You do not have permission to edit this page, for the following reason:
The action you have requested is limited to users in the group: Users.
<P align="justify"> Salaperäinen <i>sáiva</i>n käsite on ollut yksi saamelaisen uskontohistorian vaikeimpia pähkinöitä. <i>Sáiva</i>-sana on yleissaamelainen, mutta sen etymologia on epäselvä. <i>Sáiva</i> on liittynyt yhtäältä tiettyihin tuntureihin, varsinkin lännessä. <i>Sáiva</i>-järvet taas ovat hyvin keskeisiä nimenmaan ruotsin- ja suomensaamelaisessa perinteessä. Näitä järviä pidettiin kaksipohjaisina (ns. räppänäjärvet). Uskontohistorioitsijat ovat arvelleet, että yhteys tiettyihin järviin olisi alkuperäinen; pyhiin vuoriin ja varsinkin ylipäätään johonkin tuonpuoleiseen tai pyhään viittaava nykymerkitys olisi silloin sekundaarinen ja väljähtynyt. 1700-luvun lähteissä <i>sáiva</i> selitetään yksinkertaisesti 'pyhäksi'. Kuolansaamelaisissa kielissä sillä on 'eteläiseen ilmansuuntaan' viittaava merkitys. </P> <P align="justify"> Toisen ongelman muodostaa <i>sáiva</i>n mahdollinen liittyminen esikristillisiin vainajalakäsityksiin. Tässä yhteydessä on viitattu muinaisskandinaavien tuntemaan ajatukseen siitä, että suvun vainajat siirtyivät tiettyihin pyhiin vuoriin ja siellä elivät tätä maallista elämää onnellisempaa elämää. Tällaisia vanhoja norjalaisten pyhiä vuoria tunnetaan erityisesti siltä alueelta, jolta myös vuori-<i>sáiva</i>a koskevat vanhat norjalaiset lähteet on koottu. </P> <P align="justify"> Varsin vahvasti kannatetun teorian mukaan <i>sáiva</i> palautuisi kantagermaaniseen sanaan, josta skandinaavisten kielten <i>sjö</i>-sanat tulevat; se olisi siis varhainen laina. Tämä vahvistaa teoriaa järvi-<i>sáiva</i>n alkuperäisyydestä. Ongelmaksi jää kuitenkin arkaaisina pidettävien ja germaanikontakteja vailla olleiden itäsaamelaisten kielten 'etelään' viittaava merkitys. </P> <P align="justify"> <i>Sáiva</i>-järvissä ja -tuntureissa on asunut sekä ihmis- että eläinhahmoisia olentoja. Ihmishahmoisista <i>sáiva</i>-olennoista käytettiin nimitystä <i>saiva olmah</i> ja <i>saiva neidah</i> (<i>sáiva</i>-miehet ja -naiset). <i>Sáiva</i>-henget valitsivat, valmensivat ja valtuuttivat saamelaisen noidan ({{Artikkelilinkki|10119|noaidi}}; {{Artikkelilinkki|1051|shamanismi}}). Tällöin puhutaan noidan ns. suojelushengistä. Myös tavallisilla saamelaisilla oli <i>sáiva</i>-henkiä suojelushenkinään, mutta suoraan kommunikaation näiden kanssa kykenivät vain noidat. Erich Jessen kirjoitti näin 1700-luvulla Norjan Lapin tietojen pohjalta: </P> <P align="justify"> "Koska lappalaiset pitivät <i>saiwo</i>n asukkaita todellisina, he kävivät liittoon heidän kanssaan ja hakivat näin apua <i>saiwo</i>sta. <i>Saiwo</i>n asukkaista tuli heidän suojelijoitaan, joiden odotettiin auttavan heitä erilaisissa hankkeissa, kuten kalastuksessa tai metsästyksessä ym. Heidän oletettiin pelastavan ihmiset, auttavan heitä saamaan tietää kaiken ja kostavan lappalaisten kokemat vääryydet. Sitä vastaan lappalaiset lupasivat palvella <i>saiwo</i>-väkeä niin henkensä kuin omaisuutensa puolesta. <i>Saiwo</i> kulki perintönä, ja se voitiin ostaa ja myydä, minkä vuoksi vanhemmat vielä eläessään jakoivat <i>saiwo</i>n lastensa kesken. Jos joku sai monta <i>saiwo</i>-olentoa myötäjäisiksi, pidettiin sitä avioliittoa onnellisena. Jos vanhemmat ehtivät kuolla, ennen kuin olivat jakaneet <i>saiwo</i>-olennot lastensa kesken, näiden täytyi uhrein omistaa <i>saiwo</i>n tuki itselleen." </P> <P align="justify"> <i>Sáiva</i>ssa oli myös eläimiä. Myös nämä eläinhahmoiset henget olivat noidan palveluksessa ns. apuhenkinä. </P> <P align="justify"> <i>Sáiva</i>-järvien kaloja pidettiin erityisen lihavina ja hyvinvoivina, mutta vaikeasti kalastettavina, koska ne monesti lymysivät kaksipohjaisen järven alemmassa osastossa. Kalastamisen tuli tapahtua täydellisen hiljaisuuden vallitessa. </P> <P align="justify"> <i>Sáiva</i>lla on ilmeiset kytkentänsä vainajala-ajatteluun. Uskottiin, että uhrattu eläin syntyi ja kasvoi uudestaan <i>sáiva</i>-eläimeksi, samoin rituaalisesti oikein tapettu ja kunnioitettu karhu. Samoin kuolleen noidan uskottiin liittyvän <i>saiva olmah</i> -henkien joukkoon. Edelleen uhrit <i>saíva</i>-hengille suoritettiin "alaspäin", eli uhripuuna toimiva juurakko pantiin ylösalaisin. </P> <P align="justify"> Mikäli <i>sáiva</i>lla on ollut yhteys vainajala-ajatteluun, oli tämä klassisten lähteitten kokoamisen vaiheessa 1600-1700 -luvuilla jo joka tapauksessa hämärtynyt. Hypoteesina voidaan esittää ajatus vedenalaisen vainajala-saivon mahdollisesta alkuperäisyydestä. Sen vedenalaisuus voisi olla muistoa kantauralilaisesta kulttuurivaiheesta, ja saamelaiskulttuureille ominainen vahvasti korostunut vertikaalisuus -jako ylisen, keskiseen ja aliseen maailmaan siten, että vainajala sijaitse syvällä maan alla ({{Artikkelilinkki|20140516121614|kosmologia}}; {{Artikkelilinkki|1055|kuolema ja vainajat}})- voisi puolestaan tulla inkorporoidusta vieraasta pohjoisesta kulttuurista. Edgar Reuterskiöld on esittänyt (1912), että <i>Sáiva</i> olisi ollut saamelaisten alkuperäinen vainajala, josta jo varhain ulkoisten saamelaisidentiteettiä horjuttaneitten paineitten, mm. germaanikontaktien ja kristillistymisen, johdosta olisi tullut kansallista identiteettiä tukeva (luonteeltaan tosin hämärtynyt) taivastuonela. Sieltä käsin suojelushengiksi muuttuneet kunnioitetut esivanhemmat sekä suojelivat saamelaisia että velvoittivat heitä säilyttämään identiteettinsä. </P> <P align="justify"> Toisaalta kysymys saattaisi olla ollut eräänlaisesta arvohenkilöille ja uhrieläimille varatusta taivasvainajalasta. Tämä selitys voisi semanttisesti käydä yksiin itäsaamelaisen 'etelään' viittaavan merkityksen kanssa, mutta silloin on oletettava, ettei <i>sáiva</i> ole vanha germaaninen {{Artikkelilinkki|0146|lainasana}}: kansanuskon semanttisten sääntöjen mukaan saamelaisten onnellinen taivasvainajala olisi toki sijainnut etelässä. Lännessä tämä ajatus germaanikontaktien johdosta olisi muuttunut onnelliseksi vuori- tai järvivainajalaksi, ja sitä kautta hämärtynyt tuonpuoleiseksi, onnellisemmaksi rinnakkaismaailmaksi. </P> <P align="justify"> Kokonaan toisen kannan ottaa Louise Bäckman (1975). Hänen mukaansa <i>Sáiva</i>-uskon lähtökohtana on shamanistinen maailmankuva; sáiva on lähtökohtaisesti ollut manalle menneitten noitien vainajala, josta käsin nämä edelleen ovat voineet huolehtia kansansa hyvinvoinnista. Edesmenneitten noitien sielujen ohella <i>Sáiva</i>-paikoissa vaikuttivat luonnon ja luonnonpaikkojen suojelushenget, eläinten suojelushenget sekä noidan apu- ja suojelushenget. Sittemmin, noitauskon hiipuessa, suojelushenget laventuivat toimialaltaan kaikkien saamelaisten palvelukseen ja agraarikulttuuria edustavien muinaisskandinaavien antamat vaikutteet johtivat siihen, että <i>sáiva</i> sai vainajalaan liittyviä konnotaatioita, mihin epäilemättä myös katolisilla vaikutteilla on ollut osuutensa. Bäckmanin teoria on sopusoinnussa sen kanssa, mitä yleisesti oletetaan pyynti- ja agraarikulttuurien suhteesta vainajiinsa. </P> <P align="justify"> Nilla Outakoski (1991) liittyy väitöskirjassaan Bäckmanin ajatuksiin ja katsoo <i>sáiva</i>n välivaiheeksi uskonnon kuolemassa. Tämä välivaihe on hänelle juuri vainajauskon suuntaan siirtynyt korostus. Sittemmin <i>Sáiva</i>-henget, Outakosken käsityksen mukaan, muuttuivat {{Artikkelilinkki|1009|maahisiksi}}, jotka ovat edustaneet saamelaisten etnisen uskonnon viimeistä puolustusasemaa. Myöhäisperinteessä joka tapauksessa on tapahtunut <i>sáiva</i>-olentoihin ja maahisiin liittyvien käsitysten sekaantumista. Lars Levi {{Artikkelilinkki|1661|Laestadius}} pohtii {{Artikkelilinkki|1720|Lappalaisen mytologian katkelmissaan}} laajasti <i>sáiva</i>n käsitettä. </P><BR> {{Artikkelilinkki|20140806122035| Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore}}<BR><BR>
Artikkeliin liittyviä paikkoja:
Artikkelin kirjoittaja:
Artikkelin luokat:
Sivulle tulevat ääninäytteet:
