| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Saamelaiskielten … <P align="justify"> Saamelaiskielten ja -kulttuurin tutkimusta on Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa harjoitettu monissa yliopistoissa. Nykyään Suomessa saamen kieltä ja -kulttuuria voi opiskella Helsingin, Oulun ja Lapin yliopistoissa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtäviin kuuluu kotimaisten kielten; suomen, ruotsin, romanin, viittomakielen ja Suomessa puhuttujen saamen kielten kielenhuolto ja tutkimus. </p> <P align="justify"> Suomessa saamen kielen ja kulttuurin tutkimuksessa on pisin historia Helsingin yliopistolla ([[Lappologia (tutkimushistoriaa)|lappologia]]). Saamen kielen tutkimuksen ja opetuksen juuret ulottuvat yhtä pitkälle historiaan kuin Helsingin yliopiston historia, eli 1800-luvulle asti. Turusta Helsinkiin siirretyssä keisari Aleksanterin yliopistossa aloitettiin suomen kielen ja sen sukukielten opetus. Ensimmäiseksi suomen kielen professoriksi nimitettiin fennougristi Matias Aleksanteri Castrén 1851. Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorin virka perustettiin vuonna 1892, ja sen ensimmäiseksi haltijaksi nimitettiin fennougristiikan merkkimieheksi nimitetty Arvid Genetz (1848-1915). Genetz keräsi 1876 laajahkon kuolansaamelaisten aineiston, jonka pohjalta hän julkaisi 1891 kuuluisan pienen sanakirjan <I>Kuollan Lapin murteiden sanakirja ynnä kielennäytteitä</i>. Aineistonsa Genetz keräsi vuoden 1876 keruumatkallaan. Hän myös todisti artikkelissaan <I>Ensi tavun vokaalit suomen, lapin ja mordvan kaksi- ja useampitavuisissa sanoissa</i> (1896), että saamen ensi tavun vokaaliston kehitys on eräiltä osin määräytynyt sen mukaan, mikä vokaali on ollut toisessa tavussa. Tätä hänen keksimäänsä vokaaliteoriaa on pidetty itämerensuomalais-saamelais-mordvalaisen vokaalitutkimuksen peruskivenä. Genetz kuului yhdessä K. B. Wiklundin ja Ignácz Halászin kanssa nykyaikaisen lappologian uranuurtajiksi luonnehdittuihin tutkijoihin. Heitä nuorempi tutkijasukupolvi alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota saamen äänneoppiin ja jatkoi myös sanaston ja kielennäytteiden keruuta. Frans [[Äimä, Frans|Äimä]] (1875-1936), fonetiikan professori ja kokeellisen fonetiikan uranuurtaja, tutki erityisesti [[Inarinsaame|inarinsaamen]] äänteistöä. T. I. Itkonen omistautui Venäjän saamen murteille ja julkaisi väitöskirjansa <I>Venäjänlapin konsonanttien astevaihtelu [[Koltansaame|Koltan]], [[Kildininsaame|Kildinin]] ja Turjan murteiden mukaan</i> (1916), mutta hänen tekstikokoelmallaan <I>Koltan- ja kuolanlappalaisia satuja</i> (1931) ja sanastollaan <I>Koltan- ja kuolanlapin sanakirja</i> on merkitystä jälkimaailmalle. Eliel Lagercrantz (1894-1973) julkaisi väitöskirjan äännejärjestelmästä <I>Strukturtypen und Gestaltwechsel inm Lappischen</i> (1927) sekä useiden saamen kielten sanastoja, jotka pohjautuvat hänen tutkimusmatkoihinsa vuosina 1918-26. </p> <P align="justify"> Helsingin yliopistossa Genetzin jälkeen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorin virassa seurasivat Artturi Kannisto, Heikki Paasonen, Yrjö Wichmann, Y. H. Toivonen (1890-1956), Paavo Ravila (1902-74), Erkki Itkonen, Aulis J. Joki (1913-1988), Mikko Korhonen ja Raija Bartens. Bartensin jälkeen Ulla-Maija Kulonen jatkaa vertailevan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perinnettä. </p>
<P align="justify"> Paavo [[Ravila, Paavo|Ravila]] laati väitöskirjansa Petsamon merisaamelaisten kielestä (1932) ja julkaisi muun muassa pari Ruijan saamen kielennäytekokoelmaa. Saamen kielentutkimuksen <I>grand old man</i> Erkki [[Itkonen, Erkki|Itkonen]] toimi 1956-63 suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina. Itkonen on ansioitunut erityisesti suomalais-ugrilaisen vokaalihistorian ja saamen kielen tutkijana. Hänen väitöskirjallaan itälapin vokaaliston kvalitatiivista piirteistä, <I>Der Ostlappische Vokalismus vom qualitativen Standpunkt aus mit besonderer Berücksichtigung des Inari- und Skoltlappischen</i> (1939), ja inarinsaamen sanakirjalla, <I>Inarilappisches Wörterbuch</i> (1986-1991), on merkittävä pysyvä arvo. Itkosen julkaisema <I>Lappische Chrestomathie mit grammatikalischem Abriss and Wörterverzeichnis</i> (1960) sisältää kieliopin ja sanaston etymologisine selityksineen. Kirja on ollut oivallinen tekstikirja erityisesti yliopiston saamen opiskelijoille aina 1980-luvulle asti, sillä se on julkaistu Konrad Nielsenin foneettisesti tarkalla ja tieteellisellä kirjoitusjärjestelmällä. Mikko Korhonen (1936-1991), suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen henkilökohtainen ylimääräinen professori, oli maailman johtavia fennougristeja. Hänen tutkimuskohteensa oli saamen muoto-oppi, ja hän julkaisi väitöskirjan saamen konjugaatiosta <I>Die Konjugation im Lappischen I</i> (1967) ja <I>II</i> (1974). Korhonen edisti saamen kielen tutkimusta ja opetusta julkaisemalla vuonna 1981 vielä tänä päivänäkin yliopistossa käytetyn tärkeän saamen kielen käsikirjan <I>Johdatus lapin kielen historiaan</i>. Käsikirja on 400-sivuinen kokoava esitys saamen kielen historiasta ja synteesi Korhosen saamen kielen tutkimuksesta. Korhosen erityisenä tutkimuskohteena oli koltansaame. Hän teki ehdotuksensa koltansaamen Suonikylän (Sevettijärven) murteen foneemiseksi kirjoitustavaksi. Tällä ehdotuksella on ollut suurta käytännön merkitystä koltansaamen kirjakielen myöhemmällekin kehittämiselle. Hän laati yhdessä Jouni Moshnikoffin ja Pekka Sammallahden kanssa koltansaamen oppaan 1973. Raija Bartens (s. 1933) toimi 1980-1997 suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina. Hän käsitteli saamen syntaksin keskeisiä kysymyksiä väitöskirjassaan <I>Inarinlapin, merilapin ja luulajanlapin kaasussysteemi</i> (1972). Kirja on saamen kaasustutkimuksen perusteos. Saamelaistutkija Nils-Øivind Helander on sittemmin jatkanut hänen jälkiään väittelemällä pohjoissaamen illatiivin käytöstä vuonna 2001, <I>Ii das šat murrii iige báktái. Davvisámegiela illatiiva geavaheapmi</i>. Juhani Lehtiranta väitteli Ruotsin saamesta <I>Arjeploginsaamen äänne- ja taivutusopin pääpiirteet</i> (1992) ja julkaisi saamen kielten vertailevan sanaston <I>Yhteissaamelainen sanasto</i> (1989). </p> <P align="justify"> Helsingissä on jo 1970-luvulta lähtien fennougristiikan opiskelija voinut erikoistua saameen syntyperäisen saamen lehtorin opastuksella. Tällöin saamentutkimusta alkoivat tehdä enenevässä määrin myös saamelaiset itse. Vakinainen saamen kielen lehtoraatti perustettiin Helsingin yliopistoon 1985. Helsingin yliopistoon perustettiin 1993 saamentutkimuksen opintokokonaisuus, jonka tarkoituksena on antaa perustiedot kielessä, aineellisessa ja henkisessä kulttuurissa. Opintokokonaisuus tarjoaa opetusta paitsi yliopisto-opiskelijoille myös etelässä asuville saamelaisille. On huomattavaa, että yhä enemmän Suomen saamelaisista (lähes puolet 7500 saamelaisesta) asuu saamelaisten kotiseutualueen ([[Saamelaisten kotiseutualue|saamelaisten kotiseutualue]]) ulkopuolella. </p>
<P align="justify"> Oulun yliopistossa on voinut opiskella saamen kieltä ja kulttuuria Suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksella (SUOSALO), sen saamen kielen jaoksessa. Lapin kielen ja lappalaiskulttuurin apulaisprofessuuri perustettiin vuonna 1973. Nimi muutettiin vuonna 1975 saamen kielen ja saamelaiskulttuurin apulaisprofessuuriksi. 1982 perustettiin saamen kielen ja saamelaiskulttuurin professuurin virka. Oppiaineen pääedustaja on professori Pekka Sammallahti (s. 1946). Helsingin yliopistossa väitelleen Sammallahden väitöskirja <I>Norjansaamen Itä-Enontekiön murteen äänneoppi</i> (1977c) on ensimmäinen systemaattinen esitys norjansaamen fonologiasta. Sammallahti on nykyaikaisen saamentutkimuksen johtava saamen kielen tutkija maailmassa. Hänen käsialaansa ovat tärkeimmät nykypohjoissaamen sanakirjat sekä inarin- ja koltansaamen sanakirjat. Sammallahti julkaisi 1998 saamen kielten oppikirjan <I>Introduction to the Saami Languages</i>. Saamen kielen lehtoraatti (1975- Lapin kielen ap. lehtoraatti) perustettiin 1970. Lehtorin virassa toimii Tuomas Magga. Maggan väitöskirja <I>Duration in the Quantity of Bisyllabics in the Guovdageaidnu Dialect of North Lappish</i> on fonetiikan alalta. Oulussa saamelaistutkija Vuokko Hirvonen väitteli 1999 saamelaisnaisten tiestä kirjailijaksi <I>Sámeeatnama jienat. Sápmelaš nissona bálggis girječállin</i>. Julkaisu on ensimmäinen saamenkielinen väitöskirja. Tutkimus edustaa siten ideaalista saamentutkimusta, sillä tutkimuksen tekijä on saamelainen ja tutkimus on julkaistu saamen ja suomen kielellä. Saamelaistutkija, filosofian kandidaatti Samuli Aikio promovoitiin 1998 Oulun yliopistossa kunniatohtoriksi. Aikio on toiminut lehtorina ja tutkijana Helsingin yliopistossa sekä tutkijana Pohjoismaisessa Saamelaisinstituutissa ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Hän on julkaissut muun muassa tutkimuksen saamenkielisestä lintunimistöstä <I>Sámigiel loddenamahusat</i> (1993), joka sisältää noin 900 saamenkielistä lintutermiä suomen-, ruotsin- ja norjankielisine käännöksineen. Aikio on perehtynyt saamelaisten historiaan ja koonnut vanhojen historiallisten tekstien pohjalta saamelaisten historian 1700-luvulle asti <I>Olbmot ovdal min. Sámiid historjá 1700-logu rádjái</i> (1992). Marjut Aikio julkaisi 1988 tutkimuksen <I>Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä. Kielisosiologinen tutkimus viiden saamelaiskylän kielenvaihdosta 1910-1980.</i> Kirjassa kuvataan porosaamelaisten kielenvaihtoa historiallisesti, aikaan sidottuna prosessina. Tutkija kehitteli kielenvaihtoprosessin kuvaamiseksi tarvittavia tutkimusmenetelmiä sekä väitti, että Suomessa vallitsi ns. dominoiva monismi, joka pyrki sulauttamaan saamelaiset valtayhteisöön. </p><P align="justify"> Giellagas-instituutti, Saamen kielen ja kulttuurin instituutti perustettiin Oulun yliopistossa vuonna 2000. Saamelaiskulttuurin tutkimusta instituutissa johtaa saamelaistutkija, filosofian tohtori Veli-Pekka Lehtola (s. 1957). Lehtola on laatinut useita julkaisuja saamelaisten historiasta ja kirjallisuudesta. Hän on myös tehnyt käsikirjoitukset saamelaista kuvataidetta koskevaan multivisioon, tv-dokumenttiin ja CD-romiin. Lehtolan väitöskirja <I>Rajamaan identiteetti</i> (1997) käsittelee lappilaisen identiteetin rakentumista ns. lapinkirjallisuudessa. Uudelle vuosituhannelle tultaessa Giellagas-instituutissa useat saamelaiset valmistelevat saamelaiskulttuuria koskevia tutkimuksia uudenlaisesta, kulttuurin sisäisestä näkökulmasta. Uudesta saamentutkimuksen otteesta ovat esimerkkinä tutkimusten aiheet, jotka käsittelevät saamelaisten perinteistä tietoutta, kuten käsityötä tai nykysaamelaisuutta koskettavia asioita, opetusta ja kaksikielisyyttä. Saamelaiskulttuurin tutkijoita kiinnostaa edelleen enemmistö-vähemmistö -vuorovaikutuksen problematiikka modernissa maailmassa, kuten Anni Siiri Länsmanin sosiologinen väitöskirja <I>Paikka, väärtisuhteet ja alkoholi Lapin matkailussa. Kulttuurianalyysi suomalaisten matkailijoiden ja saamelaisten kohtaamisesta</i> (2004). Nykyajan saamen kielen tutkijatkin suosivat synkronista tutkimusta, mutta myös perinteisen historiallisen fennougristiikan kielentutkimuksen perinteen jatkajia on, kuten Ante Aikio (pohjoissaame) ja Marja-Liisa Olthuis (inarinsaame). </p>
<P align="justify">Giellagas-instituutissa on myös alkuperäiskansojen jatko-opiskelijoiden vaihto-ohjelma yhdessä Tromssan ja Uumajan yliopistojen kanssa. Instituutti on julkaissut omaa tieteellistä sarjaa vuodesta 2002. Ensimmäinen julkaisu on Pekka Sammallahden <I>North Saami resource dictionary</i> (2001). </p>
<P align="justify"> Lapin yliopistoon saamen kielen lehtoraatti perustettiin 1990. Lehtorina on toiminut viran perustamisesta asti Leif Rantala. Rantala on julkaissut useita tutkimuksia ja artikkeleita [[Kuolan saamelaisten historia|Kuolan saamelaisista]] ja heidän kielitilanteestaan, muun muassa <I>The Russian Sami Today</i> Tromssan yliopiston julkaisuna (1995) ja <I>Samerna på Kolahalvön</i> Suomalais-ugrilaisen seuran julkaisuna (1994). </p>
<P align="justify"> Saamen kielen ja kulttuurin tutkimuksessa on ollut näkyvissä, että teoreettinen tutkimus ja käytännön kielen ja kulttuurin kehittäminen ja soveltavan tieteen saavutukset ovat liittyneet toisiinsa. Teoreettinen tutkimus edistää käytännön kielen ja kulttuurin kehittämistä ja soveltavan tieteen saavutukset, esimerkiksi sanakirjat, ovat puolestaan olleet suureksi avuksi teorian tutkijoille. Usein jopa teoria ja käytäntö ovat yhdistyneet ja yhdistyvät samassa persoonassa. Tästä esimerkkinä ovat vanhemmasta sukupolvesta E. Itkonen ja P. Ravila ja nuoremmasta tutkijapolvesta P. Sammallahti ja S. Aikio Suomessa.</p> <p>
* [[Saamentutkimus: Norja|Saamentutkimus: Norja]],
* [[Saamentutkimus: Ruotsi|Saamentutkimus: Ruotsi]],
* [[Saamen tutkimus: Venäjä/Neuvostoliitto|Saamentutkimus: Venäjä]] </p><BR>
[[Sisällysluettelo: Tutkimus ja tutkimushistoria sekä tutkimuslaitokset ja museot|Sisällysluettelo: Tutkimus ja tutkimushistoria sekä tutkimuslaitokset ja museot]]<BR><BR>slaitokset ja museot]]<BR><BR> +
|
