Eahpáraš
Eahpáraš
Eahpáraš, suom. äpärä, on kastamattomana kuollut, yleensä surmattu, ja siksi kummitteleva lapsivainaja. Äpärän kanssa tekemisiin joutuminen koettiin hyvin ahdistavaksi, ja se johti usein ráimmahallan-tilaan, pohjoisen suomeksi raimautumiseen. Tilalle oli ominaista levottomuus, tuskaisuus ja voimattomuus, ja se saattoi aiheuttaa lopulta kuoleman.
Eahpáraš ilmaisi itsensä yleisimmin ääntelemällä. Näyttäytyessään se esiintyi riekon tai kiirunan hahmossa, mutta toisinaan myös pienenä alastomana lapsena. Se ahdisteli yksinäisiä kulkijoita ja vaati kastetta tai surmaajansa paljastumista tai vain muuten kummitteli. Oma lajityyppinsä ovat tarinat surmaajaansa ahdistavasta tai hänet raatelevasta eahpáraš-olennosta.
Eahpáraš tai äpärä on ollut hyvin populaari aihe sekä saamelaisessa että suomalaisessa kansanuskossa. Syynä suosioon on epäilemättä ollut perinteen monesta lähteestä saama käyttövoima. Sen mentaalinen maaperä on suomalais-ugrilainen sielukäsitys, ihmisen identiteettiä kantava henkinen ulottuvuus. Vapaasielu eli maan päällä tietyn ennalta määrätyn ajan riippumatta siitä, mitä ruumiille ja elintoimintoja ylläpitävälle henkisielulle kävi. Koska itäsaamelaisilla eahpáraš on tuntematon, näyttää perinne kuitenkin syntyneen vasta skandinaavisten ja katolisten vaikutteitten myötä, ja näin sen taustalla todennäköisesti on katolisen kirkon opetus limbus puerorum eli limbus infantium -tilasta. Se on välitila, johon kastamattomana kuollut lapsi joutuu, tila jossa ei ole enempää Jumalan näkemistä kuin helvetin vaivaakaan. Myöhemmin perinne sai käyttövoimaa luterilaisesta hautauskäytännöstä, jossa kastamatonta lasta ei sallittu haudata kirkkomaahan. Kansan tulkinnan mukaan lapsen sielu ei näin päässyt toiselle puolelle, vaan jäi välitilaan kummittelemaan. Kastamattomana lapsikoettiin perisynnin vallassa olevaksi ja siis pahaksi ja uhkaavaksi.
Päästäkseen eahpáraš-olennosta rauhaan oli tyypillisimmin onnistuttava hyppäämään virtaavan veden, joka muodosti esteen vainajahengille, yli (kuolema ja vainajat). Muita tapoja olivat esim. Isä Meidän -rukous takaperin luettuna tai olennon puhuttelu: eahpáraš jätti usein uhrinsa rauhaan saatuaan ilmoittaa surmaajansa. Koska lapsi oli jäänyt ilman kastetta, lopullinen eahpáraš -olennon karkotusriitti oli vanhan (arkkipiispa Jónin kirkkolaista vuodelta 1293 peräisin olevan) hätäkasteen kaavan lukeminen. Siinä lapselle annettiin (koska keskosena syntyneen lapsen sukupuolesta ei aina voitu tietää) sekä tytön että pojan nimi. Samaan lopputulokseen saattoi johtaa hautauskaavan lukeminen.
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
