Runous
Runous
Lyriikka on nykyään vahvin saamelaisen kirjallisuuden laji, ja se on myös tunnetuinta saamelaisalueen rajojen ulkopuolella. Yksi rakastetuimmista runoilijoista on Paulus Utsi (1918-1975), jonka ensimmäiset saamenkieliset runot julkaistiin Samefolket-lehdessä 1950-luvulla. Myöhemmin ilmestyivät runoteos Giela giela (1974) ja vaimonsa Inger Huuva-Utsin kanssa kirjoittama Giela gielain (1980) postuumisti. Utsin runoissa ekologinen ääni on vahva, samoin kuin runoilija Nils-Aslak Valkeapäänkin (1945-2001) tuotannossa. Áillohaš aloitti runoilijanuransa 1974 teoksella Giđa ijat čuovgadat, joka ilmestyi uudellen Ruoktu váimmus -trilogian osana 1985 (Lávllo vizar bielločizáš 1976, Ádjaga silbasuonat 1981). Hän voitti 1991 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Beaivi, áhčážan (1988), ja samalla saamelaiskirjallisuus sai myös laajempaa julkisuutta. Valkeapään asema saamelaislyriikan alueella on merkittävä, ja häntä voi kutsua myös visuaalisen runouden isäksi. Jo Ruoktu váimmus -trilogian kuvitus ja runojoen graafiset muodot toimivat esteettisen kokonaisuuden rakennusosina, ja sama tyyli jatkui ja vahvistui hänen myöhemmässä tuotannossaan (Nu guhkkin dat mii lahka 1994, Jus gazzebiehtár bohkosivččii 1996, Girddán seivvodan 1999, Eanni, eannážan 2001). Valkeapään aloittamaa tyyliä ovat monet kirjailijat seuranneet ja siitä onkin muotoutunut saamelaisen runouden tuotemerkki. Esimerkiksi Synnöve Persenin runojen (alit lottit girdilit 1981, biekkakeahtes bálggis 1992, ábiid eadni 1994) kuvitus ja graafinen muoto rakentavat erottamattoman kokonaisuuden. Samaa voi sanoa Thomas Maraisen runoteoksesta Duddjojun sánit (1997) ja monien muiden saamelaisten runoilijoiden tuotannosta.
Vaikka ensimmäiset lyriikan kirjoittajat olivatkin miehiä, on valta sittemmin siirtynyt naisille. Runoissaan monet naiset kuvaavat, mitä on olla nainen, pohtivat sukupuolirooleja ja etsivät uudenlaista nais- ja saamelaisidentiteettiä. Näin ovat tehneet muun muassa Rauni Magga Lukkari, Risten Sokki, Inga Ravna Eira, Marry A. Somby, Inger-Mari Aikio ja Rose Marie Huuva.
Naislyyrikoista tuotteliain on ollut Rauni Magga Lukkari. Tuotannossaan (Jieŋat vulget 1980, Losses beaivegirji 1986, Mu gonagasa gollebiktasat 1991, Čalbmemihttu/Silmämitta 1995, Arbeeadni 1997, Dearvvuođat 1999) Lukkari pohtii muuttunutta saamelaisyhteisöä ja naisen asemaa muutoksen pyörteissä. Monet runoilijoista ovat myös käsitelleet saamelaisten lapsuudenaikaisia koulukokemuksia ja niiden vaikutusta myöhempään elämään. Esimerkiksi Inghilda Tapion teoksessa Ii fal dan dihte (1995) kuvataan seitsemänvuotiaan lapsen tuntoja hänen astuessaan koulutielle ja joutuessaan asuntolaan. Samoin Kirsti Palton runokokoelmassa Beaivváža bajásdánsun (1985) palataan runohenkilöiden muistoissa saamelaislapsen ja -nuoren koulukokemuksiin ja tuntemuksiin, jotka raastavat ihmisen mieltä vielä aikuisenakin.
Emansipatorisen lyriikan lisäksi ovat runoilijat käsitelleet myös muita teemoja, ja yksi keskeisin on luonnollisestikin rakkaus. Inger-Mari Aikion esikoisrunoteos Gollebiekkat almmi dievva (1989) viitoittaa suuntia uudenlaiselle runoudelle. Aikion runoista huokuu nuoren naisen henkilökohtainen ote elämään, ja hän on pysynyt aloittamalleen tyylille uskollisena myöhemmissä teoksissaan (Jiehki vuolde ruonas giđđa 1993, Silkeguobbara lákca 1995, Máilmmis dása 2001). Myös nuori Stina Inga kuvaa nuoren ihmisen rakastumista ja pettymystä teoksessaan Ferten eallima joksat (1995).
Huomattavasti synkempiä tunnetiloja kuvaa Risten Sokki kaksikielisessä runoteoksessaan Bonán bonán soga suonaid / Jeg tvinner tvinner slektas sener (1996). Sokkin teoksessa suoni on symboli, joka sitoo eri sukupolvet toisiinsa ja jonka avulla kirjailija pystyy käsittelemään sukunsa veren tahrimaa historiaa, isoisänsä Aslak Jacobsen Hættan teloitusta vuoden 1852 Koutokeinon tapahtumien jälkeen.
Kuolemaa ja ihmiselämän rajallisuutta pohtii myös Rose-Marie Huuvan runoelma Galbma rádná (1999). Se kertoo syöpään sairastuneen naisen, alter egon, tuntemuksista, kun hän saa tiedon sairaudestaan, ja valmistautumisesta leikkaukseen ja paranemisesta. Yksinäisyys, kuolemanpelot ja kiitollisuus eletystä elämästä ja jäljellä olevista päivistä vuorottelevat runon puhujan ajatuksissa.
Viimeisten vuosikymmenten aikana saamelaisessa runoudessa on alkanut kuulua myös muiden saamen kielten kuin pelkästään pohjoissaamen ääni. Stig Gælok Urheim on julkaissut useita runokokoelmia luulajansaameksi (O, Oarjjevuodna 1983, Vuonak / Fra fjordene 1986, Amuk... den fremmende 1988, "-ale desti!" / "-ikke mer!" 1992, Soaje / Venger 1993 yhdessä Kari Waag Gælokin kanssa, Det dobbelte hjerte 1994). Claudia Fofonoff julkaisi koltansaameksi tarina- ja runokokoelmansa Pââsjogg laulli / Paatsjoen laulut 1988 ja äskettäin ilmestyi hänen toinen runoteoksensa Jânnam muttum nuuˊbbiooˊri (1998). Turjansaameksi on ilmestynyt Oktyabrina Voronovan (1934-1990) runokokoelma Yealla (1989), ja muutamaa vuotta myöhemmin inarinsaameksi Aune Kuuvan ensimmäinen runokokoelma Uáináh-uv / Oainnátgo 1992. Ensimmäinen eteläsaamenkielinen runoteos Gaaltije ilmestyi puolestaan 1987, jonka kirjoittajana oli 74-vuotias Gaebpien Gåsta, Gustav Kappfjell.
Sisällysluettelo: Taiteet
Poetry
Poetry is today the strongest genre in Saami literature, and it is also the best known outside the area inhabited by the Saami. One of the best-loved Saami poets is Paulus Utsi (1918 1975), who published the first poems in the Saami language in the magazine Samefolket in the 1950s. He later published a poetic work called Giela giela in 1974. and posthumously Giela gielain (1980), written in collaboration with his wife, Inger Huuva-Utsi. There is a strong ecological messageb in Utsi s poetry, as there is in the works of Nils Aslak Valkeapää (1945-2001). Aillohaš (his Saami name) began his career as a poet in 1974 with a work called Giđa ijat čuovgadat , which reappeared in 1985 as part of a trilogy Ruoktu váimmus (the other parts originally appeared as Lávllo vizar bilelocizáš in 1967 and Ádjaga silbasuonat in 1981).He won the 1991 Nordic Council s Prize for Literature with his Beaivi, áhčážan (1988), which brought wider attention to Saami literature.Valkeapää occupies an important position in Saami poetry, and he can also be regarded as the father of visual poetry. Even in the early trilogy Ruoktu váimmus, the illustrations and the graphic layout of the poems are integral parts of an aesthetic whole, and the same style continued and intensified in his later works: Nu guhkkin dat mii lahka (1994), Jus gazzebiehtár bohkosivččii (1996), Girddán seivvodan (1999) and Eanni eannážan (2001). The style created by Valkeapää has been adopted by numerous other writers, and in fact it has become a trademark of Saami poetry. For example, in the poems of Synnöve Persen (Alit lottit girdilit (1981), Biekkakeahtes bálggis (1992) and Ábiid eadni (1994) the illustrations and the graphic format create an indisoluble whole together with the words. The same can be said of Thomas Marainen s work Duddjojun sánit (1997) and indeed of the works of many other Saami poets.
The most productive of female poets has been Rauni Magga Lukkari. In her works Jieŋat vulget (1980), Losses beaivigirji (1986), Mu gonagasa gollebiktasat (1991), Čalbmemihttu/Silmämitta By Eye] (1995) Arbeaadni (1997), Dearvvuođat (1999), Lukkari deals with the change that has taken place in the Saami community and women's position in this upheaval. Many poets have also described the childhood experiences of Saamis at school and the effect of them on their later life. For example, Inghilda Tapio's work Ii fan dan dihte (1995) describes child's feelings when she sets out for school and has to live in a dormitory. Similarly in her work Beaivváža bajásdánsun (1985), Kirsti Palo returns in the recollections of her characters to the school experiences of a Saami child and young person,to the feelings she experienced then, which still continue to trouble her as an adult.
In addition to emancipatory poetry, female poets have dealt with other subjects, one of the main themes naturally being love. Inger-Mari Aikio s first poetic work Gollebiekkat almmi dievva (1989) points the way to a new kind of poetry. Her poems radiate with a young woman's lust for life, and she has remained faithful to her own style in her later works: Jiehki vuolde ruonas giđđa (1993), Silkeguobbara lákca (1995) and Máilmmis dása (2001). The young Stina Inga also describes falling in love and betrayal in her work Ferten eallima joksat (1995).
Much darker moods are expressed in Risten Sokki's two-language work Bonán, bonán soga suonaid / Jeg tvinner tvinner slektas sener (1996). In this work the vein becomes a symbol that links generations to one another and which permits the writer to deal with the blood-stained history of her family; her grandfather Aslak Jacobsen Hætta was executed in 1852 after the Kautokeino revolt.
Rose-Marie Huuva also deals with death and the limitations of human life in her poem Galbna rádná (1999). The poem tells about a woman with cancer, the writer's alter ego: her feelings when she learns about the disease and her preparation for her operation and recovery. Loneliness, fear of death and gratitude for the life she has lived and for the days that remain to her alternate in the thoughts of the poem speaker.
During the last few decades, poets of other Saami languages than North Saami have also begun to make themselves heard. Stig Gaelok Urheim has published several anthologies in Lule Saami: O, Oarjjevuodna (1983), Vuonak /Fra fjordene From the Fjords (1986), Amuk den fremmende (1988), -ale desti / -ikke mer Never Again (1992), Soaje / Venger (1993, and in collaboration with Kari Waag Gælok Det doppelte hjerte The Doubled Heart (1994). Claudia Fofonoff published a collection of stories and poems called Pââsjogg / Paatsjoen laulut Songs of Paatsjoki in Skolt Saami in 1988, and her second poetic work Jännam muttum nuuˊbbiooˊri came out in 1998. Oktyabrina Vorovna's (1930 1990) poetic work Yealla came out in Ter Saami in 1989, and a few years later Aune Kuuva's first poetic work Uáináh-uv / Oainnátgo (1992) appeared. The first poetic work in South Saami, Gaaltije, written by the 74-year-old Gaebpien Gåsta (Gustav Kappfjell), was published in 1987.
