| Id
|
20140716111403 +
|
| Kieli
|
suomi +
|
| Kirjoittaja
|
Mirja Tervo +
|
| Otsikko
|
Maatalous +
|
| Has queryTämä on erikoisominaisuus.
|
Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
, Maatalous +
|
| Luokat |
Suomenkieliset artikkelit +
, Elinkeinot ja liikkuminen +
|
| MuokkausaikaTämä on erikoisominaisuus.
|
10 joulukuu 2021 09:30:44 +
|
| Has default formTämä on erikoisominaisuus.
|
Artikkeli +
|
| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
Maataloutta on harjoitettu pitkään Saamenm … Maataloutta on harjoitettu pitkään Saamenmaassa. Suurimmat rakennustoimet olivat 1950-luvulla ja 1970-luvulla.
Omavaraisen maatalouden harjoittaminen yleistyi Saamenmaassa 1800-luvulla uudisasutuksen ja valistuksellisten vaikuttajien puheiden ja kirjoitusten leviämisen myötä. Maatalouden harjoittamiseen kannustettiin myös viranomaisten ja päättäjien taholta, koska kansalaisista oli tällöin helpompi pitää lukua ja verotus oli helpompi hoitaa.
Luonnon yleisen karuuden, pitkien välimatkojen, lyhyen kasvukauden, maaperän ravinnekoostumuksen, kesäisten hallaöiden ja runsaslumisten talvien vuoksi Lapissa harjoitettu maatalous on kuitenkin aina ollut ongelmallisempaa ja vähemmän kiinnostusta herättävää kuin etelän vehmaammilla alueilla.
Norjassa on suunnilleen 700 talollista aina Tysfjordin alueelta Varangin vuonolle asti. Maatalous on ollut runsampaa ennen kuin nyt, mutta kannattamattomuuden takia monien on täytynyt luopua siitä. Tavallisimmat tuotteet ovat lehmän- ja vuohenmaito sekä härän- ja lampaanliha. Norjassa maatalouden tuotto yhdessä valtion tukien ja tuotteiden myynnin kanssa on suunnilleen 250 miljoonaa kruunua. Saamelaismaataloutta varten ei ole olemassa erityislainsäädäntöä. Saamelaisoikeuskäytäntökään ei enää päde muun muassa perinnön jaossa. Esimerkiksi Norjan lainsäädännön mukaan vanhimmalla lapsella on oikeus perintöön, kun taas saamelaisten perinteisen tavan mukaan nuorimmalla on oikeus.
1900-luvun sotien jälkeen omavaraistaloudellinen maanviljely ja karjan pitäminen muuttuivat elinkeinon harjoittamiseksi myös pohjoisimmassa Suomessa. Lapin läänin lisääntyvän suomalaisasutuksen paineessa viranomaiset tekivät erilaisia elinkeinosuunnitelmia, joissa nojauduttiin ensisijaisesti maatalouteen ja sen tuomiin valtiontaloudellisiin kasvumahdollisuuksiin.
Koska [[Lapinlehmä|lapinlehmät]] olivat hävinneet vuosien 1944-1948 aikana, asutusvaliokunnan alaiset Pohjois-Suomen maanviljelysseurat hankkivat paikkakunnilleen Pohjois-Suomen Karjanjalostusyhdistyksen ja Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistyksen välityksellä kantakirjan omaavia rotusonneja asemasonneiksi. Valtio tuki sonnihanketta osallistumalla kuljetuskustannuksiin ja ostamalla rotusonneja Lapin eri paikkakunnille. Myös Utsjoelle hankittiin valtion varoin neljä asemasonnia, joiden astutuskäytöstä perittiin maksua.
1950-luvulla Lapin maatalouden tehostamista ryhdyttiin vaatimaan yhä voimakkaammin yhteisen edun nimissä. Myös saamelaisväestölle maatalouden katsottiin olevan ainoa kehityskelpoinen elinkeino väkiluvultaan kasvavassa Lapissa. 1960-luvulla valmistui E4-pikitie Utsjoelle saakka, ja pian tämän jälkeen Valion meijeri kytki Utsjoen navettojen rotulehmät osaksi maitolinjaverkostoaan.
Etelästä tuodut rotulehmät olivat hoidollisesti vaativampia ja fyysisesti suurempia kuin lapinlehmät. Ilman ostorehua ja erilaisia maatalouskoneita ei uuden karjakannan ylläpitäminen ja maatalouselinkeinon palkitseva harjoittaminen ollut Lapissa mahdollista. Seuraavalle vuosikymmennelle tultaessa maataloudesta ja karjasta olivatkin luopuneet yhä useammat Lapin asukkaat, taloudellisen kannattamattomuuden perusteella.
<BR>
[[Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen|Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen]]<BR><BR>einot ja liikkuminen]]<BR><BR> +
|
