You do not have permission to edit this page, for the following reason:
The action you have requested is limited to users in the group: Users.
<P align="justify"> World Council of Indigenous peoples (WCIP) <i>Álgoálbmogiid máilmmeráđđi</i>. Alkuperäiskansojen maailmanneuvosto on alkuperäiskansojen omasta aloitteesta 1970-luvulla syntynyt kansainvälinen edunvalvontajärjestö. Maailmanneuvosto antoi sysäyksen maailman alkuperäiskansojen liikkeelle. Järjestön isänä pidetään kanadalaisen National Indian Brotherhood (NIB) -järjestön johtajana toiminutta George Manuelia. George Manuel järjesti lokakuussa 1975 Port Albernissa kansainvälisen konferenssin. Konferenssiin osallistui alkuperäiskansojen edustajia 24 maasta eri puolelta maailmaa, Amerikasta, Saamenmaasta, Grönlannista ja Australiasta. WCIP perustettiin tässä konferenssissa, jossa hyväksyttiin myös periaatteet sen toiminnalle. Konferenssissa WCIP:n tarkoitukseksi määriteltiin yhtenäisyyden vahvistaminen alkuperäiskansojen kesken, informaation välittäminen sekä kansallisten alkuperäiskansojen organisaatioiden voimistaminen. WCIP pyrkii mahdollisten fyysisten ja kulttuuristen kansanmurhien estämiseen, rasismin vastustamiseen, alkuperäiskansojen poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien turvaamiseen sekä nimenomaan alkuperäiskansoille kuuluvien oikeuksien, myös kulttuuristen oikeuksien, luomiseen ja vahvistamiseen. Maailmanneuvoston ensimmäiseksi presidentiksi valittiin luonnollisesti George Manuel. Maailmanneuvostosta muodostettiin alkuperäiskansojen kansainvälinen järjestö, jonka jäsenjärjestöjen tavoitteena tuli olla alkuperäiskansojen taloudellisen itsenäisyyden lisääminen ja itsemääräämisoikeuteen pyrkiminen. </P> <P align="justify">Maantieteellisesti WCIP:n jäsenjärjestöt jaettiin viiteen mantereeseen; Keski- ja Etelä-Amerikkaan, Pohjois-Amerikkaan, Tyynen valtameren alueeseen, Karibian sekä Belizen alueeseen sekä Eurooppaan. Guatemalan yleiskokouksessa 1993 siirryttiin jaottelussa kymmeneen pienempään alueeseen, kuten Keski-Amerikkaan ja Panamaan, Andeihin ja Saamelaisalueeseen. Syynä tarkempaan aluejakoon oli pyrkimys maantieteelliseen edustavuuteen, joka näkyy myös järjestön rakennetta määrittelevissä säännöissä. Hallituksessa on jokaisella alueella edustaja. Presidentistä ja kahdesta varapresidentistä yksi valitaan Keski- ja Etelä-Amerikan alueelta ja yksi joltain toiselta alueelta. WCIP:n päämaja puolestaan on sijainnut Kanadassa, Ottawassa, mikä johtuu todennäköisesti George Manuelin ja NIB:n vahvasta roolista järjestön perustamisessa. Syyskuussa 1984 Panaman yleiskokouksessa hyväksytty julistus periaatteista esittää tiivistetysti tärkeimmät asiat ja tavoitteet, joihin WCIP pyrkii. Itsemääräämisoikeus, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet sekä maaoikeudet ovat merkittäviä WCIP:n periaatejulistuksen luettelemista oikeuksista. </P> {{Kuvalinkki|32.jpg|Alkuperäiskansojen maailmanneuvoston hallitus kokoontuu 12.9.93 Buenos Airesissa}}, {{Kuvalinkki|6.jpg|<b>Alkuperäiskansojen maailmanneuvoston hallitus kokoontuu Ottawassa 1994</b><BR> Edestä Vas. Eusebio Loreto Julio Meksikosta, Noeli Pocaterra Venezuelasta, Amazoniasta Secundina Cumapa, edestä oik. toinen Presidentti Jorge Conrado Valiente Argentiinasta ja Fortunato Turbo Perusta.}} <P align="justify"> WCIP:n yleiskokouksia on pidetty kolmen-neljän vuoden välein eri mantereilla. Yleiskokouksissa valitaan hallitus sekä presidentti ja kaksi varapresidenttiä sekä luodaan maailman alkuperäiskansojen yhteisiä periaatteita ja päämääriä. Port Albernin jälkeen on pidetty seuraavat yleiskokoukset: 1977 Kiirunassa Ruotsissa, 1981 Canberrassa Kanadassa, 1984 Panamassa, 1987 Limassa Perussa, 1990 Tromssassa Norjassa ja 1993 Quetzaltenangossa Guatemalassa. </p> {{Kuvalinkki|13.jpg|Alkuperäiskansojen maailmankonferenssin (1993) osallistujia}} {{Kuvalinkki|gajer-Aipin-Rantala.jpg|<b>Alkuperäiskansojen maailmanneuvoston konferenssi vuonna 1990 Tromssassa</b><BR>Venäjän pienten kansojen järjestön edustajat Gaijer ja Jeremin Aipin ja tulkkina Leif Rantala.}} <P align="justify"> George Manuelia presidenttinä seurasivat Jose Carlos Morales Costa Ricasta vuodesta 1981, Clem Chartier Kanadasta vuodesta 1984, Donald Rojas Maroto Costa Ricasta 1987 ja Jorge Valiente Argentiinasta vuodesta 1993. </p> {{Kuvalinkki|Donald-Rojas-2.jpg|Presidentti Donald Rojas pitämässä puhetta vuonna 1990 Tromssassa pidetyssä alkuperäiskansojen maailmankonferenssissa}} {{Kuvalinkki|4.jpg|Alkuperäiskansojen maailmankonferenssi 1993 Quetzaltenangossa, Guatemalassa valittiin uudet johtajat: vas. Presidentti Jorge Valiente, Argentiina, varapresidentti Noel Pocaterra, Venezuela ja varapresidentti Clem Chartier, Kanada}} <P align="justify"> WCIP:n hallituksen kokouksia on pidetty kerran vuodessa. Hallitus valmistelee yleiskokouksia ja toimeenpanee sen päätöksiä sekä järjestää alueellisia ja kansainvälisiä kokouksia ja konferensseja. Hallituksen järjestämiä konferensseja on järjestetty yleensä YK:n suurten maailmankonferenssien yhteydessä. </P> <P align="justify"> WCIP:llä on neuvoa-antava eli NGO-kansalaisjärjestöstatus YK:n Sosiaali- ja taloustoimikunnassa (ECOSOC, Economic and Social Council), YK:n kasvatus-, tiede- ja koulutusjärjestössä (UNESCO, United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) ja Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO, International Labour Organization). Se on myös kansainvälisten kansalaisjärjestöjen konferenssin (CONGO) johtokunnassa. </P> <P align="justify"> WCIP on toiminut aktiivisesti kansainvälisellä foorumilla, YK:ssa {{Artikkelilinkki|0545|Alkuperäiskansojen työryhmässä}}, Ihmisoikeuskomissiossa, Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) istunnoissa Genevessä. Alkuperäiskansojen oikeuksien edistämiseksi pidetään tärkeänä myös kumppanuutta eri valtioiden ja eri kansainvälisten järjestöjen kanssa. Näitä ovat ACNUR-High Commission of the UN for Refugees (YK:n pakolaiskomissio); Project Consultant for Latin America Costa Rica (Latinalais-Amerikan neuvoa-antava projekti); Development and Peace, Kanada (Kehitys ja rauha); Anglikaaninen kirkko, Kanada; Kirkkojen maailmanneuvosto, Sveitsi; Episkopaalinen kirkko, Costa Rica; Calmeadow-Säätiö, Kanada; Kanadan kansainvälinen yhteistyöneuvosto eli Canadian Council for International Cooperation. 1980-luvulla WCIP:n yhtenä tärkeimpänä asiana oli edistää yhdessä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa ILO-sopimuksen nro 107 uudistamista ja sen lopullista hyväksymistä 1989. ILO:n sopimus 169 ja luonnosteluvaiheessa oleva alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva julistus määrittelevät hallitusten velvollisuuksia alueillaan asuvia alkuperäiskansoja kohtaan, tosin vain harva hallitus on tähän mennessä ratifioinut sopimuksen 169. 1990-luvulla WCIP on ollut mukana useiden muiden kansalaisjärjestöjen kanssa YK:n {{Artikkelilinkki|0532|alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen}} luonnostelutyössä Genevessä. </P> <P align="justify"> Maaoikeudet, ympäristökysymykset ja ihmisoikeudet kytkeytyvät tänä päivänä usein toisiinsa ja tämä koskee erityisesti alkuperäiskansoja. 1992 alkuperäiskansat kokoontuivat pitämään omaa kokoustaan Kari Ocaan lähelle Rio de Janeiroa viikon ajaksi ennen YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssia. </p> {{Kuvalinkki|5.jpg|YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa: alkuperäiskansojen konferenssin väkeä Kari Ocassa.}} {{Kuvalinkki|16.jpg|YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa: Alkuperäiskansojen konferenssin julistuksen allekirjoitus, vuorossa Venäjän pienten kansojen edustaja Vladimir Sangi Sahkalin saarilta. }} <P align="justify"> Konferenssissa allekirjoitettiin Kari Oca -julistus, jossa keskeisenä asiana on kansojen oikeus itsemääräämiseen. Kari Oca -konferenssin tulokset tuotiin esille viikkoa myöhemmin alkaneessa YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa. Järjestön edustajat ovat osallistuneet ihmisoikeuskonferenssiin Wienissä 1993 ja neljänteen naisten maailmakonferenssiin Pekingissä 1995. YK:n ihmisoikeuskonferenssissa hyväksyttiin muun muassa resoluutio {{Artikkelilinkki|0529|alkuperäiskansojen vuosikymmenestä}} (1995-2004). Lisäksi alkuperäiskansojen edustajat vaativat pikaisesti valmistettavaksi vuosikymmenen toimintasuunnitelmaa, jotta vuosikymmenen merkitys ei jäisi pelkästään symboliseksi.</P> <P align="justify"> Naisten oikeuksien huomioiminen on myös tärkeää alkuperäiskansojen naisten kannalta, koska he usein kohtaavat syrjintää sekä etnisen alkuperänsä että sukupuolensa vuoksi. Naisverkoston perustamisesta WCIP:n sisälle päätettiin jo elokuussa 1990 Tromssan yleiskokouksessa, ja naisten asema oli esillä myös juuri ennen Guatemalan yleiskokousta pidetyssä naiskonferenssissa. Vuonna 1993 Quetzaltenangossa Guatemalassa järjestettiin kolme päivää kestänyt historiallinen naiskonferenssi. Quetzaltenagossa järjestelyistä vastasi C.D.R.O -niminen Maya-alkuperäisnaisten käsityöjärjestö.</p> {{Kuvalinkki|7.jpg|<b>Alkuperäiskansojen maailmankonferenssin (1993) osallistujia</b><BR>vas. Kuolan saamelainen Vladimir Afanassiev, kesk. Veikko Guttorm Utsjoelta. Oik. Ragnhild Nystad, Norjan Karasjoelta yhdessä Maya-naisten kanssa }} <P align="justify"> Konferenssissa hyväksyttiin toimintasuunnitelma, jonka tavoitteena oli parantaa naisten osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan eri tasoilla. Naisten konferenssin saavutuksena voidaan pitää sitä, että järjestön historiassa ensimmäistä kertaa valittiin maailmanneuvoston puheenjohtajistoon nainen, Noeli Pocaterra Venezuelasta, wayuu-kansan edustaja. WCIP:n naiskonferenssi kuului maailmanlaajuiseen konferenssisarjaan ennen maailman neljättä naiskonferenssia Pekingissä. Naisverkoston on toiminut lähinnä konferenssien yhteydessä, ja vastuu siitä on ollut hallituksen naisjäsenillä. </P> <P align="justify"> Alkuperäiskansaliikkeen huippuhetkiä koettiin alkuperäiskansojen vuoden juhlaistunnossa YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa joulukuun 10. päivänä 1992 sekä alkuperäiskansojen vuosikymmenenen avajaisissa 1994. Alkuperäiskansojen vuoden juhlallisuudet järjestettiin New Yorkissa, jossa alkuperäiskansojen edustajat pääsivät pitämään puheensa YK:n yleiskokouksessa. Juhlallisuuksista on ilmestynyt YK:n julkaisu <i>A Seeds of a New partnership. Indigenous Peoples and the United Nation</i> 1994, jonka esipuheen on kirjoittanut Rigoberta Menchú Tum, Nobelin rauhanpalkinnon saaja ja YK:n alkuperäiskansojen vuoden rauhanlähettiläs ja johdannon toinen alkuperäiskansojen asioiden suhteen tärkeä henkilö, Erica-Irene Daes, pitkäaikainen alkuperäiskansojen työryhmän puheenjohtaja. </p> {{Kuvalinkki|3.jpg|YK:n ihmisoikeuskonferenssi Wienissä Austria-keskuksessa 1993, oik. Rigoberta Menchú Tum}} <P align="justify"> Julkaisussa on alkuperäiskansojen järjestöjen edustajien17 puhetta sekä YK-systeemin oma osuus uuden kumppanuuden kunniaksi <i>The United Nations System Responds to Indigenous Peoples' Needs</i> ja <i>Cultivating a New Pertnership: Indigenous Peoples in the International Arena</i>. Loppusanat on kirjoittanut Ibrahima Fall, YK:n Ihmisoikeuskomission pääsihteeri ja vuosikymmenen koordinaattori. Liitteenä on ote Yleiskokouksen resoluutiosta 48/163: Maailman alkuperäiskansojen kansainvälinen vuosikymmen.</P> <P align="justify">Järjestön toiminta on ollut aivan 90-luvun loppupuolelta asti hyvin hiljaista monestakin syystä. Ensiksi Kanada ilmoitti lopettavansa rahoittamasta maailmanneuvoston toimintaa yksinään, toiseksi jäsenjärjestöt alkoivat saada suoraa taloudellista tukea YK:lta kansainväliseen toimintaan, muun muassa osallistumiseen alkuperäiskansojen työryhmän vuosittaisiin kokouksiin. Jäsenjärjestöt olivat saaneet hyviä kokemuksia WCIP:ssä itsenäiseen vaikuttamiseen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Positiivista on myös se, että monet WCIP:n hallituksessa toimineet ovat 2000-luvulla hakeutuneet valtakunnalliseen politiikkaan ja tulleet jopa valituiksi maittensa kansanedustuslaitoksiin, kuten WCIP:n varapuheenjohtaja Noeli Pocaterra Venezuelassa. Kolmantena pääsyynä toiminnan hiljenemiseen voidaan pitää sitä, että Panaman yleiskokouksessa aloitettu maailmanneuvoston sääntöjen uudistamistyö jäi keskeneräiseksi. Maailmanneuvoston olisi pitänyt pystyä vastaamaan uusiin haasteisiin nopeasti. Taloudellisesti heikko järjestö ei pystynyt uudistustyöhön, erityisesti koska jäsenjärjestöt katsoivat parhaaksi kohottaa vain omaa kansainvälistä profiiliaan. Eräänä syynä järjestön heikkenemiseen voidaan pitää saamelaisten poliittista epäonnistumista Tromssan yleiskokouksessa 1990. Saamelaisten tavoitteena oli ko. konferenssissa saada oma ehdokkaansa WCIP:n presidentiksi juuri heikentyneen tilanteen vuoksi, mutta saamelaisneuvosto epäonnistui pahasti hankkeessa muun muassa siinä, että nosti viime hetkellä esille kaksi ehdokasta yhden sijasta. Saamelaiset nähtiin ja edelleenkin nähdään alkuperäismaailmassa tarpeellisina jäseninä ja johtajina. Saamelaisten alkuperäinen syy liittyä järjestöön olikin osoittaa solidaarisuutta köyhimpien maiden alkuperäiskansoille ja pyrkiä saamaan resursseja järjestön toimintaan. Tromssan konferenssin saamelaisen valmistelukomitean puheenjohtajana toiminut Aslak Nils Sara sai yllättäen vastaehdokkaan saamelaisneuvostossa, ja siten hänen alunperin hyvät mahdollisuutensa nousta presidentiksi pilattiin. </P> {{Kuvalinkki|Sara-Morales.jpg|<b>Jose Carlos Morales Costa Ricasta ja Aslak Nils Sara Norjasta.</b><BR>Tromssassa pidetyssä alkuperäiskansojen maailmankonferenssissa 1990.}} <P align="justify">Guatemalan yleiskokouksen jälkeen hallitus piti vielä useita kokouksia Kanadassa ja Pohjoismaissa lähinnä neuvotellakseen eri maiden hallitusten kanssa taloudellisesta tuesta, mutta melko laihoin tuloksin. WCIP:n hallitus teki rakentavan ehdotuksen järjestön uudistamiseksi. Hallituksen tavoitteena oli luoda yhteistyöjärjestö, joka harjoittaisi julkaisu- ja tiedotustoimintaa. WCIP:n luonnetta ja tulevaisuutta ajatellen sen toiminta keskitettäisiin kolmeen osa-alueeseen. Nämä osa-alueet koostuisivat lobbauksesta kansainvälisellä tasolla (hallitukset, yritykset sekä relevantit järjestöt), alkuperäiskansoille tärkeän tiedon levittämisestä, paitsi edellä mainituille tahoille myös alkuperäiskansoille itselleen, ja kolmanneksi koordinoivana elimenä toimimisesta. WCIP:n järjestörakenne voisi tällöin olla esimerkiksi verkostomainen, jolloin päämajasta ei tarvitsisi tehdä rakenteeltaan raskasta ja kustannuksiltaan kallista. WCIP:n päämaja on sijainnut Ottawassa Kanadassa vuoteen 1995. Nykyisin järjestöllä ei ole varsinaista toimistoa, mutta suunnitelmissa on perustaa tiedotustoimisto Geneveen. </P> <P align="justify"> WCIP:n toiminta on vastannut sen perustamisesta asti asetettuja tavoitteita ja on siten vaikuttanut voimakkaasti maailman alkuperäiskansojen yhteisten tavoitteiden ja yhteisymmärryksen vahvistumiseen. Järjestö on toiminut aktiivisena, arvovaltaisena alkuperäiskansojen puolestapuhujana ympäri maailmaa ja vaikuttanut alkuperäiskansojen ja heidän oikeuksiensa myönteiseen kehitykseen. Alkuperäiskansojen maailmanneuvoston vaatima kumppanuusperiaate muun maailmanyhteisön kanssa on nykyään vihdoin konkretisoitunut YK:ssa, sillä YK:iin on perustettu 2002 alkuperäiskansoja varten oma foorumi, ns. {{Artikkelilinkki|05104|pysyvä foorumi}}. Alkuperäiskansojen järjestöt toimivat nykyään yhä aktiivisemmin alueellisella tasolla. Saamelaiset toimivat saamelaiskäräjien ja saamelaisneuvoston kautta arktisessa neuvostossa (ks. {{Artikkelilinkki|05109|arktinen yhteistyö}}), Barentsin euro-arktisessa yhteistyössä ja Euroopan unionissa. Saamelaisilla on oman {{Artikkelilinkki|0558|kulttuuri-itsehallintonsa}} myötä mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, kieleensä ja kulttuuriinsa, mutta vielä nykyisinkin monet muut maailman alkuperäiskansat taistelevat vielä niiden ihmisoikeuksien puolesta, jotka saamelaisten kohdalla ovat jo toteutuneet. </P><BR><BR> {{Artikkelilinkki|20140716163602|Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot}}<BR><BR>
Artikkeliin liittyviä paikkoja:
Artikkelin kirjoittaja:
Artikkelin luokat:
Sivulle tulevat ääninäytteet:
