| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<p>Saamelaisiin kohdistuvaa tutkimus … <p>Saamelaisiin kohdistuvaa tutkimusta on harjoitettu monista lähtökohdista. Varhaisemman [[Lappologia (tutkimushistoriaa)|<em>lappologisen</em>]] tutkimuksen lähtökohdat olivat ulkokohtaiset: tutkimus tapahtui valtakulttuurin ehdoilla ja sen näkökulmista. Käsite <em>saamentutkimus</em> on luotu uudenlaisen tutkimusotteen saatua alkunsa 1970-luvulta alkaen. Saamelaistutkijoiden mukaan saamentutkimuksen metodologiaa tulee kehittää saamelaiskulttuurin vaatimusten ja etiikan mukaisesti siten, että saamelainen on tutkimuksessa mukana joko tutkijana tai tutkijaryhmän jäsenenä ja että tutkimus hyödyttää saamelaisia ja heidän yhteiskuntaansa. Saamentutkimuksen käsitteeseen liittyy myös läheisesti käsite 'saamelaisia koskeva tutkimus', jolla tarkoitetaan saamelaisia, saamelaisten kulttuuria ja yhteiskuntaa koskevaa tutkimusta. </p>
<p>1970-luvun alkupuolelta Pohjois-Amerikan ja Skandinavian alkuperäiskansojen keskuudessa virisi keskustelu kulttuurin haltuunotosta. Näihin aikoihin syntyi myös akateemisesti kouliintunut saamelaisälymystö, joka osallistui aktiivisesti alkuperäiskansojen liikkeeseen ja joka alkoi vaatia saamelaisuuden ja heihin kohdistuvan tutkimuksen uudelleenmäärittelyä. Saamelaisten tutkimuskeskus [[Saamelaisinstituutti|Saamelaisinstituutti]] perustettiin 1973. Instituutin tutkija Alf Isak Keskitalo piti Tromssassa 1974 esitelmän, jossa hän kritisoi Pohjoismaissa tehtävää saamelaisia ja heidän kulttuuriaan ja kieltään koskevaa tutkimusta. Kulttuurin ulkopuolelta tulevat tutkijat ovat nähneet saamelaiskulttuurin liian homogeenisena, totaalisena ja staattisena ilmiönä. Saamelaiset ja saamelaisyhteisöt ovat usein joutuneet ulkopuolisten tutkijoiden tutkimuskohteiksi. Ulkopuolelta on myös määritelty, mitkä asiat ovat tutkimuksen ja kertomisen arvoisia, ja mihin kategoriaan pienen alistetun kansan historia kuuluu. Asiat on tavallisesti nähty enemmistön normien ja arvojen mukaisesti. Tutkimusta on tehty humanististen ja yhteiskuntatieteiden euro- ja etnosentrisistä lähtökohdista käsin. Saamelaisia käsittelevässä [[Lappologia (tutkimushistoriaa)|lappologisessa]] tutkimusperinteesessä saamelaiset on nähty toiseutena, jonka kulttuurista merkitystä on tavallisesti vähätelty ja jopa mitätöity. Termit <em>[[Lappologia (tutkimushistoriaa)|lappologia]]</em> ja <em>lappalainen</em> ovat herättäneet saamelaisten keskuudessa kritiikkiä, sillä he ovat kokeneet näiden termien käyttöön sisältyvän historian saatossa kertyneitä kielteisiä attribuutteja. Saamelaisten kriittiset kommentit ovat itse asiassa kohdistuneet kolonialistisen vallankäytön perusteisiin ja epätasa-arvoon. </P> <P align="justify">Saamelaiset, kuten muutkin alkuperäiskansat ovat halunneet itselleen oikeuden nimetä, samoin kuin hallita, omaa kulttuuriaan. Nykyisin <em>saamelainen</em> ja <em>saamentutkimus</em> -termit ovat korvanneet termit <em>lappalainen</em> ja <em>[[Lappologia (tutkimushistoriaa)|lappologia]]</em>. Termien käyttö on vakiintunut lainsäädännössä, hallinnossa ja vähitellen myöstieteen maailmassa. Sellaista tutkimusnäkökulmaa, jossa ollaan mahdollisimman lähellä tutkimuskohteen maailmaa, kutsutaan myös ns. indigenous studies tai native studies -suuntaukseksi, jolla tarkoitetaan lähinnä ei-länsimaalaisten, alkuperäiskansojen tai etnisten ryhmien keskuudessa, heidän lähtökohdistaan lähtevää ja heidän ehdoillaan toimivaa tutkimusta. Tällöin tutkija tuttua kulttuuria tutkiessaan ei edustakaan ulkopuolista eikä ole sivullinen tarkkailija vaan aktiivi sisäpiiriläinen, joka on myös luomassa tutkimuskohdetta. Kysymys ei olekaan "toisen" tutkimisesta vaan pikemminkin oman itsensä tutkimista. Tällöin puhutaan myös refleksiivisyys-käsitteestä, jolla tarkoitetaan tutkijan roolia ja ennen kaikkea hänen tietoisuuttaan tutkimusta tehdessään. Tätä tutkimusnäkökulmaa edustavat muun muassa kaksi saamenkielistä väitöskirjaa, Vuokko Hirvosen väitöskirja (1999) saamelaisnaisen tiestä kirjailijaksi ja Nils Øivind Helanderin lingvistinen tutkimus pohjoissaamen illatiivin käytöstä (2001). Saamentutkimusta tuotetaan edelleen monilla eri kielillä, ja sitä tekevät myös ei-saamelaiset. </P> <P align="justify"> Saamelaisten ja heitä koskevan tieteellisen tutkimuksen kehitys heijastaa kautta koko Fennoskandian saamelaisten ja naapurikansojen välisiä kulttuurikontakteja ja tärkeitä taloudellisia ja poliittisia valtasuhteita. Saamentutkimus on tullut osaksi nykyistä saamelaisten kulttuurista ja poliittista kehitystä. Saamentutkimuksen vahvistaminen korreloituu alkuperäiskansojen vaatimuksiin saada enemmän poliittista päätösvaltaa ja siten myös päätösvaltaa omaan henkiseen omaisuuteen ja perintöön, sosioekonomiseen hyvinvointiin ja territoriaalisiin oikeuksiin. Saamelaiset suosivat tutkimusta, jota voidaan soveltaa käytännössä. Saamelaisten tutkimusmaailman on edelleen ponnisteltava saavuttaakseen muodollisen tunnustuksen omille tutkimustuloksilleen ympäröivältä akateemiselta maailmalta, sillä saamelaistutkija tuntee velvollisuudekseen tukea saamenkansan pyrkimyksiä. Kuitenkin harva akateemisesti koulutetuista saamelaisista pyrkii tutkijaksi ja/tai tutkijanvirkoihin, ja sen vuoksi joskus yliopistojen saamentutkimuksen virkoihin on edelleen vaikea saada saamelaisia hakijoita. Toisaalta heistä kilpailevat monet muut alat, kuten hallinto, johon on ollut viime aikoina vetoa muun muassa saamelaishallinnon korkeatasoisten virkojen takia. Saamentutkimus on vahvistunut Pohjoismaiden yliopistoissa. Oulun, Tromssan, Uumajan ja Helsingin yliopistoihin on perustettu saamentutkimuksen opintokokonaisuuksia, keskuksia ja instituutteja. </p> <p>
* [[Saamentutkimus: Suomi|Saamentutkimus: Suomi]],
* [[Saamentutkimus: Norja|Saamentutkimus: Norja]],
* [[Saamentutkimus: Ruotsi|Saamentutkimus: Ruotsi]],
* [[Saamen tutkimus: Venäjä/Neuvostoliitto|Saamentutkimus: Venäjä/Neuvostoliitto ]]
</p>
[[Sisällysluettelo: Tutkimus ja tutkimushistoria sekä tutkimuslaitokset ja museot|Sisällysluettelo: Tutkimus ja tutkimushistoria sekä tutkimuslaitokset ja museot]]<BR><BR>slaitokset ja museot]]<BR><BR> +
|
