| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Luonto on kasvie … <P align="justify"> Luonto on kasvien, eläinten ja pieneliöiden sekä maiseman ([[Duottar (tunturi)|tunturit]], joet jne.) muodostama kokonaisuus, jossa myös ihminen elää. Pohjoisten alueiden luonto on omaleimainen. [[Tiedosto:davvin2.jpg|thumb|600px|Saamenmaan pinnanmuodostus]] </p>
<P align="justify"> Hallinnollisesti Lappi on Lapin lääni, Perämeren pohjukasta Kilpisjärvelle ja Utsjoelle ulottuva lähes 100 000 neliökilometrin laajuinen alue. Alueella elää sekä ihmisiä että [[Poro|poroja]] n. 200 000 eli molempia n. kaksi eläintä neliökilometrillä. Luonnonmaantieteellisesti Lappi on kuitenkin enemmän kuin Lapin lääni, sillä Suomen rajojen ulkopuolella samantapaista Lappia on Ruotsissa (Norrbottenin lääni), Norjassa (Tromssan ja Finnmarkin läänit) ja Venäjällä (Kuolan niemimaa). Tästä neljän valtakunnan maasta käytetään yleisesti nimeä Pohjoiskalotti. Kölivuoristoa pitkin luonnonmaantieteellinen Lappi ja saamenkulttuurin alue ulottuvat kuitenkin Jyväskylän korkeudelle (62 °N) asti. </p>
<P align="justify"> Kansallis- ja luonnonpuistot muodostavat Suomen luonnonsuojelualueverkon perustan. Lapin suurimmat kansallispuistot ovat Lemmenjoen ja Urho Kekkosen puistot. Suojeltujen alueiden suuri määrä on aiheuttanut Lapissa maankäyttökiistoja. Viime vuosikymmeninä suojelualueiden arvo on alettu nähdä uudella tavalla, koska niistä on tullut Lapin merkittävin matkailuvaltti. Kansallispuistojen ohella Lapissa on erämaa-alueita selvästi enemmän kuin muualla maassa. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, vaan niiden tavoitteena on erämaisuuden (tiettömyyden) säilyttäminen. Erämaa-alueet ovat tärkeitä porolaitumia. [[Tiedosto:Poro.jpg|thumb|600px|Poroja]]</p>
<P align="justify"> Suomen saamelaisten nykyisin asuttama alue voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, Metsä-Lappiin ja Tunturi-Lappiin, joiden luontaisena rajana on havupuiden, outamaiden, pohjoisraja ([[Kasvisto|kasvisto]]). Mäntymetsäraja kulkee Suomessa maaston muotoja mutkitellen lännestä itään Karesuvannosta Näätämöjoen pohjoispuolelle. Metsä-Lappi on osa Pohjoiskalottia kiertävää taigaa eli havumetsävyöhykettä.</p> [[Tiedosto:Pikku-malla2.jpg|thumb|600px|Pikku-Malla]]
<P align="justify"> Tunturikoivikko on taigan ja puuttoman tundran välinen vaihettumisvyöhyke. Tunturi-Lappia ovat 5-10 metrin korkuista kituliasta metsää kasvavat tunturikoivikot ja puuttomat tunturipaljakat. Lähes kaikkialla muualla maailmassa havupuut ovat metsänrajapuuna. Tunturikoivun metsänraja on Länsi-Lapissa n. 600 m ja Itä-Lapissa n. 400 m merenpinnan yläpuolella. Oikeastaan vasta n. 900-1 000 m korkeudessa, siis meillä ainoastaan Käsivarren suurtuntureilla, metsien aluskasvit kuten mustikka eivät enää menesty. Siellä täällä Metsä-Lapin metsäerämaan eli kairan keskeltä kohoavien poikkeuksellisen korkeiden erillisten tuntureiden - Ylläs, Levi, Pallas-Ounas, Sokosti, Kiilopää, Värriö - lakiosat ovat myös Tunturi-Lapin luonteisia. </p>
<P align="justify"> Lapin luontoa luonnehtii suuri vuodenaikojen välinen vaihtelu. Pitkä, kylmä ja luminen talvi alkaa lokakuussa ja loppuu maaliskuun lopulla, lyhyt ja kohiseva kevät muuttuu toukokuun lopulla lyhyeksi, valoisaksi, mutta kylmäksi kesäksi, jossa jo elokuun alkupuolella on nähtävissä syksyn merkkejä. Vuoden keskilämpötila määrää kasvukauden pituuden eri alueilla ja siten luonnon monimuotoisuuden ja vyöhykkeisyyden. Pohjoista kohti olosuhteet tavallisesti kovenevat. Esim. Metsä-Lapissa vuoden keskilämpötila on +1- -1°C, Tunturi-Lapissa -1- -2,5°C. Kilpisjärvellä vuoden lämpimimmänkin kuukauden,heinäkuun, keskilämpötila on alle + 11 °C. Golfvirran ansiosta Lapissa on kuitenkin varsinkin talvella huomattavasti lämpimämpää kuin samoilla leveysasteilla mannerten sisäosissa Venäjällä ja Kanadassa. Nyrkkisääntönä on, että pohjoinen eliöstö on lajiköyhää ja pinta-alayksikköä kohti lasketulta massaltaan vähäistä ([[Eläimistö|eläimistö]]). Maamme etelärannikolla kasvaa esim. noin 950 putkilokasvilajia, mutta niin Enontekiön kuin Inarin Lapissa vain noin 450. </p>
<P align="justify"> Varsinaista Tunturi-Lappia, jossa havupuu on hävinnyt kokonaan maisemasta, riittää Suomen puolelle vähemmän kuin naapurimaihin. Länsi-Lapissa se alkaa Kuttasen ja Leppäjärven kylien pohjoispuolelta, Itä-Lapissa Kaamasen kylästä. Kilpisjärven - Haltin seutuja lukuun ottamatta, jossa sijaitsee kymmeniä yli tuhannen metrin korkeuteen kohoavia tuntureita (korkein Halti 1328 m), Tunturi-Lappimme korkokuva on loivasti kumpuilevaa. Käsivarren suurtuntureiden itä- ja pohjoisrinteillä säilyy kesän lopulle asti laajoja lumilaikkuja , jasoja, mutta ikuisen lumen ja jään peittämiä maita meillä ei ole. Vaikka paljakka-alueemme onkin suhteellisen pienialainen, tuntureiden eliöyhteisöt muodostavat tärkeän osan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Varsinkin monet kauniit kukkakasvit kasvavat vain tuntureilla ja ovat matkailullinen vetonaula. Tunturilinnut ovat samanlainen houkutin. </p> [[Tiedosto:Haltin_maisema.jpg|thumb|600px|Haltin maisema]] [[Tiedosto:Saanan_kesalumet.jpg|thumb|600px|Saanan kesälumet]]
<P align="justify"> Avotunturia eli paljakkaa on monenlaista. Rehevillä niityillä kukkii heinä-elokuussa suhteellisen matalakasvuinen, mutta monipuolinen kasvilajisto, karummat tunturikankaat ovat jäkälien ja varpujen peitossa ja kaikkien karuimmilla mailla on pelkästään kivikkoa eli rakkaa.</p> [[Tiedosto:Halti2.jpg|thumb|600px|Halti]]
<P align="justify"> Niityt sijaitsevat tavallisesti tunturien alarinteillä ja ne vapautuvat ensimmäisenä lumesta ja tarjoavat poroille tuoreen kevätvihannan talven jälkeen. Koivun ohella poro syö mielellään koivun kanssa symbioosissa eläviä tatteja. Saamelaiset ovat perinteisesti eläneet tunturikoivikon ja avotunturin muodostamassa rajamaassa ja liikkuneet vuodenaikojen mukaan rajan molemmin puolin. Ekologisesti heitä voidaan kutsua metsänrajankansaksi.</p>
<P align="justify"> Havumetsien ja puuttomien tuntureiden lisäksi Lapin luontoon kuuluvat suot ja virtaavat vedet, niin suuret joet kuin pienet purot, joita usein peittävät tai reunustavat tiheät vaivaiskoivikot ja pajuviidakot. Vuolaita jokia on runsaasti: Torniojoki, Tenojoki, Ounasjoki, Kemijoki jne. Jos ihmisen rakentamia tekojärviä ei oteta lukuun, Lapissa on vähän suuria järviä. Tunnetuimmat ovat Inarijärvi idässä ja Kilpisjärvi lännessä. Metsä-Lapin suot ovat yleensä laajoja avosoita, aapoja. Tunturi-Lapissa on aapojen lisäksi palsasoita, joilla pesii poikkeuksellisen edustava lintulajisto, erityisesti kahlaajia, ja jotka ovat hyviä hillamaita (Lapissa hilla, muualla suomuurain tai lakka).</p>[[Tiedosto:Valtijoki.jpg|thumb|600px|Valtijoki]] [[Tiedosto:Palsasuo.jpg|thumb|600px|Palsasuo]] <P align="justify"> Palsoilla vuorottelevat vetiset painanteet ja jopa seitsemän metriä korkeat jättiläismäiset turvekummut, jotka ovat sisältä ikijäässä puolen metrin paksuisen sulan pintakerroksen alapuolella. Lapin vanhimmat palsat ovat noin 3 000 vuotta vanhoja. Palsojen ytimiä lukuun ottamatta Pohjoiskalotilla ei ole ikiroutaa niin kuin Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa. Myöskään varsinaista tundraa ja arktista vyöhykettä ei Fennoskandiasta löydy. Meidän "tundra" on puutonta tunturia, jossa puuttomuus johtuu tunturin korkeudesta eikä riittävän pohjoisesta sijainnista. Meikäläisiä tunturikoivumetsiä ja sen yläpuolisia alueita kutsutaan useinsubarktiseksi eli puoliarktiseksi vyöhykkeeksi. Suomessa vältellään tundra-sanan käyttöä, vaikka saamenkielen "tuoddar" ja suomenkielen "tunturi" lienevät tundra-sanan kantana. Tundra voidaan määritellä kasvillisuuden perusteella: esim. tunturikohokkia, haproa ja sinirikkoa kasvavat maat ovat tundraa. </p>
<P align="justify"> Saamenmaahan kuuluu myös Tunturi-Lapin pohjoispuolinen alue, Vuono- ja Meri-Lappi, jossa jylhät tunturit ja terävät vuoret laskeutuvat jyrkästi Jäämereen. Norjan tunturien korkeus johtuu siitä, että ne eivät ole nuoruutensa (n. 300 milj. vuotta) vuoksi ehtineet kulua kuten Suomen tunturit (n. 2 000 milj. vuotta). Vain Kilpisjärven seudulta löytyy "nuoria" Kölivuoriston itäreunan tuntureita. Tällä alueella tuntureiden väliset laaksot ovat melko jyrkkärinteisiä vankkoja (saameksi <i>vagge</i>). Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta merenrannikko on ilmastoltaan mannerta selvästi lauhempi ja elollisen luonnon toimeentulolle suotuisampi alue. Golfvirran ansiosta Jäämeri pysyy sulana ympäri vuoden ja kasvukausi on pitkä, koska lumi sulaa rannikolta jopa pari kuukautta aikaisemmin kuin 50 km päässä sisämaassa. Kasvukausi, eli se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on vähintään +5 astetta, on Metsä-Lapissa noin 120-140 vuorokautta (etelärannikolla noin 180 vrk) ja Tunturi-Lapissa noin 100-120 vuorokautta. Tunturi-Lapissa maanviljely on tunnetusti vaikeaa pelkästään lyhyen kasvukauden vuoksi. </p>
<P align="justify"> Yksilöt, elämän yksiköt, ovat luontoon sopeutuneita, jos ne elävät riittävän kauan kasvattaakseen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä ja estävät siten elämänlangan katkeamisen. Identtisiä kaksosia lukuun ottamatta korkeampien eläinlajien yksilöt syntyvät maailmaan erilaisina ja erilaisin eväin varustettuina. Saalistus, johon metsästyskin laajasti ottaen kuuluu, on osa pohjoisen luonnon kokemaa stressiä. Stressinsietokyky, joka vaihtelee yksilöstä ja lajista toiseen, on eliöiden tärkeitä sopeutumiskeinoja ympäristöönsä. Pohjoisilla alueilla saalistuspaineen ja muiden biologisten stressitekijöiden (esim. eliöiden kilpailu elintilasta) eivät ole yhtä tärkeitä kuin eteläisillä alueilla, koska sekä petoja että toistensa kanssa kilpailevia yksilöitä on vähemmän pinta-alaa kohti. Biologista stressinsietokykyä tärkeämpää on kyky sietää elottoman ympäristön, lähinnä sään, aiheuttamaa stressiä. </p>
<P align="justify"> Pohjoisilla alueilla niin kasvit kuin eläimetkin elävät usein kylmänsietokykynsä äärirajoilla. Pohjoiseen sopeutumisen ehto on erityisesti eliöiden nuoruusasteiden kylmänsietokyky. Esim. aikuiset männyt ja kanalinnut kestävät hyvin ankaria oloja, mutta niiden kannat ovat tuhoon tuomittuja, jos olosuhteet ovat kesälläkin niin ankarat, että niiden lisääntyminen vaikeutuu. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä todennäköisempiä ovat kesäaikaiset takatalvet ja pakkasjaksot ja niistä aiheutuva lisääntymisen lähes täydellinen epäonnistuminen. Porojen vasomisen onnistumisen kannalta touko-kesäkuussa saatavilla olevan uuden kasvisravinnon määrä on tärkeä: jos kesän tulo, esim. tunturikoivujen puhkeaminen lehteen, viivästyy, vasominen on vaarassa. Kasveilla pohjoiseen sopeutumisen ehtoja ovat hyvän pakkaskestävyyden ja lyhyen kasvukauden aiheuttamien ongelmien voittamisen ohella sopeutuminen Lapin yöttömään yöhön, maaperän alhaiseen ravinnepitoisuuteen ja kasvissyöjien aiheuttamaan ravinne- ym. menetyksiin. Eläimille, esim. pesimälinnuille, kesäyön valoisuudesta on sikäli hyötyä, että ne voivat pidentää aktiivisuusaikaansa ja ruokailla läpi vuorokauden. Lapin ihmisten vuorokausirytmi muuttuu samalla tavalla vuodenaikojen mukaan. </p>
<P align="justify"> Metsänraja on merkki erityisen voimakkaasta stressialueesta, jolla tietty luonnonelementti (esim. kuusi, mänty, koivu) on tullut sopeutumisensa äärirajalle eikä enää menesty tuon rajan pohjois- tai yläpuolella. Esim. mänty tarvitsee 2-3 perättäistä lämmintä kesää, jotta siemenmuodostus ja taimen kehitys onnistuisivat. Koska metsän uudistuminen on äärioloissa epävarmaa, sen hakkaamisen ja muun taloudellisen käytön on oltava hellävaraista. Esim. Länsi-Lapissa talousmetsien ja ns. suojametsien välinen raja sijaitseekin noin 300 m varsinaisen metsänrajan alapuolella. Jos ankaria "minimivuosia" sattuu useita peräkkäin, kasveilta loppuu energia, eivätkä ne jaksapuolustautua tuhohyönteisiä, kuten tunturimittaria, vastaan ja kärsivät suuria tuhoja. Pahimmillaan tunturimittarin toukat ovat hävittäneet tuhansia neliökilometrejä koivikkoa. Voimakas tyvivesojen muodostus on ainoita keinoja, joilla tunturikoivu voi toipua mittarituhosta. </p>
<P align="justify"> Puiden elämän mahdollisuuksien loputtua myös niistä suojaa tai muuta hyötyä saavat eläimet saavuttavat elämisen mahdollisuuksiensa rajan ja joko kuolevat tai muuttavat pois alueelta. Saamelaiset ja porot ovat käyttäneet hyväkseen metsärajamaita ja liikkuvat sen pohjois- ja yläpuolelle suotuisana kesäkautena ja pakenevat sieltä talven stressiä outamaille. Ilmaston muutokset, mm. ns. kasvihuoneilmiöstä johtuva ilmaston lämpeneminen, näkyvät nopeasti pohjoisilla "stressivyöhykkeillä" lämpimiin oloihin sopeutuneiden eteläisten lajien (esim. ketun) runsastumisena ja kylmään sopeutuneiden, mutta toisten lajien kilpailua huonosti kestävien lajien (esim. naalin) taantumisena. Ennen fossiilisten polttoaineiden kautta metsänraja oli usein myös pysyvän ihmisasutuksen raja, jonka takana ei voinut elää ympärivuotisesti (eskimot eli inuiitit perustivat kulttuurinsa merinisäkkäiden rasvaenergiaan). </p>
<P align="justify"> Eliöt voivat sopeutua äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin monella tavalla. Poromiesten ja porojen tavoin useimmat linnut muuttavat talveksi suotuisammille alueille. Liikkumalla järkevästi vuodenaikojen tarjoamien resurssien mukaan vähätuottoisesta pohjoisesta luonnosta saadaan mahdollisimman paljon irti ja annetaan luonnolle myös aikaa uusiutua. Kesä- ja talvilaidunten välisen muuton eli jutaamisen loppuminen ja korvautuminen suppealla alueella pysymisellä ympäri vuoden on johtanut etenkin talvilaidunten heikkenemiseen ja talvisen "hätäruokinnan" välttämättömyyteen. Koska ruoka-apu tulee pääosin poronhoitoalueen ulkopuolelta, poronhoito ei ole enää entisenlaista ekologista, luonnon kantokyvyn varassa kehittyvää taloutta. Erityisesti pohjoisimmissa paliskunnissa jäkälästä onkin muodostunut porotalouden pullonkaula. Poronhoitokulttuurin muutokset heijastuvat väistämättä myös saamenkulttuuriin. </p>
<P align="justify"> Lumi on Lapin tunnuspiirteitä. Luonnolle lumesta on sekä hyötyä että haittaa. Lumi katkoo mm. puita ja vaikeuttaa eläinten liikkumista ja ruokailua. Avotunturissa ympäri vuoden lumen päällä eläviä selkärankaislajeja on hyvin vähän: kiiruna, tunturihaukka, korppi ja naali. Kiirunaa lukuun ottamatta ne ovat lihansyöjiä. Pienemmät eläimet selviävät talvesta hengissä vain lämmittävän ja tuulelta suojaavan lumipeitteen alla. Jos lunta on metrikaupalla, lämpötila pysyy maanpinnassa kovimmillakin pakkasilla nollan tienoilla, minkä vuoksi pikkujyrsijät voivat lisääntyä myös talvella. Kanalinnut ja jopa pikkulinnut viettävät kaamosyön lumikiepissä. Tiaisten ruumiinlämpö saattaa laskea jopa kymmenen astetta yön aikana, mikä on erinomainen keino säästää energiaa. Samoin kuin rakennuksissa, ruumiin lämpötilan laskeminen vähentää lämmityskustannuksia. Toinen tapa säästää energiaa on lisätä eristettä. Esim. metsäjäniksen kesäturkissa on 200-300, talviturkissa jopa 700, karvaa neliösenttimetrillä. Pelkkä eristäminen ei luonnollisesti riitä, vaan tarvitaan myös polttoainetta. Monet eläimet turvaavat polttoaineen saannin keräämällä talveksi ruokavarastoja. </p> <P align="justify"> Heti metsänrajan tuntumassa on enemmän elämää talvellakin, eikä alueen lajikoostumus juuri poikkea ympäröivien metsien lajistosta. Siellä viihtyvät linnuista mm. riekko, hömötiainen ja lapintiainen, nisäkkäistä jänis, kärppä ja lumikko. Kylmyys ei usein ole suoranainen este eläinten selviämiselle arktisessa talvessa, vaan ravinnon puute. Hyvän tunturikoivun siemensadon turvin satapäiset urpiaisparvet, jotka yleensä muuttavat ainakin Etelä-Suomeen, talvehtivat joinakin vuosina metsänrajalla asti. </p> [[Tiedosto:suk600_302.jpg|thumb|600px|Kristiina Näkkäläjärven kesätalon ranta-aitta Keskilompolon rannalla, Enontekiö. Kuva Martti Linkola 1964.]]<BR> <BR>
[[Sisällysluettelo: Luonto|Sisällysluettelo: Luonto]]<BR> <BR>lysluettelo: Luonto]]<BR> <BR> +
|
