| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Saamelaisneuvost … <P align="justify"> Saamelaisneuvosto, <i>Samerådet</i>, <i>Sámiráđđi</i> (Pohjoismaiden saamelaisneuvosto 1956-1992) on saamelaisten yhteistyöjärjestö. Saamelaisneuvosto on hallituksista riippumaton kulttuuripoliittinen ja poliittinen Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän saamelaisjärjestöjen sateenvarjojärjestö. Neuvoston tehtävänä on edistää saamelaisten taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista asemaa sekä toimia maailman alkuperäiskansojen asioiden hyväksi. Neuvosto valmistelee ja järjestää [[Saamelaiskonferenssi|saamelaiskonferenssit]]. </P>
<P align="justify"> Saamelaisneuvosto asetettiin virallisesti 18.8.1956 Karasjoella Norjassa pidetyssä toisessa saamelaiskonferenssissa. [[Lapin Sivistysseura|Lapin Sivistysseura]] yhdessä [[Same Ätnam|Same Ätnam]]- ja Sámi Searvi-yhdistysten kanssa olivat olleet järjestämässä ensimmäistä saamelaiskonferenssia 1953, jossa asetettiin komitea valmistelemaan pohjoismaisen saamelaisneuvoston asettamista yhteisten pohjoismaisten saamelaisasioiden hoitamista varten. Saamelaisneuvostoa muutamaa vuotta aikaisemmin oli perustettu Pohjoismaiden Neuvosto, joka tarjosi komitealle hyvän mallin. Alusta pitäen saamelaisneuvoston strategiana oli myös vaikuttaa hallituksiin Pohjoismaiden neuvoston kautta saamelaisasioiden edistämiseksi pohjoismaisella tasolla. Pohjoismaiden neuvosto antoikin 1958 Pohjoismaiden hallituksille suosituksen tehdä selvitys yhteisen saamelaispolitiikan aikaansaamiseksi. Tulokset olivat kuitenkin laihat. 1960-luvulla perustettiin yhteispohjoismainen neuvoa-antava elin poronhoitokysymyksiä varten. Tämän elimen toiminta jatkuu edelleen eräänlaisena hallitusten ja saamelaisneuvoston välisenä yhteistyöelimenä. Ns. saamelaisystävät eli perustajajärjestöjen jäsenet olivat 1960-luvun puoliväliinmennessä onnistuneet herättämään valtion päättäjien mielenkiinnon saamelaisasioihin ja saamelaisneuvostoon, mutta tuki saamelaisalueelta oli vielä heikkoa, sillä saamelaisten omien järjestöjen toiminta oli vielä organisoitumatonta. Norjassa ja Ruotsissa paikalliset järjestöt organisoituivat 1960-luvun loppuun mennessä kansalliseksi järjestöiksi. Suomessa vastaavanlaista järjestöä ei saatu aikaiseksi, mutta sen sijaan perustettiin [[Saamelaisvaltuuskunta|saamelaisvaltuuskunta]], jonka kautta Suomen saamelaiset pääsivät mukaan yhteispohjoismaiseen toimintaan. 1970-luvulla saamelaisneuvosto oli johtamassa saamelaisten poliittista heräämistä uuteen aikakauteen. 1980-luvulla Venäjän saamelaisia kutsuttiin seuraamaan saamelaiskonferenssia tarkkailijoina. 1992 Helsingissä pidetyssä konferenssissa neuvoston viralliseksi jäseneksi hyväksyttiin myös Kuolan saamelaisten järjestö (lyh. AKS) ([[Kuolan saamelaisten poliittinen tilanne|Kuolan saamelaisten poliittinen tilanne]]). Myöhemmin jäseneksi hyväksyttiin myös toinen Kuolan saamelaisjärjestö, Murmanskin läänin saamelaisten yhteiskunnallinen järjestö (lyh. OOSMO). Helsingin konferenssissa Pohjoismaiden saamelaisneuvoston nimi lyheni Saamelaisneuvostoksi, josta siten tuli kaikkia saamelaisia yhdistävä järjestö. Neuvosto toteutti vuoden 1986 saamelaiskonferenssissa hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassa ([[Saamelaiskonferenssi|saamelaiskonferenssit]]) julistetun päätavoitteen: <i>Me saamelaiset olemme yksi kansa, eivätkä valtioiden väliset rajat saa rikkoa kansamme yhtenäisyyttä</i>. Helsingin konferenssissa säännöt muutettiin muun muassa jäsenten määrän suhteen. Saamelaiskonferenssissa neuvoston jäsenet valitaan eri maiden jäsenjärjestöistä siten, että Norjasta on viisi, Ruotsista ja Suomesta neljä ja Venäjältä kaksi jäsentä varajäsenineen. Suomestakin jäseneksi on valittu 1990-luvun lopulla uusi saamelaisten keskusjärjestö, jossa on mukana vain muutama Suomen paikallinen yhdistys. Suomen keskusjärjestö ei ole siten onnistunut kokoamaan laajasti saamelaisia yhden kansallisen järjestön alaisuuteen. </P>
<P align="justify"> Saamelaisneuvoston ja saamelaiskonferenssin asema ylimpänä päätöksenteko-organisaationa saamelaisasioissa on myös muuttunut sen jälkeen, kun [[Saamelaiskäräjät|Saamelaiskäräjät]] perustettiin Norjaan, Suomeen ja Ruotsiin. Saamelaisneuvosto on määritellyt itsensä NGO-järjestöksi eli hallitusten ulkopuoliseksi järjestöksi, jonka toiminta keskittyy kansainvälisiin alkuperäiskansakysymyksiin. Saamelaisneuvosto sai jo 1989 YK:ssa neuvoa-antavan aseman eli NGO-statuksen. Se tarkoittaa sitä, että Saamelaisneuvosto voi osallistua alkuperäiskansojen kokouksiin ja prosesseihin YK:n sisällä. Neuvostolla on, kuten myös Inuiittien (Inuit Circumpolar Conference) ja Venäjän alkuperäiskansojen (RAIPON) järjestöilläkin, pysyvä jäsenyys [[Arktinen Neuvosto|arktisessa neuvostossa]]. Neuvosto osallistuu YK:ssa [[Alkuperäiskansojen työryhmä|alkuperäiskansojen työryhmään]], jossa se on osallistunut muun muassa [[Alkuperäiskansojen oikeuksien julistus|alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen]] valmistelutyöhön. Sen lisäksi saamelaisneuvosto koordinoi muutamia kansainvälisiä kehitysprojekteja, muun muassa Afrikassa. Lukuisista yrityksistä huolimatta Saamelaisneuvostoa ei ole kuitenkaan hyväksytty Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Myöskään saamelaiskäräjiä ei ole hyväksytty muiden Pohjoismaiden kansojen yhteisen foorumin jäseneksi. </P>
<P align="justify"> Saamelaisneuvoston toimintaa rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto. Neuvoston sihteeristö on Utsjoella (vuodesta 1979). Neuvoston valitsema kulttuurilautakunta jakaa vuosittain kulttuuri- ja taideavustuksia (noin 1 milj. markkaa) saamelaisjärjestöille, yksittäisille taiteilijoille ja kulttuurityöntekijöille. Neuvosto jakaa myös tunnustuspalkkion tunnetulle ja lahjakkaalle taiteiijalle tai yhdistykselle. Esimerkiksi vuoden 1999 kulttuuripalkkion sai Kuolan saamelaisten yhdistys. Kulttuurilautakunta jakaa myös kaunokirjallisuuspalkinnon sekä päättää saamenkielisen kaunokirjallisuuden jakamisesta ja levittämisestä eri instituutioihin. </P>
[[Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot|Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot]]<BR><BR>
Lähdeluettelo:
* Aikio, S. 1984. «Sámi Čuvgehussearvvi 50 jagi» in BALGGIS/polku: Sámi Čuvgehussearvi 1932-1982 Lapin Sivistysseura. Sámi Čuvgehussearvvi doaimmahusat 44 Lapin Sivistysseuran julkaisuja 44. K.J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapainossa Jyväskylässä.
* Aikio, S. & Aikio-Puoskari, U. & Helander, J. 1994. The Sami Culture in Finland. Publications of Lapin Sivistysseura 49, Helsinki.
* Gaski, H. & Kappfjell, L. 2002. Samisk kultur I Norden - en perspektiverende rapport. Nordisk kultur Institut, Kobenhavn.
* Nickul, K. 1952. Finnish State Gommission (1949-1951) Report on Lapp Affairs. Fennia 76 N:O 3, Helsinki. Abridged Edition by Karl Nickul.
* Sillanpää, L. 1994. Political And Administrative Responses To Sami Self-determination. A Comparatlve Study Of Public Administration In Fennoscandia On The Issue Of Sami Land As An Aboriginal Right. Societas Scientiarum Fennica, Commentationes Scientiarum Socialium 48 1994, (University of Helsinki, Finland).
* Svensson, T. G. 1976. Ethnicity and Mobilazation in Sami Politics. Stockholm Studies in Social Anthropology No. 4.
<BR><BR>l Anthropology No. 4.
<BR><BR> +
|
