Rávga (engl. ver.)
Rávga
Suomen- ja norjansaamelaisten tunteman rávga-sanan taustalla on norjan draug, 'hukkunut'. Kysymyksessä on sijaton vainajaolento. Ruijan suomalaisten eli kveenien parissa olento on tunnettu nimityksellä meriraukka.
Rávga kuvataan tavallisesti ihmistä muistuttavaksi pitkätukkaiseksi ja suurisuiseksi olennoksi ja selitetään hukkuneeksi ihmiseksi. Hukkumiskuolema - kun ruumista ei ole löydetty eikä ole voitu asianmukaisesti haudata - on kansanperinteessä yleisesti tuottanut statuksettoman tilan, joka jatkuu siihen asti, kunnes vaadittu siirtymäriitti, hautaaminen ja kristillisellä ajalla hautaan siunaaminen on suoritettu. Taustalla liene viime kädessä luurankoon liittynyt elämänprinsiippi (sielu), joka mahdollisti kuolemanjälkeisen elämän tuonpuoleisessa sekä antoi mahdollisuuden uudelleen syntymiseen. Kun luurangon kohtalosta ei ollut tietoa, ei myöskään siirtymistä tuonpuoleiseen voitu pitää varmana, ja tilanne johti kummitteluilmiöihin.
Rávga ei ollut varsinaisesti vaarallinen eikä siihen yleensä liitetä ráimmahallan-tilan syntymistä (vrt. eahpáraš), mutta se kiusasi vesillä liikkujia ja rannalla olijoita yleensä huutamalla, usein matkimalla elävien puheita. Sitä päästiin eroon lukemalla sille hautauskaavan sanat.
Čáhcerávga, 'vesiraukka', oli rávgasta poiketen kuvitteelliseksi tiedetty olento, lasten pelotteluun käytetty ns. fikti. Sen sanottiin näyttäytyvän kaikkialla missä oli sellaisia vesiä, joihin lasten ei tahdottu menevän, myös esim. kaivossa. Se kuvattiin pitkänokkaiseksi, pelottavaksi olennoksi, joka saattaisi viedä mukanaan.
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
Rávga (engl. ver.)
Rávga. This word, which was used by the Norwegian and Finnish Saami to refer to a wandering dead soul, is derived from the Norwegian draug drowned . Among the Kvens (Finnish-speakers living in Finnmark) it is called meriraukka sea wraith .
The rágva is usually described as a long-haired and large-mouthed creature with a human form and is regarded as the soul of a drowned person. Death by drowning - when the body has not been found and properly buried - is generally regarded in the folk tradition as causing a state of displacement until the required rite of passage (burial and, in the Christian era, a funeral service) is performed. Probably this is ultimately based on the principle of life attached to the skeleton, which enabled an after-life in the other world and the possibility of re-birth; when the skeleton disappeared, it was uncertain whether the dead person s soul could reach the other world, and this led to haunting and similar phenomena.
A rágva was not really dangerous, nor was the state of ráimmahallan associated with it (cf. eáhparaš), but it sometimes harassed sailors and people on the shore by calling out, often imitating the speech of the living. It could be driven away by reading out the funeral service to it.
Unlike the rágva, a čahcerávga water wraith was not thought to be a real being; it was an imaginary bogey used to scare children. It was said to appear in all areas of water where children were not supposed to go, including such places as wells. It was described as being a long-necked, scary creature which might carry off a child.
Table of contents: Saami Pre-Christian world view, mythology and folklore
