Lestadiolaisuus

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Revision as of 12:47, 10 July 2014 by Senc-tuonti (Talk)

(diff) ← Older revision | Latest revision (diff) | Newer revision → (diff)
Jump to: navigation, search

Lestadiolaisuus

Perustajansa Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) nimeä vuodesta 1875 pohjoismaisessa kirkkohistoriassa kantanut uskonnollinen herätysliike, joka on 1840-luvun puolivälistä vaikuttanut Pohjois-Ruotsin, -Suomen ja -Norjan väestön, ensin saamelaisten, sitten suomalaisten ja skandinaavien parissa. Pietistisiä kansanherätyksiä jatkava, aluksi lukijoina (läsare) tunnettu liike on toiminut Pohjoismaiden evankelis-luterilaisten kirkkojen piirissä. Liikkeen levittyä siirtolaisten mukana 1860-luvulla Ruijasta Pohjois-Amerikkaan se joutui paikallisten pappien (mm. Roernes) kanssa syntyneiden ristiriitojen vuoksi erilleen Skandinavian luterilaisten perustamista yhteisistä kirkoista, ja muodosti 1872 oman, sittemmin apostolis-luterilaisuutena tunnetun kirkkokunnan. Vaikka tämän ensimmäisen suomalaisten etnisen kirkon pyhä kieli (lingva sacra) on yhä suomi, siinä on ollut Amerikkaan Norjan suomalaisten kveenien kanssa muuttanutta saamelaisväestöä. Liikkeen syntyyn johtaneet kansanherätykset alkoivat 1844, kun Lars Levi Laestadiuksen julistus radikaalisti muuttui hänen elämänhistoriansa (sairaus, Levi-pojan kuolema), Lutheriin perehtymisen (Crapula mundi 1843) ja autobiografian (Huutavaisen ääni korvessa 1852-54) kertoman, "Lapin Mariaksi" kutsumansa saamelaisnaisen kohtaamisesta Åselen rovastintarkastuksessa talvella 1844. Karesuannossa rekisteröitiin 1845 alkuheräyksen "armonmerkkeinä" syviä ekstaattisia kokemuksia, "liikutuksia", joita tavattiin muissakin 1700-luvulta eri Pohjoismaissa vaikuttaneissa kansanherätyksissä, lukijat, viklundilaisuus (Viklundin herätys) (johtaja N. Viklund), Ruijan saamelaisten Čuorvut-liike (huutajat). Lukijain piirissä Laestadius viihtyi nuoresta asti niin, että rukoili aviopuolisoa "leudommasta hurmosliikkeestä" tarkoittaen Noran pastori P. Brandellin johtamaa lukijain maltillisempaa haaraa, jossa vaikutti saamelainen Milla Klementintytär, Laestadiuksen hengelliseksi opettajakseen kutsuma "Lapin Maria". Pohjois-Skandinavian "esilestadiolainen" uskonnollinen liikehdintä selittää osaltaan liikkeen leviämisen nopeuden ja ekstaattiset korostukset. Laestadiuksen mukaan tempautui ihmisiä, joiden hengellinen koti oli Skandinavian kansanherätyksissä ja joiden mukaan myös Laestadiuksen oppilaita kutsuttiin kauan lukijoiksi. Porosaamelaisten vaeltavan elämäntavan ansiosta heräys eteni muutamassa vuodessa yli Pohjoiskalotin, Tornionjokilaaksosta Ruijan vuonoihin. Alkuherätysten saamelaisekspansio oli voimakkain 1845-1852. Koutokeinon kapina 1852, jolloin ruijansaamelaisten kansannousussa surmattiin mm. Koutokeinon nimismies ja kauppias, kriminalisoi kansanliikkeen ja pysäytti samalla herätyksen saamelaisekspansion. Koutokeinon kapinassa vangitut L. Hætta ja A. Bær kertovat Oslon vankilan muistelmissaan (1993) saamelaisten ensimmäisestä kansannoususta vastarintana porojen muuttoreittien sululle (1852) yli Norjan-Venäjän (Suomen) rajan. Kun lestadiolaisuus juuri tuolloin levisi Ruijaan, kapina liitettiin Laestadiukseen, joka sai loppuelämänsä puolustautua hengellisen ja maallisen tuomioistuimen edessä, vaikka oli jo vuodesta 1849 ollut Pajalan kirkkoherrana. Herätyksen kriminalisointi johti näin lestadiolaisuuden torjuntaan huolimatta siitä, että kapinan johtajien uskonnollinen tausta oli ollut Čuorvut-liike eikä Laestadius, kuten Baer ja Hetta muistelmissaan osoittavat. Herätysten jatkuessa Laestadiuksesta itsestään tuli myyttinen hahmo. Liikkeen sisällä muodostui myyttisiä kertomuksia hänestä, ja Laestadius myös itse loi saarnoillaan niitä. Aluksi ne vaikuttivat saamelaisen kulttuurin sisällä, sittemmin liikkeen levitessä myös suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten parissa. Laestadius-myytin muodostus näyttää ensi vaiheessa, 1840- ja 50-luvuilla, tapahtuneen saamelaisten mallien mukaisesti. Alkuherätys 1844-1852 oli omiaan vahvistamaan saamelaisidentiteettiä. Oppi "armon järjestyksestä" on yksi lestadiolaisuuden tunnusmerkeistä. Laestadiuksen Postillojen, kuten myös seuraajien saarnojen, keskeinen elementti on oppi Pyhän Hengen katkeamattomasta vaikutuksesta pyhien ihmisten ketjussa maan päällä. Kertomus lähtee liikkeelle Jeesuksesta Kristuksesta, joka ennen taivaaseen astumistaan jätti "avainten vallan" Pietarille ja hänen kauttaan koko ensimmäiselle puhtaalle alkukirkolle. Kun ensimmäiseksi paaviksi, Rooman pyhän istuimen haltijaksi tunnustettu Pietari kärsi marttyyrikuoleman, katolinen alkukirkko turmeltui, ja sen perintöä jäivät vaalimaan vainotut, maanalaiset kirkot aina M. Lutherin Saksassa alullepanemaan uskonpuhdistukseen asti. Lutherilla on lestadiolaisuuden julistuksessa myyttinen asema oppi-isänä, joka nosti totuuden päivänvaloon. Ankaran luterilaisen ortodoksian ja valistuksen aikana hänenkin viestinsä hämärtyi Ruotsissa "kuolleeksi doktriiniksi". Sen herätti uudelleen eloon Lars Levi Laestadius "tämän etsikonajan kivulla synnytetylle Ruotsin Lapin (esikoisten) seurakunnalle", jonka vaikeaksi tehtäväksi lestadiolaisuuden eskatologiassa tuli kulkea läpi viimeisten, Ilmestyskirjan kuvaamien taisteluiden ja koettelemusten. Eskatologinen ajattelu kärjistyi vastakkainasettelussa, johon pohjoinen herätys Ruotsin kirkon ja ruotsalaisen yhteiskunnan kanssa ajautui. Lestadiolaisuuden opin mukaan kaikkien kirkkojen sisällä on toiminut ja edelleen toimii pieni ydinseurakunta, ecclesiola in ecclesia, Jeesuksen opetuslapsista kunkin ajan "heränneisiin kristittyihin". Oikeauskoisten pyhä velvollisuus on julistaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta, absoluutiota. Laestadiuksen mukaan jokainen ihminen syntyy Kristuksen lunastamana Jumalan armosta, jonka kaste vahvistaa. Kasteen liiton rikkoneen ihmisen paluu tapahtuu Jumalan armosta vastaanottamalla suullisesti julistetun synninpäästön uskovien seurakunnalta sanoin, joiden kaavaksi tuli: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä". Lestadiolaisuuden saamelaisidentiteettiä vahvisti armonjärjestyksen myyttisessä ketjussa, joka välitti totuuden apostolien ajoista M. Lutherin ja Herrnhutin Zinzendorfin kautta Laestadiukselle sen saamelainen linkki, Laestadiuksen Lapin Mariaksi kutsuma Lapin vaimo. Ens ropandes röst I Öknen (lehden nimi viittaa L:n samastumiskohteeseen, Johannes Kastajaan) kertoo Laestadiuksen "uudestisyntymisestä" Åselessa 1844: "Olen muistava köyhää Mariaa niin kauan kuin elän ja toivon kohtaavani hänet tuolla puolen haudan". Laestadiukseen liittyvässä biografisessa kaunokirjallisuudessa historiallinen Åselen kohtaus Lapin Marian kanssa on myyttisesti värittynyt. Saamelaismyytin kannalta on olennaista, että Laestadius tarvitsi hengelliseksi äidikseen saamelaisnaisen ja että kertomuksesta tuli osa hänen seuraajiensa tallettamaa traditiota. "Lapin Marian" myyttisessä prototyypissä sulautuvat neljän raamatullisen hahmon muodostamat esikuvat, Neitsyt Maria, Magdalan Maria, Betanian Maria Martan ja Lasaruksen sisar (Lk. 10: 38-42; Jh. 11:2, 12:3) sekä syntinen nainen, joka pesi Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksiinsa (Lk 7: 37-38). Myytti korostaa alkulestadiolaisuuden saamelaispainotteisuutta: sakraalin armon suksession viimeinen lenkki ennen Laestadiusta oli oppimaton saamelainen nainen. Samalla myytti selittää alkumenestyksen, jonka lestadiolainen herätys saamelaisten parissa saavutti niin, että voi puhua herätysten saamelaisvaiheesta 1845-1852. Saamelaissaarnaajista Laestadiuksen ensimmäisten katekeettojen ja raittiuslähettien joukossa olivat "Aapa-Hanssi" eli "Abba-Hansa", Tenon kalastaja H. Hellander (1838-1914); "Antin Pieti", P. A. Nutti, Karesuannon tunturisaamelainen (1825-1898) samoin kuin "Ies-Pieti", P. Vasara (1815-1896) ja "kanssapuheiden" puhuttelijana tunnettu "Posti-Heikki", H. Unga (1819-1898). Poronomadien välittämä herätyssanoma kulki vuosikymmenessä parissa ruotsalais-suomalaisesta Tornionlaaksosta halki Ruotsin saamenkielisten Lapinmaitten ja tavoitti Ruijan saamelaiset ja Atlantin rannikon suomea puhuvan kveeniväestön, ennen kuin muuttoliike Amerikan mantereelle käynnistyi 1860-luvulla Ruijan rannikon satamista. Saamelais- ja kveenipohja näkyy vieläkin Amerikassa Laestadiuksen perintöä jatkavassa apostolis-luterilaisuudessa, jonka ensimmäisten kannattajien joukossa uudella mantereella oli Laestadiuksen tytär Lotta (sittemmin Jokela, 1842-1900) ja Juhani Raattamaan (1811-1899) poika Pekka (1849-1921), kumpikin keskeisiä Amerikan lestadiolaisuuden alkumytologiassa. Laestadiuksen kuoleman jälkeen liikkeen johdossa oli lähin työtoveri katekeetta Juhani Raattamaa, jonka ahkera kirjeenvaihto yli Atlantin ja auktoriteetti pitivät liikettä koossa Raattamaan kuolemaan 1899 asti, jolloin alueittain ilmenneet oppi- ja henkilöristiriidat kypsyivät skismaan, joka jakoi lestadiolaisuuden kolmia.

  1. Vanhoillislestadiolaisuus (SRK, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) on Suomen suurin uskonnollinen liike, vaikutuspiirissään n. 200 000 ihmistä. Sillä on kannatusta Pohjoismaiden ohella Amerikassa ja 1990-luvun lähetystyön tuloksena myös Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Se on maallikkojohtoinen kuten
  2. (iso)esikoisuuskin, jota on sanottu myös "jellivaaralaisuudeksi" Pohjois-Ruotsin "esikoisseurakunnan" arvovaltaansa korostavan, Pohjoismaiden ja -Amerikan seurakuntiin (yht. 20.000) lähetysmiehiä yhä lähettävän Gellivaren mukaan.
  3. Uusheräys on pappisjohtoinen, ja sen keskeisenä toimialueena on pakanalähetys Suomen Lähetysseuran kanssa. "Hanhi-Pieti", P. Hanhivaara (1833-1926), maallikkosaarnaaja Kittilästä tavoitti saamelaisia.
  4. Jyykeäläisyys, johdossaan Lyngenin eli Jyykeän vuonossa asunut suomalais-saamelainen "Junsan-Erkki" (E. Johnsen 1844-1941), tunnetaan vain Pohjois-Norjassa. Se on lestadiolaisuudessa opillisesti lähinnä uuttaheräystä, koska suorittaa oman, sittemmin Norjan luterilaisten pappien rekisteröimän kasteensa.
Lestadiolaisuudella on monipuolinen kulttuurinen ja yhteiskunnallinen vaikutus kautta Pohjoiskalotin. Saamelaisista enemmistö tunnustaa yhä hengelliseksi kodikseen jonkin lestadiolaisuuden suunnan, joilla on usein omat, keskuspaikkakunnista tai -henkilöistä johtuvat nimensä. Saamelaisten parissa vanhoillislestadiolaisen SRK:n vaikutusta on Suomen saamelaisten parissa Inarissa ja Utsjoella, Suomen ulkopuolella vähemmän kuin Lyngenin suunnalla, Ofoten-ryhmällä, (iso)esikoisuudella, Alta-ryhmällä tai myös "rolfilaisuutena" (R. Poulsen) tunnetulla pikkuesikoisuudella (jonka äänenkannattaja Suomessa on Rauhan sana; n. 20 000 kannattajaa Pohjoismaissa ja Amerikan apostolis-luterilaisessa kirkkokunnassa, mistä jakautuminen alkoi). Hajaantumistrendi on jatkunut 1990-luvulla mm. Lyngenin, Jällivaaran ja Altan ryhmissä osaksi alueellis-etnisistä syistä (saamelainen vs. kveeni- , ruotsalais- tai suomalaisjohtoisuus) tai konservatiivisista vs. liberaaleista asenteista yhteiskunnan, koululaitoksen tai kirkon uudistuksiin eri Pohjoismaissa.


Sisällysluettelo: Kristinusko ja kirkko

Juha Pentikäinen



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Laestadianiam

Laestadianism, a Nordic religious revivalist movement bearing the name of its founder Lars Levi Laestadius (1800-1861) which began about 1875. Continuing the tradition of Pietist popular revivals, the movement, which was originally known in Sweden as the Readers (läsare), worked within the Evangelical-Lutheran churches in the Nordic countries, and it also spread to North America along with emigration.

The popular revivals that led to the movement began in 1844 with Laestadius preaching. He had experienced a radical change in his life as a result of illness, the death of his son Levi, his reading of Luther (see his pastoral thesis Crapula mundi, 1843) and his meeting with Mary of Lapland on his visitation to Åsele in the winter of 1844. In Karesuando in 1845, the new awakening was heralded with profound ecstatic experiences which were signs of grace , so-called movements (lihkadusat). Such ecstatic states were characteristic of other revivalist movements that had emerged in the Nordic countries from the eighteenth century on, such as the Readers , the Viklundists (a Pietist movement that was started along the border between Finland and Sweden in the 1770s by Pastor Nils Wiklund of Ylitornio) and the Čuorvut ( Shouters ) movement of the Finnmark Saami.

Laestadius found himself so at home among the Readers as a young man that he prayed for a bride from the milder ecstatic movement , by which he meant the more moderate branch of the Readers movement led by the Pastor of Nora, P. Brandell. Belonging to this branch was a Saami woman called Milla Klemensdotter, who was the Mary of Lapland that Laestadius later named as his spiritual mentor.

The pre-Laestadian religious unrest in northern Scandinavia partly explains the rapid spread of the movement and its ecstatic emphasis. People whose spiritual habitat was formed by these popular religious revivals were carried away with it, and in fact for a long time the disciples of Laestadius were also known as Readers . As a consequence of the nomadic way of life of the reindeer-herding Saami, the revival spread over the whole of northern Fennoscandia from the Torne (Tornio) River Valley to the fjords of Finnmark within a few years. The Saami dissemination of the initial revival was most marked in the years 1845-1852. The Kautokeino Revolt of 1852, an uprising of the Finnmark Saami in which a local police chief and a storekeeper were killed, led to the Saami popular movement being criminalized, and at the same time it ended the spread of the revivalist movement by the Saami. Lars Hætta and Anders Bær, who were arrested in connection with the revolt, wrote in their memoirs (published 1993) in Oslo Prison about this first popular uprising of the Saami people; the revolt was a protest against the closure of the border between Norway and Russia (to which Finland then belonged), which blocked the migration routes taken by the reindeer. Since Laestadianism was at that very time spreading into the Finnmark region, Laestadius became associated with the revolt, and for the rest of his life he had to defend himself against accusations of stirring up the people. He was arraigned before both lay and religious courts, although he had been made Rector of Pajala in northern Sweden in 1849 before the Kautokeino Revolt. The criminalization of revivalism led to a rejection of Laestadianism by the local people, although the religious background of the leaders of the uprising lay in the Čuorvut movement and not in Laestadianism, as Hettaand Baer make clear in their memoirs.

As the revival continued, Laestadius himself became a mythical figure, and myths were created about him within the movement. At first they existed within the framework ofSaami culture, but as the movement expanded they spread to the Finnish, Swedish and Norwegian populations of Lapland. The form taken by the Laestadius myth in its initial phase (in the 1850s and 1850s) seems to have followed Saami models. The initial religious revival from 1840 to 1852 helped to reinforce the Saami identity. The doctrine of Laestadianism, the order of grace , is one of its distinctive characteristics. A central element in Laestadius Postillor Sermons and in the preachings of his followers is the doctrine of the unbroken influence of the Holy Spirit in the chain of holy persons on earth. The legend begins with Jesus Christ, who before His ascension gave the keys to St. Peter, and through him to the whole of the pure early church. When St Peter, who was recognized as the first Pope and ruler of the Holy See of Rome, suffered a martyr s death, the early Catholic church became corrupted, and the true legacy of Christianity was passed on by persecuted underground churches until Luther initiated the Reformation in Germany. Subsequently, during the age of strict Lutheran orthodoxy and the Enlightenment, his message, too, had become obscured in Sweden into a dead doctrine . It was reawakened by Lars Levi Laestadius into the painfully delivered 1st Parish of Swedish Lapland . The difficult duty of this parish in the eschatology of Laestadianism was to undergo the final struggles and trials described in the Book of Revelation. The eschatological doctrine brought to a head a conflict between the northern revivalist movement on the one hand and the official Church of Sweden and Swedish society on the other. According to Laestadian teaching, there had always been, and still was, a small core congregation within all churches (ecclesiola in ecclesia), from the disciples of Jesus to the awakened Christians of the time. The holy duty of those of the true faith was to broadcast the word of God about the forgiveness of sins. According to Laestadius, every person who was born was redeemed through Christ by the Grace of God, and this was confirmed by the sacrament of baptism. A person who had broken the covenant of baptism might by the Grace of God return to fold by receiving an oral absolution from the congregation of the faithful according to the following formula: Thy sins are forgiven in the name and blood of Jesus. Laestadius was thus the last in a mythical chain of the order of grace that had proclaimed the truth from the times of the Apostles down through Martin Luther and Nikolaus Ludwig von Zinzendorf of the Moravian Church to Laestadius himself. His Saami identity was reinforced by a Saami link in the chain, the woman he called Mary of Lapland. The periodical Ens ropandes röst in Öknen The Voice of One Calling in the Wilderness - the name indicates Laestadius identification with John the Baptist - tells of his rebirth in Åsele in 1844: I shall remember the impoverished Mary as long as I live, and I hope that I shall meet her beyond the grave. In literary biographical works about Laestadius, his historic meeting in Åsele with Mary of Lapland has been given a mythical colouring. From the point of view of the Saami myth, the important thing is that he needed a Saami woman as his spiritual mother, and that this legend became part of the tradition recorded by his followers. In the mythical prototype of Mary of Lapland there merged the ideals of four biblical characters: the Virgin Mary, Mary Magdelene, Mary of Bethany (the sister of Martha and Lazarus; Luke 10:38 42; John 11:2, 12:3) and the sinful woman who washed the feet of Jesus with her tears and dried them with her hair (Luke 7:37 38). The myth emphasizes the Saami orientation of the early Laestadian movement: the last link in the sacral chain of grace before Laestadius was an unlearned Saami woman. At thesame time, the myth also explains the initial success of the revival among the Saami, which was so great that one can speak of the period from 1845 to 1852 as its Saami phase. The Saami preachers who were among the catechists and ambassadors of temperance sent out by Laestadius included, H. Helander (1838 1914, aka Abba-Hansa ), a fisherman on the Teno River; P. A Nutti (1825 1898, aka Antin-Pieti ), a Fell Saami from Karesuando; P. Vasara (1815 1896, aka Ies-Pieti) and H. Unga (1819-1898, aka Posti-Heikki), who was well known for his habit of interrogating people about the state of their soul. The revivalist message carried by the nomadic reindeer herders spread in a couple of decades from the Torne (Tornio) River Valley, which lies between Finland and Sweden, through theSaami-language regions of Sweden to reach the Saamis of Finnmark and the Kvens, the Finnish-speaking people living on the northern Atlantic coast of Norway. Emigrants departing from the harbours of Finnmark in the 1860s then took the movement to the North American continent. The Saami and Kven foundations are still evident in the Apostolic Lutheran Church, which carries on the heritage of Laestadius. Among the first supporters of this movement in the new world were Laestadius daughter Lotta (later Jokela, 1842 1900) and Pekka Raattamaa (1849 1921), the son of Juhani Raattamaa (1812-1899, see below), both of whom were central figures in the early mythology of American Laestadianism. In America, the movement was excluded from the joint churches founded by the Scandinavian Lutherans as a result of conflicts with local clergymen, and in 1872 it formed its own church, which later became known as theApostolic Lutheran Church. Although the sacred language (lingua sacra) of this, the first ethnic Finnish church, is still Finnish, its congregation included Saamis who had emigrated to America with the Kvens.

After Laestadius death, the leadership of the movement was assumed by his closest associate, the catechist Juhani Raattamaa, whose authority held the movement together until his death in 1899. Then local doctrinal and personal conflicts led to a schism which split Laestadianism into three sects. 1. Conservative Laestadianism, represented by the Central Body of the Associations of Peace in Finland, is the largest religious movement in Finland with approx. 200,000 adherents. It also has followings in Norway and Sweden and in America, and as a result of missionary work in the 1990s in Russia and Central Europe as well. It is under lay leadership. So too is 2. the Firstborn Laestadian movement (also called the GällivareMovement after the Firstborn parish of that name in northern Sweden), which still sends missionaries to its 20,000 parishes in the Nordic countries and North America. 3. the New Awakening is under clerical leadership, and its field of operations is the conversion of pagans in conjunction with the Finnish Missionary Association. P. Hanhivaara (1933-1926, aka Hanhi-Pieti ), a lay preacher from Kittilä proselytised among the Saami; 4. The Lyngen Movement, named after the home town of the Finnish-Saami leader Erkki Johnsen (1844-1941, aka Junsan-Erkki ), is active only in northern Norway. It is doctrinally close to the New Awakening, although it performs its own baptism, which has now been accepted by the Norwegian Lutheran clergy.

Laestadianism has a wide-ranging cultural and social influence throughout northern Fennoscandia. The majority of Saamis still recognize one of its branches as their spiritual home. These branches often take their names from one of the centres or leaders of the movement. In Finland, the Conservative Laestadian branch is mainly influential in the Utsjoki and Inari regions; outside Finland, the Ofoten group or Firstborn group has a larger following around Lyngen, while the Alta, or Small Firstborn, sect (also known as the Rolfians after their founder Rolf Poulsen) has about 20,000 adherents in the Nordic countries and the Apostolic Lutheran Church in America, which was where the schism within the Firstborn movement began. The schisms continued during the 1990s, partly as a result of local or ethnic differences (Saami versus Kven, Swedish or Finnish leadership), or because of conservative or liberal attitudes to social, educational or ecclesiastical reforms in the Nordic countries.

Juha Pentikäinen



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Læstadianism

Se den finska sidan.



Muokkaa tätä sivua

Artikeln på svenska