Saamelaisasiainkomiteat ja -mietinnöt
Saamelaisasiainkomiteat ja -mietinnöt
Valtiot aloittivat saamelaisasioiden kohentamisen nimittämällä saamelaiskomiteoita. Norjassa 1947 asetettiin koululaitoksen yhtenäistämistoimikunta (Samordningsnemnda for skoleverket), jonka toimikuntaan kuului kolme jäsentä, joiden joukossa oli opettaja Per Fokstad. Vuotta myöhemmin ilmestyneessä mietinnössä luotiin historiallinen katsaus Thomas von Westenin ajoista ja esitettiin uuden saamen kirjakielen luomista ja saamelaisten kouluolojen parantamista. Mietintö johti ensimmäisen saamenkielisen oppikirjan valmistumiseen uudella kirjoitustavalla 1951 ja myöhemmin Katekismuksen, Raamatun historian ja lukukirjojen julkaisemiseen. Koutokeinoon perustettiin valtion ylläpitämä saamelainen kotitalouskoulu (Statens heimeyrkeskole for samer) ja Tromssan opettajakorkeakoulussa aloitettiin saamen kielen opetus 1951. 1956 nimitettiin uusi komitea selvittämään saamelaiskysymyksiä johtajanaan professori Asbjörn Nesheim. Mietintö valmistui 1959 ja se aloitti laajan periaatekeskustelun viranomaisten saamelaispolitiikan linjoista ja tavoitteista. Komitea esitti, että valtion viranomaisten tulee vahvistaa saamelaisvähemmistön taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oloja siten, että saamelaisten elämäntapa, elinkeinot ja kieli säilyvät. Suomessa 1949 nimitetyn Saamelaisasiain komitean mietintö valmistui 1952, mutta ehdotukset eivät kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin. Yhtä huonosti kävi Norjan saamelaiskomitean mietinnön (1959) ehdotuksille, joita seurasi myrskyisä ja ristiriitainen keskustelu. Mietintöjen lähtökohtana oli pysäyttää assimilaatiopolitiikkaa ja suoda saamelaisille vähäisiä erikoisoikeuksia. 60-luvun alussa Norjan suurkäräjät käsitteli ensimmäistä kertaa saamelaisten asemaa kokonaisvaltaisesti ja antoi muutamia tiedonantoja saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen kehittämiselle koulussa.
1970-luvulla ilmestyi jo useita pää- ja osamietintöjä. Norjassa ensimmäinen mietintö (NOU 1975:37) saamelaisten oloista käsitteli saamelaisten opetusasioita peruskoulun jälkeen (Videregående opplaering for samer) ja sisälsi myös ehdotuksen opetussuunnitelmien laatimiseksi. Suomessa oltiin edellä aikaansa. Valtioneuvoston 1971 asettama Saamelaiskomitea teki 1973 julkaisemassa mietinnössään (komiteanmietintö 1973:46 liiteosineen) esityksen saamelaislaiksi. Lakiehdotus koski saamelaismääritelmää, saamelaisaluetta, saamelaisrekisteriä, saamen kielen asemaa, luonnonvarojen käyttöä saamelaisalueella, saamelaishallintoa, sen toimivaltaa ja sen valitsemista vaaleilla, luonnonsuojelualueiden perustamista ja saamelaisrahastoa. Mietinnön ehdotusten perustalta annettiin asetus saamelaisvaltuuskunnasta (824/1973), joka sisälsi saamelaismääritelmän, säännökset saamelaisvaltuuskunnasta ja sen vaaleista ja saamelaisten kotiseutualuetta koskevan määritelmän. Ruotsissa asetettiin 1973 asiantuntijaryhmä selvittämään saamelaisten kielen ja kulttuurin vaatimia tukitoimia. Sen päämietintö (Samerna I Sverige, Stöd åt språk och kultur; SOU 1975:99-100) liiteosineen sisältää saamelaisten silloisen oikeudellisen aseman ja kulttuurin ja järjestöjen kuvauksen sekä tilastoja.
1980- ja 1990-luvut ovat varsinaista komiteanmietintöjen ja selontekojen aikaa, ja tulokset alkoivat näkyä 1980-luvun lopulla huomattavina lainsäädännöllisinä muutoksina. Norjassa 1980 nimitetyn saamelaisoikeuksien komitean työn tuloksena julkaistiin 1981 komiteanmietintö saamelaisten oikeudellisesta asemasta (NOU 1984:18). Kulttuuri- ja kielikysymyksiä käsittelevä komiteamietintö valmistui seuraavana vuonna (NOU 1985:14). Uuden saamelaislain (1987) perusteella koottiin demokraattisilla vaaleilla valittu saamelaiskäräjät (Sámediggi, Sametinget). 1988 saamelaiset tunnustettiin alkuperäiskansaksi Norjan perustuslaissa (110 a § 1988). Perustuslakiin liitetyn saamelaispykälän mukaan valtiolla on velvollisuus pitää huolta siitä, että saamelaiset alkuperäiskansana saavat harjoittaa ja kehittää kieltään, kulttuuriaan ja yhteiskuntaelämäänsä. Norjan saamelaiskäräjät aloitti toimintansa 1989.
Ruotsissa 1983 asetetun Saamelaisoikeuksien komitean tavoitteena oli selvittää, miten saamelaisten oikeudellista asemaa Ruotsissa voidaan vahvistaa. Saamelaisten asemaa pohdittiin ensiksi kolmen pääkohdan osalta; poronhoidon laillista suojaamista, toiseksi Saamen kansan kulttuurisia ja taloudellisia etuja valvovan saamelaisinstituutin perustamisen mahdollisuuksia ja kolmanneksi saamen kielen asemaa. Myöhemmin komitean tehtäväksi tuli lisäksi tutkia saamelaisten asemaa alkuperäiskansana olemassa olevan kansainvälisen lain puitteissa. Komitea raportoi suosituksiaan hallitukselle julkaisemalla kolme raporttia: 1986 raportin saamelaisten kansallisoikeudellisesta asemasta (Samernas folkrättsliga ställning. Delbetänkande av sammerättsutredningen. SOU 1986:36), 1989 saamelaisoikeuksista ja saamelaiskäräjistä (Samerätt och sameting. Huvudbetänkande av samerättsutredningen SOU 1989:41) ja 1990 saamen kielen asemasta (Samerätt pch samiskspråk SOU 1990:91). Ruotsissa julkaistiin vielä 1992 mietintö (SOU 1992/93), jonka ehdotusten pohjalta hallitusmuotoon vähemmistöjä koskevan kappaleeseen sisältyy saamelaisten erityisaseman tunnustaminen alkuperäiskansana. 1992 hyväksyttiin laki, joka sisältää perusteet saamelaiskäräjien asettamiseksi. Ruotsin saamelaiskäräjät avattiin alkuperäiskansojen vuonna 1993. Saamelaisten asema tunnustettiin perustuslain tasolla Ruotsissa vasta, kun valtiopäivät hyväksyi 1997 mietintönsä jättäneen vähemmistökomitean valmistelemat ehdotukset kansallisten ja historiallisten vähemmistöjen ja niiden kielten suojelusta (SOU 1997:192, 193).
Suomessa valtioneuvosto asetti 1983 saamelaiskulttuuritoimikunnan, jossa jäseninä oli sekä ministeriöiden että saamelaisvaltuuskunnan edustajia. Saamelaiskulttuuritoimikunnan mietintö (1985:66) käsitteli laajasti saamelaisten kulttuurielämää ja järjestöjä, mutta ei johtanut välittömiin toimenpiteisiin. Toimikunta teki lukuisia rahoitusesityksiä kulttuurin ja järjestöelämän parantamiseksi. Uudet tutkimustulokset 1980-luvun lopussa esittivät varteenotettavia näkökohtia, erityisesti saamelaisten maahan kohdistuvan omistusoikeuden olemassaolon puolesta ja johtivat uusiin mietintöihin. 1994 valmistui Saamelaisasiain neuvottelukunnassa saamelaislakia koskeva ehdotus (komiteanmietintö 1990:32), joka sisälsi lainsäädännölliset ehdotukset sekä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien järjestämiseksi että näitä oikeuksia koskevaksi hallinnoksi. Ehdotus ei edennyt eduskuntaan, vaan se jaettiin kahteen osaan. Oikeuksien selvitystyötä päätettiin jatkaa saamelaisvaltuuskunnassa sekä valmistella oikeusministeriössä säännökset saamelaisten kulttuurista itsehallintoa varten. Elinkeinoja koskevat kysymykset lainsäädännössä jäivät oikeuksien selvitystyön yhteyteen. Oikeusministeriö asetti 2000 saamelaistoimikunnan maaherra Hannele Pokan johdolla selvittämään ja tekemään ehdotuksen siitä, miten saamelaisten kotiseutualueella valtion mailla voidaan yhtäältä turvata saamelaisten alkuperäiskansan oikeudet ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoaan ja perinteisiä elinkeinojaan ja toisaalta ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja niiden kehittämistarpeet. Tarkoituksena on, että ehdotuksen jälkeen Suomi voisi ratifioida Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) alkuperäiskansasopimuksen nro 169. Saamelaistoimikunnan mietintö ei johtanut toimenpiteisiin. Saamelaisten maaoikeuskysymyksen selvitystyötä jatketaan edelleen.
Kielen asemaa vahvistettiin asettamalla uusi kielilainsäädäntö kielilakikomiteoiden ehdotusten pohjalta vuoteen 2000 eri Pohjoismaissa, ensin Norjassa ja Suomessa ja viimeiseksi Ruotsissa.
Saamelaiskäräjät
Saamelaisvaltuuskunta
Saami Affairs Committees and reports
The Nordic states began to take measures to improve Saami affairs by appointing Saami Affairs Committees. In Norway in 1947 an organ for coordinating education called Samordningsnemnda for skoleverket was established. It had three members, one of whom was a teacher called Per Fokstad. A report was published a year later which contained an exhaustive review of Saami education from the days of Thomas von Westen in the early eighteenth century and proposed the creation of a new orthography for the Saami language and improvements in Saami school education. The report led to the production of the first Saami-language school book in the new orthography in 1951, and subsequently to the publication of the Catechism, a history of the Bible and a number of readers. In 1951 a state-run Domestic Science School for Saamis (Statens heimeyrkeskole for samer) was established in Kautokeino, and the teaching of the Saami language began in the Tromsø Teacher Training College. In 1956 a new committee under Professor Asbjörn Nesheim was appointed to report on Saami issues. The report was published in 1959, and it initiated a large-scale debate about the principles of the authorities policy and aims concerning the Saami. The committee proposed that the state authorities should enhance the economic, social and cultural conditions of the Saami minority so as to preserve the Saamis way of life, occupations and language.
In Finland, a Committee of Saami Affairs (Saamelaisasiain komitea) was appointed in 1949. It published a report in 1952, but the proposals did not lead to actual measures. The proposals of a report of the Norwegian Saami Committee in 1959 proved equally fruitless, which caused a stormy controversy. The basic aim of the reports was to bring an end to the assimilationist policy of the governments and to create some modest benefits for the Saami. At the beginning of the 1960s, the Norwegian Parliament held a comprehensive debate on the situation of the Saami for the first time, and it issued some statements about developing the teaching of the Saami language and its use in teaching other subjects.
In the 1970s there were several full and preliminary report on Saami affairs. In Norway, the first report on the situation of the Saami (NOU 1975:37) dealt with further education and included proposals for drawing up a curriculum. In Finland, a Saami Committee was established by the Council of State (the cabinet) in 1971, and in its 1973 report (1973:46) it made a proposal for a Saami Bill. The draft bill included provisions concerning the definition of a Saami, a Saami Area, a Register of Saamis, the position of the Saami language, the use of natural resources in the Saami Area, a Saami administration together with its powers of jurisdiction and its election, the founding of nature reserves and the establishment of a Saami Fund. On the basis of these proposals, the Statute on the Saami Delegation (824/1973) was passed. It contained provisions for the definition of a Saami, regulations concerning the establishment and election of a Saami Delegation and the definition of a Saami Homeland.
In Sweden, an expert advisory group was appointed in 1973 to consider measures for supporting the Saami language and culture. Its full report (SOU 1975:99-100) and appendices contain an account and statistics relating to the current legal position of the Saamis and their culture and organizations.
The 1980s and 1990s were truly a period of committee reports, and the results began to show in the late 1980s in the form of important changes in legislation. In Norway, the findings of the Committee for Saami Rights, appointed in 1980, were published in a report (NOU 1984:18) on the legal position of the Saami. A committee report (NOU 1985:14) on culture and language was issued the following year. In accordance with the new Saami Act of 1987, a democratically elected Saami Parliament (Sámediggi/Sameting) was established. In 1988 the Saami were recognized as an indigenous people in the constitution of Norway (§110a 1988). The article of the constitution dealing with the Saami obliges the state to ensure that the Saami as an indigenous people are able to practice and develop their language culture and social way of life. The Norwegian Saami Parliament began to operate in 1989.
In Sweden the Saami Rights Commission was appointed by the Swedish government in 1983 to investigate how the legal status of the Saami people in Sweden could be strengthened. The original goal of the Commission was to specify three main tasks: to enhance legal protections for reindeer husbandry, to consider the possibilities of establishing a Saami institution to represent the interests of the Swedish Saami people and to recommend positive measures for strengthening the position of the Saami language. Later the task was extended to consider the position of the Saami as an indigenous people in existing international law. The Commission reported its findings and recommendations to the government as follows: in 1986 about the Saami people's legal status (Samernas folkrättsliga ställning. Delbetänkande av sammerättsutredningen. SOU 1986:36), in 1989 about Saami rights and a Saami Assembly (Samerätt och sameting. Huvudbetänkande av samerättsutredningen SOU 1989:41) and in 1990 about Saami rights and the Saami language (Samerätt pch samiskspråk SOU 1990:91). In Sweden on the basis of these recommendations a recognition of the special position of the Saami as an indigenous people was included in the article of the Constitution Act relating to minorities. In 1992 an act was passed in Sweden which contained the basis for the foundation of a Saami Parliament, and the Swedish Saami Parliament was elected in 1993, the International Year of Indigenous Peoples. The position of the Saami was not recognized at constitutional level in Sweden until 1997, when the Swedish Parliament passed a bill based on proposals submitted by a committee concerning the protection of national and historical minorities and their languages (SOU 1997:192, 193).
In Finland in 1983, the Council of State established a Committee for Saami Culture, on which the relevant ministries and the Saami Delegation were represented. The report of the Committee for Saami Culture (1985:66) dealt extensively with the cultural life and organizations of the Saami, but it did not lead to any immediate measures being taken. The committee made numerous proposals for funding cultural life and organizational activities. New research at the end of the 1980s introduced some highly pertinent considerations particularly with regard to the existence of the Saamis right of ownership of the land, and this led to new committee reports. In 1994 a proposal for a Saami Law (1990:32) was drafted by the Advisory Committee for Saami Affairs. It contained legislative proposals both for establishing the Saamis land rights and for the administration of these rights. The proposed bill never went before Parliament. Instead it was divided into two parts. It was decided to continue the elucidation of land rights within the Saami Delegation and to draw up provisions in the Ministry of Justice for Saami cultural self-determination. Issues related to occupations in the legislation were combined with the elucidation of rights. In 2000, the Ministry of Justice set up a Committee for Saami Affairs under Hannele Pokka, the Governor of the Province of Lapland, to study and report on how, on the one hand, the rights of the Saami as an indigenous people might be upheld on state land within the Saami Homeland and their culture and traditional occupation be developed, while taking account, on the other hand, of local conditions and their developmental requirements. The intention was that Finland might be able to ratify the ILO Convention on Indigenous and Tribal Peoples in Independent Countries (No. 169). The work of determining the land rights of the Saami are still continuing.
The position of the Saami language was established in 2000 with new language legislation based on the proposals of committees set up to draft language laws in the various Nordic countries, first in Norway, then in Finland and finally in Sweden.
