You do not have permission to edit this page, for the following reason:
The action you have requested is limited to users in the group: Users.
<P align="justify"> Norjan (1989), Ruotsin (1993) ja Suomen (1996) uusien saamelaiskäräjälakien myötä saamelaismääritelmä on vakiintunut käsite. Mainituissa kolmessa maassa saamelaisuus perustuu ensiksi itseidentifikaatioon eli siihen, pitääkö henkilö itseään saamelaisena, ja toiseksi kieleen. Kielen osaamista ei vaadita itse henkilöltä, vaan riittää ns. takautuva kielitaito. Venäjällä puolestaan kriteerinä on etninen syntyperä, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen synnyttyä. </P> <P align="justify"> Saamelaisten määrittely on tullut ajankohtaiseksi etnisten ja vähemmistöliikkeiden voimistuessa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin on alkanut uudelleen arvioinnin aikakausi sekä ponnistelu oikeudesta omaan identiteettiin ja oman kulttuurin ja kielen säilyttämiseen ja kehittämiseen omassa etnisessä ryhmässään. </P> <P align="justify"> Ruotsissa 1970-luvulle asti saamelaisiksi laskettiin virallisesti vain poronhoitajasaamelaiset, joiden lukumääräksi arvioitiin 2500 henkilöä. Vasta 1975 saamelaiskomiteamietinnössä ei-poronhoitajasaamelaiset huomioidaan, ja heidän lukumääräkseen todetaan 12 930 henkilöä. Vuoden 1992 saamelaislaissa saamelaismääritelmä vakiintuu nykyisen kaltaiseksi ja Ruotsin saamelaisten nykyiseksi lukumääräksi arvioidaan 20 000, joista poronhoitajia noin 3000. </P> <P align="justify"> Norjassa ns. puolivirallinen saamelaismääritelmä perustui siihen, mitä Pohjoismaiden saamelaisneuvosto oli 1960-luvulla sopinut saamelaismääritelmästä, joka perustui kieleen (ks. jäljempänä). Saamelaisuus-käsitettä käytettiin lainsäädännössä ja muissa yhteyksissä sitä tarkemmin määrittelemättä. Näin toimittiin, kunnes saamelaiskäräjälaki tuli voimaan 1989. Eri arvioiden perusteella Norjassa on vähintään 40 000 saamelaista, vaikka saamelaisrekisterissä ja väestönlaskentojen mukaan heidän lukumääränsä on paljon vähäisempi. </P> <P align="justify"> Perusteellisimmat tutkimukset ja tilastoinnit saamelaisuudesta on tehty Suomessa, jo 1950-luvulta alkaen. Valtioneuvosto asetti 1949 saamelaisasiain komitean suunnittelemaan valtion toimenpiteitä; lappalaisten tulevaisuuden turvaamiseksi taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla. Mietinnössään komitea itse nimitti tutkittavaa kansanryhmää saamelaiseksi. Saadakseen käsityksen saamelaisväestön silloisesta tilanteesta komitea laati välittömiä tarpeitaan varten väestötilaston. Komitea totesi, että Suomessa saamelaismääritelmää ei voi liittää poronhoidon harjoittamiseen, sillä eteläisessä Lapissa, joka oli saamelaisaluetta vielä kaksi sataa vuotta sitten, on poronhoito omaksuttu yhdeksi elinkeinoksi. Tästä syystä komitea antoi, kuten se asian ilmaisi, "käytännöllisessä elämässä kourantuntuvammalle seikalle, saamen kielen taidolle", ratkaisevan merkityksen. Komitea päätyi seuraavaan määritelmään: </P> <P align="justify"> :<i>Saamelaiseksi katsotaan henkilö, jonka vanhempien tai toisen heistä kotikieli on tai on ollut saame ja joka, paitsi mikäli on kysymys pikku lapsesta tai mykästä, itsekin saamea tyydyttävästi puhuu.</i> </P> <P align="justify"> Määritelmästään komitea totesi, että se on sikäli ahdas, että se sulkee pois ne saamen heimoa olevat henkilöt, jotka eivät puhu saamea tyydyttävästi. Komitean ehdottamaa saamelaislakia ei koskaan säädetty, eikä sen saamelaismääritelmää tästä syystä sisällytetty lainsäädäntöön. </P> <P align="justify"> 1958 eräässä jäsenehdotuksessa Pohjoismaiden neuvostolle kehotettiin neuvostoa suosittelemaan hallituksille, että nämä pyrkisivät yhtenäistämään saamelaisia koskevat lainsäädäntönsä siltä osin, mitä tulee luonnonvarojen hyödyntämiseen. Jäsenehdotuksen johdosta Pohjoismaiden neuvosto pyysi asiassa lausunnon Pohjoismaiden saamelaisneuvostolta. Lausunnossaan {{Artikkelilinkki|0583|saamelaisneuvosto}} korosti mm. <i>yhteispohjoismaisen saamelaismääritelmän</i> tarpeellisuutta. Saamelaisneuvoston mielestä silloinen saamelaislainsäädäntö oli puutteellinen siitä syystä, että se huomioi vain poronhoitajasaamelaiset, vaikka ainoastaan 17% saamelaisista harjoitti poronhoitoa. Lausunnon mukaan Pohjoismaiden saamelaisneuvosto oli sopinut seuraavasta kielellisestä saamelaismääritelmästä: </P> <P align="justify"> :<i>Saamelaiseksi katsotaan henkilö, jonka vanhemmat tai isovanhemmat tai ainakin yksi heistä puhuu tai on puhunut saamea kotikielenään.</i> </P> <P align="justify"> Ehdotettu saamelaismääritelmä seurasi saamelaisasiain komitean kymmenen vuotta aikaisemmin ehdottamaa määritelmää siinä mielessä, että se perustui saamen kieleen. Se poikkesi aiemmin ehdotetusta määritelmästä siten, että se otti huomioon myös henkilön isovanhempien kielen. Se ei myöskään edellyttänyt, että asianomainen itse puhuu saamea. </P> <P align="justify">1959 Inarissa pidetty kolmas pohjoismainen saamelaiskonferenssi lausui toivomuksenaan, että asiasta tehtäisiin seikkaperäinen tutkimus. Pohjoismaiden saamelaisneuvoston ja tilastoviranomaisten välisissä keskusteluissa katsottiin parhaaksi, että saamelaisneuvosto hoitaisi ensimmäisen tutkimuksen järjestämisen Suomessa. Vastaavaa tutkimusta ei kuitenkaan koskaan järjestetty Ruotsissa tai Norjassa. </P> <P align="justify"> Vuonna 1962 suoritettua saamelaista väestötutkimusta johti Pohjoismaiden saamelaisneuvoston sihteeri Karl Nickul. Tutkimus tehtiin haastattelututkimuksena. Haastattelijoille annettiin tehtäväksi haastatella jokaista Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien sekä Kittilän ja Sodankylän kuntien pohjoisimpien alueiden asukasta, jonka vanhemmista tai isovanhemmista jollakin on tai on ollut saamen kieli ensimmäisenä kielenään. Väestötutkimuksen perusaineisto analysoitiin vuonna 1968 Erkki Nickulin toimesta. Tutkimuksen lopullisesta saamelaismääritelmästä Nickul totesi seuraavaa: </P> :<P align="justify"> <i>Henkilö on saamelainen, jos joko hän itse, hänen isänsä tai äitinsä tai joku hänen isovanhemmistaan on lapsena ensimmäisenä kielenään oppinut saamenkielen.</i> </P> <P align="justify"> Vaikka vuoden 1962 väestötutkimus ei sinänsä ottanut mitään kantaa siihen, miten saamelaisuus tulisi määritellä, perustuivat vuoden 1973 saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) saamelaismääritelmä sekä vaaliluettelo mm. sen tietoihin. Vuoden 1973 asetus (1 § 2 mom.) määritteli saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa äänioikeutetun henkilön seuraavasti: </P> :<P align="justify"> <i>Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittaman väestölaskennan mukaan taikka muutoin todetaan oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään.</i></P> <P align="justify"> Saamelaisvaltuuskunnasta annettiin uusi asetus 1990, jolloin sen saamelaismääritelmään lisättiin itseidentifikaatiovaatimus eli vaatimus siitä, että asianomainen pitää itseään saamelaisena. Samalla poistettiin viittaus vuoden 1962 väestötutkimukseen. Uusi saamelaismääritelmä kuului (1 § 2 mom.): </P> :<P align="justify"> <i>Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.</i> </P> <P align="justify"> Vuoden 1990 asetuksen saamelaismääritelmä oli voimassa vuoden 1996 alkuun asti, jolloin sen korvasi {{Artikkelilinkki|0521|saamelaiskäräjistä}} annetun lain saamelaismääritelmästä, ja jolloin saamelaismääritelmää laajennettiin koskemaan ns. verolappalaisia. </P> <P align="justify"> Suomen saamelaisilla on vuoden 1996 alusta [[Kulttuuri-itsehallinto|kulttuuri-itsehallinto]]. Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto saa tarkemman sisältönsä saamelaiskäräjistä annetun lain kautta. Saamelaiskäräjälaki sisältää uudistetun ja laajennetun määritelmän siitä, kenellä on oikeus osallistua saamelaiskäräjien vaaleihin. </P> :<P align="justify"> <i>3§ Saamelainen</i> </P> ::<P align="justify"> <i>Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:</i> </P> ::<P align="justify"> <i>1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä; tai</i> </P> ::<P align="justify"> <i>2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka</i> </P> ::<P align="justify"> <i>3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.</i> </P> <P align="justify"> Jo valmisteluvaiheessaan laki oli saanut aikaan vastustusta, silloin lähinnä Suomen pohjoisosissa ei-saamelaisten keskuudessa. Saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaki aikaan sai vuosia kestäneen kiistelyn Suomen Lapissa ei-saamelaisten, lähinnä ns. Lappalaisperinneyhdistyksen ja saamelaisjärjestöjen välille. Ensiksi riideltiin itse lain tarpeellisuudesta ja toiseksi, lain voimaantulon jälkeen, voivatko ns. lapinkylien verolappalaisten jälkeläiset tulla hyväksytyksi saamelaisrekisteriin. </P> <P align="justify"> Kiistely tuotti monia selvityksiä saamelaismäärittelystä sekä oikeusoppineiden että muiden taholta, muun muassa oikeusministeriö teetti parikin selvitystä (1996-1997): tutkija Kristian Myntin ja Vaasan hovioikeuden presidentin Erkki Rintalan selvitykset saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmästä. </P> <P align="justify"> Korkein hallinto-oikeus ratkaisi 1999 syksyllä ensimmäiset vaaliluetteloon merkitsemistä koskevat valitukset. Valituksissa pääkysymyksenä oli, että valittaja katsoi olevansa saamelainen ns. lappalaisperusteella saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän 2. momentin mukaan ja siten olevansa oikeutettu äänestämään syksyn saamelaiskäräjävaaleissa. Lähes kaikki valittajat nojasivat oikeutensa perustaksi esi-isän, joka oli viimeiseksi merkitty lappalaiseksi maa- tai veronkantokirjaan vuosien 1739 ja 1857 välillä. KHO hyväksyi lappalaisen esi-isän perusteella saamelaiseksi alle 1 % 656 hakijasta syksyllä 1999. Valituksia oli alunperin yli toistatuhatta. KHO:n perusteluna oli, että saamelaismäärittelyssä saamen kieleen liittyvä peruste on äänioikeuden peruste, joten lappalaisperusteeseen nojautuva oikeus ei voi olla laajempi kuin kieliperusteeseen perustuva oikeus, joka ulottuu kolmanteen takenevaan sukupolveen saakka. </P> <P align="justify"> Vuoden 1989 ILO:n yleissopimuksen ({{Artikkelilinkki|0530|ILO:n alkuperäiskansoja ja heimoja itsenäisissä valtioissa koskeva kansainvälinen sopimus}}) nimenomaisena päämääränä on auttaa alkuperäiskansoja, joihin saamelaiset luetaan ainoana Pohjoismaissa, säilyttämään kielensä, kulttuurinsa, tapansa ja elämäntyylinsä. ILO:n yleissopimuksen alkuperäiskansamääritelmän mukaan on olennaisena perusteena pidettävä sitä, että kansa pitää itseään alkuperäis- tai heimokansana. Itseidentifikaatio on siis olennainen, muttei määräävä peruste. </P> {{Artikkelilinkki|20140716163602|Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot}}<BR><BR>
Artikkeliin liittyviä paikkoja:
Artikkelin kirjoittaja:
Artikkelin luokat:
Sivulle tulevat ääninäytteet:
