Jääkausi
Jääkausi
Lähes 2,5 miljoonaa vuotta sitten alkaneella geologisella kvartäärikaudella (joka yhä jatkuu) kylmät jääkaudet eli glasiaalit ja lämpimät välijääkaudet eli interglasiaalit ovat vuorotelleet. Jääkausina, joita on ollut toistakymmentä, mannerjäätiköt ovat kattaneet laajalti pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisia alueita. Arkipuheessa jääkaudella tarkoitetaan Euroopassa viimeisintä Veiksel-glasiaalia. Se sai alkunsa lähes 120000 vuotta sitten Skandinavian Köli-vuoristosta ja oli kylmimmillään noin 24000 vuotta sitten, jolloin jääpeite oli myös laajimmillaan. Alkuvaiheessaan mannerjäätikkö oli suhteellisen pieni ja välillä lähes hävisi, mutta laajimmillaan se ulottui etelässä Pohjois-Saksaan saakka. Kvartäärin ensimmäinen jakso, pleistoseeni, päättyi Veiksel-glasiaalin myötä noin 11500 vuotta sitten (noin 9500 eKr) siihen, että vuotuinen keskilämpötila kohosi arktisista lukemista ainakin 7°C saavuttaen noin vuosikymmenessä lähes nykyisen vuotuisen keskilämpötilan. Silloin paksu mannerjäätikkö vielä peitti lähes koko Fennoskandian. Suomen Salpausselät ynnä muut mahtavat reunamoreenit, joita tavataan Ruotsissa, Norjassa ja Karjalan tasavallassa kuvastavat mannerjäätikön silloisia reuna-asemia. Pleistoseenia seuranneella holoseenikaudella mannerjäätikkö hävisi Suomen alueelta 8200 mennessä eKr, mutta vasta noin 7500 eKr mannerjään katsotaan hävinneen kokonaan Skandinavian Köli-vuoristosta.
Mannerjäätikkö ja sen liikkeet vaikuttivat voimakkaasti Fennoskandian topografiaan kasaamalla maa-aineksia erilaisiksi muodostumiksi, kuten harjuiksi ja päätemoreeneiksi. Suunnattomalla massallaan jopa 3 km paksu mannerjäätikkö myös painoi maankuorta alaspäin. Vapauduttuaan taakastaan kuori alkoi heti palautua alkuperäiseen asemaansa. Tämä liike ilmenee yhä maankohoamisena, joka muuttaa vesistösuhteita valtameren rannikolla, Itämeren altaalla sekä sisämaan järvialtailla. Maankohoamisen aiheuttamaa rannansiirtymää voidaan käyttää hyväksi rantaviivoihin sidottujen arkeologisten kohteiden ajoittamisessa.
Sisällysluettelo: Luonto
Ice Age
In the geological Quaternary Period, which started nearly 2.5 million years ago (and is still continuing), glacial stages have alternated with warmer interglacial stages. In the glacial stages, of which there have been more than ten, the continental ice sheets covered large areas of the northern parts of the northern hemisphere. In common parlance, the Ice Age is used to mean the last glacial stage in Europe, called the Weichselian Glacial. It began about 120,000 years ago from the Kölen Mountains in Scandinavia and was at its coldest about 24,000 years ago, when the ice covering was also most extensive. In the beginning, the continental ice sheet was relatively small and at one point nearly disappeared, but at its peak it reached down as far south as northern Germany. The first epoch of the Quaternary Period, the Pleistocene, ended with the Weichselian Glacial about 11,500 years ago (c. 9500 B.C.) as the average annual temperature rose from the previous Arctic figures by about 7ºC to reach almost the present average annual temperature. At that time, a thick continental ice sheet still covered almost all of Fennoscandia. The Salpausselkä chain of ridges in Finland and huge terminal moraines in Sweden, Norway and the Republic of Karelia are vestiges of the edge of the continental ice sheet at that time. During the Holocene Epoch, which has followed the Pleistocene, the continental ice sheet disappeared from Finland by 8200 B.C., but it was not until c. 7500 B.C. that it is considered to have finally left the Kölen Mountains in Scandinavia.
The continental ice sheet and its movements strongly affected the topography of Fennoscandia by piling up the earth into ridges and terminal moraines. The huge mass of the continental ice sheet, which was almost three kilometres thick, also depressed the surface of the earth. Once it was freed of its load, the earth immediately began to return to its former level. This movement is still evident in the uplift of the land, which alters the water levels on the ocean coastline, in the Baltic basin and in the inland lake basins. The displacement of the coastlines caused by the uplift can be used for dating (Dating) archaeological objects connected with them.
