä antoi myös aihetta kinasteluun. Uusi elinkeino synnytti tarpeen keksiä uusia tuotteita, jotka sopisivat kaikkien ihmisten käyttöön. Samalla kun saamelaisten käsityöläisten yhteisö syntyi, syntyi myös tarve erottaa toisistaan erilaiset käsityöalat ja käsityötuotteet.
Monet käsityöläiset olivat saaneet koulutuksen, joka ei perustunut saamelaiseen käsityöhön vaan länsimaiseen taidekäsitykseen, ja niin sana dáidda ('taide') otettiin käyttöön. Jako eri alojen välillä tuli entistä perustellummaksi, kun käsityö institutionalisoitui. Matkamuistoiksi tarkoitetut käsityöt, käyttökäsityöt ja eri taidealojen mukaan nimetyt käsityöt erotettiin omiksi alueikseen. Käsityö muodostui ammatiksi, mikä johti siihen, että nykyisin ammattikäsityöläiset saavat elantonsa käsityöstä. Monilla on omat ateljeet, ja monet osallistuvat sekä Saamenmaassa että muualla maailmassa järjestettäviin käsityönäyttelyihin, jotkut myös samanaikaisesti eri taidealojen näyttelyissä. Yhteydenpito muihin alkuperäiskansoihin on synnyttänyt yhteistyötä käsityönäyttelyiden järjestämisessä ja muissa kulttuuripoliittisissa toimissa. Eri tavoin saamelaisen käsityön asiaa ajavia järjestöjä on perustettu, ja jotkut niistä toimivat ympäri Lappia, esimerkiksi Sámi Dáiddačehpiid Searvi, Saamelaisten taiteilijoiden yhdistys.
Duodji: esineet, materiaalit jne
Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen
Duodji,handicraft
Duodji (Saami handicrafts). The word duodji means an act, activity or product, although today it is mostly used to refer to handicrafts. It may originally have come from the word taui, which likewise meant an act, activity or product. The corresponding verb is duoddjot meaning to work with one s hands, construct, build. There are corresponding forms in all the other Saami languages apart from South Saami. The form in Skolt Saami is tuaij, in Inari Saami tueiji, in Kildin Saami tujj, in Ter Saami tijje, and in Lule Saami duodje. The word duedtie is also used nowadays in South Saami, in which however there is original word vätnoe with the same meaning.
There are detailed descriptions of handicraft designs, clothing and production processes in old writings. The Saami were well-known for their handicraft skills. From early times they produced boats and other objects. Usually craftwork are divided into men s work and women s work. Even today, in some regions the people believe that it is the job of women to work with soft materials while men work with hard ones. However, in practice these borders have now been crossed, and the first to do so were women.
Handicrafts among the Saami have always been connected with their everyday life and their dependence on nature for a living. The Sea Saamis used different raw materials from those of the Fell Saamis: for example, wool and sheepskins, which were a more natural raw material for them than reindeer hides. On the coast, woolen rugs have been woven up till present times, and they are still produced with a basic tool; the vertical loom. Practical crafts were privileged because it was above all necessary for people to satisfy their basic needs. Because the raw materials were obtained directly from the environment, it was necessary to conform in this and in the satisfaction of basic human needs to the natural conditions and to changes in them. Both the obtaining of raw materials and the working of them were closely links with the seasonal cycle, for the people collected their materials at those times when it was possible or most convenient to do so. The same remains true today. For example, the reindeer hides for various products are selected according to the thickness of the coats. Fine fur coats are made from smooth-haired hides, especially from hides that are completely white or dark brown. On smooth hides the hair is less dense but the skin itself is strong. If, on the other hand, the intention is to produce warm mittens for wearing on the fells, then thicker hides are chosen. In the same way, different parts of sheepskins are selected for different purposes.
The handicrafts of different regions are described in these writings according to the raw materials used. The scales of both sea and lake fish were used, for example, for making headgear. Knud Leem writes that the Finnmark Saami wore hats made out of fish scales if no other materials were available or affordable. The name for the seal in the various Saami languages indicates that the seal was important for the Maritime Saamis. Summer footwear was made from sealskin, as were straps and strings, but there is no record of clothes being made from sealskins. However, in recent times, sealskin has been adopted as a material for modern garments.
Clothes were produced all year round, but different tasks were carried out in different seasons. Winter was the time for all kinds of leatherwork: fur tops made from both sheepskins and reindeer calf hides, long leggings, mittens, hats, capes and other winter garments. Modern Saami craftsmen and craftswomen still skillfully use the old methods to manufacture necessary and practical yet stylish garments. Of these, the Saami costume is the most easily identifiable today. The styleand decoration of the costume reflect the area from which the wearer comes, and the styles of these areas approximately correspond to those where the different Saami languages are spoken. Other parts of the costume also show where wearer is from. However, since the Saamis led a nomadic existence and came into contact with one another, they also influenced each other, and each person created products to some extent according to her or his individual style. The materials and the decorations reveal how people lived at the time when the garment was produced. Tanned reindeer hide gave way to frieze cloth, after which came felt of different colours, while today, in addition to felt and reindeer hide, all kinds of materials are used in making the Saami costume.
Hard handicraft objects are made from hard materials like bone or wood. For example, the birch provided a variety of natural raw materials: saplings, timber, gnarls, different parts of the bark, and twigs. Other materials, too, like the wood of dead pine snags, reindeer horns and various metals are used. Even today some consider that working with these hard materials is men s work, although many women also produce handicraft objects from hard materials.
Objects made from hard materials were likewise linked with the satisfaction of basic everyday needs. Skis have been produced by the Saamis ever since ancient times; in A.D. 98 Tacitus wrote about the Saamis travelling on skis. During the Historic Age, skis were an important means of travel in winter before the taming of the reindeer or the advent of horses. Another use for skis was for crossing swamps in summer, which clearly explains why so many old skis have been found in swamps. Skis were also frequently decorated. Tacitus further mentions that the Saamis wrapped small babies in hides, by which he probably meant cradles. Similar cradles were used by other indigenous peoples, for example those living in Siberia and some native American peoples.
Boats (fanas), sleighs (reahka), sledges (geres) and other vehicles are among the large objects that Saami craftsmen produced, and still produce. They were adapted to the nomadic way of life of the people; everything they took with them had to fit in the vehicles, so the goods could not be heavy or bulky. Gnarls provided a suitable material for bowls, cups, ladles, chest covers and other goods, for it was light and durable even when it was whittled thin. Bark was another light and durable material that was used to make objects like saltcellars and containers for cheese and other foods. Despite the fact that an object had to be practical and useful, its aesthetic qualities were also of major importance among the Saami. For example, reindeer harnesses used on holidays and festive occasions used to be decorated with tin wires or cotton ribbons or strips of felt.Other practical objects were also decorated: for example the handles and sheaths of knives were covered with reindeer fur. Today the aesthetic properties have become the primary consideration in objects which previously were mainly utilitarian, such as knives (buvku), sheaths (dohppa), bowls (bollu), cups (guksi), and various objects mad from roots. Some articles the production of which had fallen into disuse, like cradles, have begun to be manufactured again.
Handicrafts also had spiritual significances and values. For example, the shaman's tray, the die or pointer (vuorbi) and the drumstick (veahčir) were important objects in shamanism. The shaman used the Meavrresgárri, the shaman drum in order to make contact with the gods, to foretell the future or to achieve a state of trance. Before the coming of Christianity the drum was an important object in every household, and there was a special place in the Saami lodge called the boaššu where it was kept. The figures on the drum skin, like those carved into rocks, usually had a sacral meaning. Consequently, many persons consider it offensive that the designs and ornaments of the shaman s drum are used indiscriminately, and particularly so when outsiders use them for profit. The decorations could signify affiliation with a particular group, or they could be purely ornamental. There are traces of the ancient religion in modern superstitions related to handicrafts. The superstitions are connected with the acquisition of raw materials, the work and how the object is used or handled. They also include spells for ensuring success, and there are many superstitions related to avoiding bad luck.
The importance of handicrafts as a specific cultural mark of identity has grown. It has become imperative to protect handicrafts both as an occupation and as an expression of culture. In 1982 the Nordic Saami Council adopted a common Saami handicraft trademark for the whole of Saamiland as a guarantee that the product on sale has been genuinely produced by a Saami. In Swedish Lapland just after the Second World War, the Sámi Ätnam association established a committee to protect the interests of Saami handicrafts as an occupation.
In some areas modern living conditions arrived early, and the daily need for handiwork lessened. However, the Saamis have continued to practise their traditional handicrafts. The way people regard handicrafts and the importance they have for people varies with time and place. Craftswomen and craftsmen are motivated in their work by their own needs and the needs of those who commission their products. Today many of the same articles that were made a hundred years ago are still produced, but their significance has changed completely. For example, the náhppi was originally a vessel used for milking reindeer, but today it is used as a bowl, and its significance is defined by its maker, its beholder or its user. Craftwork has begun to take on a new significance both for individual Saamis and the whole Saami community. For many it has become an occupation, a fact which is also a matter of controversy. The new occupation created a need to invent new products that would be suitable for all people. As the community of Saami handicraftsmen grew, it also became necessary to draw a distinction between different handicraft fields and products
Many craftsmen received a training that was not based on traditional Saami craftwork but on Western artistic notions, and in consequence the word daidda art was adopted. The division into different fields grew more relevant as craftwork became institutionalized. Craftwork became a profession, and today professional craftsmen and craftswomen earn their living by their work. Many have their own studios, and many participate in arts and crafts exhibitions both in Saamiland and elsewhere in the world, and some even exhibit in several different fields of art. Contacts with other indigenous peoples have produced cooperation in organizing exhibitions and other measures of a cultural political nature. Organizations promoting Saami handicrafts in various ways have come into being, some of them like Sámi Dáiddacehpiid Searvi The Association of Saami Artists operating all over Lapland.
Table of contents: Means of livelyhood and transport
