You do not have permission to edit this page, for the following reason:
The action you have requested is limited to users in the group: Users.
<P align= justify > Tiedot saamelaisten historian eri vaiheista osoittavat, että heillä on jo varhaisista ajoista lähtien ollut koiria seuralaisinaan, ja nämä ovat niin ulkomuodoltaan kuin ominaisuuksiltaankin mukautuneet kunkin aikakauden elinkeinoihin ja elinolosuhteisiin. Ensimmäiset huomiot saamelaisten koirista on kirjannut 1670-luvulla Johannes Schefferus, joka toteaa koirien vartioineen laumaa ja kotaa sekä avustaneen metsästyksessä. Toisen käden tietona hän kertoo Olaus Petrin kirjoittaneen: "Lappalaisilla on vain kaksi kotieläintä: metsästyskoira ja rangifer eli poro". Muinaisten metsästäjäsaamelaisten koirat lienevät olleet arktisia pystykorvia, jotka edustavat susimaista, ns. inostranzevin tyyppiä, ja joista ovat polveutuneet mm. nykyiset karhu- ja hirvikoirat sekä laikat ja huskyt. Näitä koiria käytettiin metsästys- ja vetokoirina. Peuran lisäksi niiden avulla metsästettiin karhuja, ahmoja, saukkoja, näätiä, majavia, oravia, hanhia ja joutsenia. </P> <P align= justify >Kun poronhoitokulttuuri levisi Lappiin lännestä käsin ja vakiintui osassa Lappia pääelinkeinoksi 1600- ja 1700 -lukujen tienoilla, tuli sen mukana myös paimennuksessa käytettävä koiratyyppi. Kun nämä paimenkoirat risteytyivät metsästyspystykorvien kanssa, alkoi vähitellen kehittyä porokoiran kantamuoto, josta nykyiset rodut polveutuvat. Paimennustyö ja olosuhteet karsivat vähitellen monenkirjavasta koirakannasta epäsopivan aineksen. Koiran oli oltava sitkeä ja voimakas, rungoltaan melko pitkä ja notkea. Karvapeitteen oli oltava karkea ja lunta hylkivä. Koiralla tuli olla riittävästi itseluottamusta ja auktoriteettia, jotta se sai porot tottelemaan ilman tarpeettoman kovia otteita. Herkkähaukkuisuus oli niin ikään tärkeä ominaisuus. Koiran oli oltava tottelevainen ja ohjattavissa, mutta toisaalta pystyttävä toimimaan itsenäisestikin. Myös vartiointitaipumusta arvostettiin. </P> <P align= justify >Saamelaiset ovat uskoneet koiran olevan ihmisen ohella ainoa luontokappale, jolla oli sielu. Koira on toiminut yhdyssiteenä ihmisen ja villin luonnon sekä tuonpuoleisen maailman välillä. Sen ylivertaisiin aisteihin on luotettu käytännön elämässä, ja sen on uskottu havaitsevan myös yliluonnollisia ilmiöitä ja olentoja, kuten staaloja, maahisia ja vainajien henkiä. Koirilla on näkyvä asema saamelaisfolkloressa: joiuissa, máinnas-kertomuksissa, sananlaskuissa, arvoituksissa, uskomuksissa ja kansanlääkinnässä. </P> <P align= justify >Tällä hetkellä on olemassa kolme saamelaiskoirista polveutuvaa virallista koirarotua: suomenlapinkoira (hyvin suosittu), lapinporokoira ja ruotsinlapinkoira. Rotujen rekisterit ovat toistaiseksi avoimet, eli rotuun voidaan ottaa luonnonkantaisia koiria, jotka täyttävät rotumääritelmän ulkomuotoehdot. Lisäksi rekisteröidyistä suomenlapinkoirista ovat eriytyneet omaksi linjakseen paimensukuiset lapinkoirat, joiden tiedetään polveutuvan poronhoitoalueen tunnetuista vanhoista käyttökoirasuvuista ja joiden olemus, tyyppi ja luonne pyritään säilyttämään alkuperäisen kaltaisina. </P>
Artikkeliin liittyviä paikkoja:
Artikkelin kirjoittaja:
Artikkelin luokat:
Sivulle tulevat ääninäytteet:
