Rotututkimus Suomessa
Rotututkimus Suomessa
Rotututkimus oli osa fyysistä antropologiaa, jonka yhtenä tavoitteena oli ja on tutkia ihmisen fyysistä muuntelua ja esittää teorioita sen syistä ja kehityksestä. Rotutieteisiin luetaan lisäksi rotuhygienia eli eugeniikka ja rotubiologia, jolla vanhentuneena pidetty fyysinen antropologia pyrittiin korvaamaan 1900-luvun alussa erityisesti saksankielisissä maissa ja Skandinaviassa.
Saamelaisten rodullistaminen eli luokittelu fyysisten tuntomerkkien perusteella alkoi jo ennen kuin rodun käsite syntyi. Saamelaisia rodullistavista tuntomerkeistä lapinpappien relaatioissa ja matkakuvauksissa kehittyi stereotyyppinen osa rotututkimusten saamelaiskuvaa. Suuri osa saamelaisia koskevista rotututkimuksista ja niiden perusteella kirjoitetuista yleisesityksistä ja hakuteosten artikkeleista oli rasistisia. Rasismiin johtivat sekä tieteen ulkopuoliset että sisäiset tekijät. Tutkijoiden kulttuurisesti syntyneet ennakkoasenteet sekä tutkijoiden ja tutkittavien etnisten sidosryhmien valtasuhde vaikuttivat tulosten tulkintaan ja vääristivät sitä. Sisäisistä tekijöistä tärkeimpiä olivat tyyppi-käsitteen soveltaminen myös ihmisiin, yksioikoiset kehitysteoriat ja perinnöllisyyttä koskevan tiedon puute.
Ranskalainen lääkäri ja orientalisti Francois Bernier (1620-1688) käytti ensimmäisenä rotu-sanaa ihmisestä luonnontieteellisessä merkityksessä. Yksi Bernierin roduista oli "lappalainen rotu". Oireellisesti jo Bernierin näkemys oli arvottava. Saamelaiset olivat hänelle "viheliäisiä eläimiä" ja "hyvin rumia" kitukasvuisia olentoja. Saamelaiset mainittiin valistuksen ajan suurten luonnontieteilijöiden Carl von Linnén 1707-1778, Georges Louis Leclerc de Buffonin (1707-1788) ja Johann Friedrich Blumenbachin (1752-1840) rotuluokituksissa. Yleensä saamelaiset luokiteltiin joko mongoliseen rotuun tai erilliseen arktiseen rotuun muiden pohjoisten kansojen kanssa. Poikkeus oli Linné, joka määritteli saamelaiset vaihtelevasti Homo monstrosus -muunnokseksi (epämuotoiset, poikkeavat), eurooppalaisen muodon alamuunnokseksi tai samojedien kanssa yhteisestä kantakansasta polveutuneeksi ryhmäksi.
Saamelaiset saivat 1800-luvun puolivälin jälkeen tärkeän aseman rotututkimuksessa. Heitä tutkimalla pyrittiin vastaamaan eurooppalaisten menneisyyttä koskeviin kysymyksiin, joita fossiiliset luulöydöt, arkeologia ja kulttuuriantropologia olivat herättäneet. Saamelaisista tuli kiinnostuksen kohde erityisesti ruotsalaisten antropologien ja arkeologien ansiosta. Ruotsalaisen eläintieteilijän ja harrastelijaetnografin Sven Nilssonin (1787-1883) ns. suurlevinneisyysteoria ei ollut varsinainen rotuluokitus. Erityisesti ranskalaiset rotututkijat kiinnostuivat hänen väitteestään, että saamelaiset olivat viimeinen jäänne Skandinaviaa ja Eurooppaa laajemminkin asuttaneesta muinaiskansasta. Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmenillä oli kannatusta suurlevinneisyysteoriaa arvostelleella patologisuushypoteesilla, jonka esitti saksalaisen anatomi ja fyysinen antropologi Rudolf Virchow (1821-1902). Virchow oletti, että saamelaiset olivat karun ympäristön ja heikon ravinnon vuoksi kehittyneet surkastuneeksi, patologiseksi roduksi. Myöhemminkin saksalaisessa antropologiassa viitattiin saamelaisiin "ihmiskunnan kitukasvuisena muotona".
Hallitseviksi saamelaisia koskeviksi teorioiksi nousivat 1900-luvun alussa spekulaatiot saamelaisista esiasteisena, primitiivisenä ryhmänä. Niiden taustalla oli kirjava yhdistelmä sekä vulgaaridarwinistisia että ei-darwinisia kehitysteorioita. Alankomaalainen lääkäri C. H. Stratz selitti vuonna 1904, että saamelaiset ovat mahdollisesti valkokeltaisen kantarodun jäänne. Saksalainen Egon Freiherr von Eickstedt (1892-1956) piti saamelaisia protoalpiineina eli sen väestön jäänteenä, josta oli polveutunut myös Keski-Euroopan ristiverinen, lyhytkasvuinen ja lyhytkalloinen väestö.
Jo klassisissa valistuksen ajan rotuluokituksissa ja -teorioissa oli arvottavia lausumia. Saamelaiset esitettiin niissä usein ihmisyyden ideaalityypin eli eurooppalaisen (kaukasialaisen) rodun vastakohdaksi. Rasistisemmiksi saamelaisia koskevat tutkimukset, luokitukset ja yleisesitykset tulivat 1800-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin rodulla ryhdyttiin selittämään historian kulkua, yhteisön elämäntapaa ja kulttuuria. Rasismi jyrkkeni 1900-luvun alun rotubiologiassa, jossa spekuloitiin "rotusekoitusten" vahingollisuudella ja rotujen älykkyyden ja moraalin eroilla vielä enemmän kuin perinteisemmässä rotututkimuksessa.
Rasistisissa rotuteorioissa ja -tutkimuksissa esitettiin väitteitä muun muassa saamelaisten kulttuurisesta jälkeenjääneisyydestä tai kehityspotentiaalin puuttumisesta, primitiivisyydestä, lapsenomaisuudesta, vastuuttomuudesta, arkuudesta jne. Hyväntahtoisiksi tarkoitetuissa, mutta yhtälailla rasistisiksi luonnehdittavissa lausumissa saatettiin väittää, että saamelaiset olivat säilyttäneet "ihmiskunnan muinaiskerrosten" tuntomerkkejä, kuten hyväntahtoisuuden, rehellisyyden, kärsivällisyyden ja huolettomuuden (von Eickstedt).
Saamelaisten tutkiminen oli keskeisellä sijalla vuonna 1921 perustetussa Upsalan rotubiologisessa tutkimuslaitoksessa. Laitoksen johtajan Herman Lundborgin tavoitteena oli tutkia yksilö yksilöltä koko Ruotsin saamelaisväestön polveutuminen 1700-luvulta lähtien sekä kuvata ja analysoida saamelaisten fyysiset ja psyykkiset rotuominaisuudet. Saamelaisia ja Pohjois-Ruotsin muutakin väestöä tutkimalla Lundborg halusi valaista myös väitetään "geenikaaoksesta" eli rotusekoituksen uhkasta, jonka hän väitti kohdistuvan "puhdasrotuisiin" skandinaaveihin. Lundborgin hankkeesta valmistui suunnitellussa laajuudessa vain The Race Biology of the Swedish Lapps I (1932), joka sisälsi demografisen osuuden ja Lundborgin povauksia saamelaisten sukupuutosta. Perinnöllisiä sairauksia tutkinut Lundborg oli vakuuttunut, että skandinaavien ja saamelaisten seka-avioliitoista syntyvillä oli riski osoittautua geneettisesti disharmonisiksi, epätasapainoiseksi, koska ryhmät olivat niin etäällä toisistaan. Se aiheutti Lundborgin mukaan taipumusta muun muassa tuberkuloosiin ja johti sosiaaliseen "ala-arvoisuuteen".
Myös norjalaisten antropologien tutkimuksissa kysymykset rotujen sekoittumisesta ja "aidosta" saamelaisesta rotutyypistä olivat keskeisiä. Ristiriitaisesti tutkimuksissa etsittiin todisteita sekä väestöjen sekoittumisesta että ryhmien pitkään jatkuneesta eristäytymisestä. Historioitsija Bjørg Evjen on arvioinut, että tutkimustulosten tulkintaan vaikutti eniten sitoutuminen kansainväliseen käsitykseen rotujen hierarkiasta. Rolv R. Gjessingin Die Kautokeinolappen (1934) ja K. E. Schreinerin luuaineistoon perustuvassa Zur Osteologie die Lappen (1935) -tutkimuksissa saamelaiset leimattiin hahmoltaan lievästi kretiinistä (kilpirauhasen vajaatoiminnassa johtuva tylsämielisyys) muistuttaviksi (Gjessing) tai fyysiseltä ja psyykkiseltä habitukseltaan lapsenomaisiksi (Schreiner).
Suomessa saamelaisia tutkittiin fyysisen antropologian (saamelaiset fyysisen antropologian valossa) menetelmillä ennen toista maailmansotaa Suomalaisen tiedeakatemian vuonna 1924 käynnistämässä hankkeessa. Sen tavoitteena oli tutkia suomalaisia sekä "lappalaisia ja Suomen ulkopuolella asuvia suomensukuisia heimoja". Siinäkin asetettiin keskeiseksi tutkimusongelmaksi rotujen sekoittuminen, mutta erityisesti suomalaisia askarrutti suomalaisten mahdollinen rodullinen sukulaisuus mongoleihin ja Euroopan lyhytkalloisiin. Siihen haluttiin etsiä vastausta myös saamelaisia tutkimalla.
Suomalaisista saamelaisia koskevista tutkimuksista laajin oli Esko K. Näätäsen (1911-1963) väitöskirja Über die Anthropologie der Lappen in Suomi (1936), jota varten Näätänen ja muut tiedeakatemian stipendiaatit mittasivat 37,6 prosenttia saamea puhuvasta väestöstä. Vaikka hankkeen eräissä tutkimusraporteissa esitettiin arvottavia lausumia,olivat hanke kokonaisuudessaan ja siihen kuuluvat tutkimusraportit yleensä suhteellisen neutraalia, ei-rasistiseksi luonnehdittavaa tutkimusta. Tieteellisesti tämänkään hankkeen tuloksia ei ole pidetty merkittävinä. Sen ei-rasistisuus johtui osittain tutkimusten vanhanaikaisuudesta, joka sai suomalaiset hylkimään Ruotsissa ja Saksassa vallinnutta rotubiologiaa.
Sisällysluettelo: Demografia, etnisiteetti ja fyysinen antropologia
Racial research on Saami in Finland
