| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Vaikka ihmisen e … <P align="justify"> Vaikka ihmisen elinikä katsottiin periaatteessa ennalta määrätyksi, kuoleman enteitä saamelaiset kuitenkin ottivat monista asioista, ja monet asiat myös saattoivat vaikuttaa elämän pituuteen. Seulasten eli Plejadien tähtikuviosta sanottiin, että kun "syksyllä ensi kerran näkee Seulaset, voi niistä päätellä elämänsä pituuden. 20 vuotta on perusikä, ja jokaista selvästi näkyvä Seulasten tähteä kohti lisätään tähän 10 vuotta. Jos kaikki tähdet näkyvät kirkkaina, on katsojan ikä 90 vuotta". Monet tapakulttuuriin liittyvät tai ahneudesta, turhamaisuudesta varoittavat tabusäännöt oli sanktioitu kuoleman uhkalla: "ei saa mitata pituuttaan; siinä ottaa ruumisarkkunsa mittoja". Pian tapahtuvaa kuolemaa ennakoivat varsinkin eräät linnut ([[Enne-eläimet|enne-eläimet]]) ja erityisesti oudolla, usein liian helpolla tavalla saatu tai kohtuuttoman runsas saalis. Tästä käytettiin nimitystä <i>mieðus</i>, suom.marras. Saamelaisessa mielenmaisemassa elämän ei kuulunut olla liian helppoa. </P>
<P align="justify"> Saamelaiset ovat esikristillisenä aikana haudanneet kuolleensa aina niille sijoille, tai ainakin sen paikan lähelle, missä kuolema oli sattunut tapahtunut. Kalmistoja ei rakennettu, mihin syynä oli yhtäältä liikkuva elämäntapa ja toisaalta vainajia kohtaan koettu pelko. Viimeksi mainittu on tyypillinen eräkulttuuriin liittyvä piirre. Juuri kuolinpaikalle oli tapana pystyttää esim. vainajan käymäsauva muistomerkiksi, myöhemmin yleensä risti. Esihistorialliset haudat viittaavat siihen, että saamelaiset alun perin ovat haudanneet kuolleensa yleisarktiseen tapaan maan päälle, yleensä kallionkoloon. Jos ei kalliokoloa ollut käytettävissä, hauta saatettiin rakentaa maan päälle ja peittää laattakivillä. Mikäli kuoppa tehtiin, se oli hyvin matala, muutaman kymmenen sentin syvyinen, ja se peitettiin ohuella maa- tai turvekerroksella. Tällainen oli lähes pintahautaus. Varsin yleinen oli tapa haudata vainaja ahkioonsa. Koloon tai pintamaahan hautaaminen oli varmasti osin käytännön sanelema asia, mutta on saatettu myös ajatella, että vainajasielu näin helpommin pääsee siirtymään vainajalaan. Kaikkiaan tavat näyttävät vaihdelleen luonnonolojen ja vuodenaikojen mukaan, joten asiaan lienee suhtauduttu varsin käytännöllisesti. Hautaussuunnasta ei ole havaittu mitään selkeää sääntöä. </P>
<P align="justify"> Kristillisenä aikana tuli tavaksi haudata väliaikaisesti saariin, jos vainaja oli kuollut kesällä, ja vasta hankikelillä viedä kirkkomaahan. Yleismaailmallinen ajatus on, että vesi, varsinkin virtaava vesi, on este tai ainakin hidaste vainajahengille. Väliaikaishautaus tehtiin joko turpeen alle tai vainaja ripustettiin ahkiossaan puuhun tai pantiin telineelle. Tärkeintä oli pitää ruumis turvassa petoeläimiltä, jotka voisivat hajottaa luurangon ja tuhota siinä asuvan elämänprinsiipin ([[Sielu|sielu]]). Saamelaiset pelkäsivätkin erityisesti sellaista kuolemaa, jossa ruumis kokonaan tuhoutui tai joutui kadoksiin, kuten hukkuminen tai petojen raatelemaksi joutuminen. Vainajan itsensä kannalta tämä merkitsi sitä, ettei hän enää voinut saada vainajalassa itselleen uutta ruumista, eikä siten elää haudantakaista elämää. Jälkeenjääneille se merkitsi epävarmuutta vainajan olinpaikasta ja siten kummittelun mahdollisuutta. Onnettomuuteen joutuminen oli kriittistä jo sinänsä, koska kuolema saattoi näin olla ennenaikainen ([[Sielu|sielu]]) ja jo siten johtaa kummitteluun. Rumpukuvioista ja noidan ([[Noaidi (noita)|<i>noaidi</i>]]) vainajalanmatkaa koskevista kuvauksista päätellen saamelainen vainajala, <i>Jábmiidáibmu</i>, sijaitsi jossakin alhaalla ja kaukana. Valtaa siellä piti naispuolinen jumaluus, [[Jábmiidáhkka|<i>Jábmiidáhkka</i>]]. Kysymyksessä näyttää olleen metsästyskulttuureille tyypillinen etävainajala. Vainajalan paikka oli segmenttijakoisissa rummuissa rummun alaosassa ja aurinkokeskisissä rummuissa liki täyden kierroksen päässä <i>Radien</i>ista ja muista [[Taivaanjumala|taivaanjumalista]]. Lähimpänä sitä oli [[Ruto|<i>Ruto</i>]]. Noidan sielunmatkan kuvaukset puolestaan korostavat vainajalan matkan pituutta ja vaivalloisuutta. Mikäli [[Sáiva|<i>sáiva</i>]]lla oletetaan olevan yhteys varhaisimpiin saamelaisin vainajalakäsityksiin, on <i>Jábmiidáibmu</i>n mahdollisesti alunperin kuviteltu sijainneen veden alla. Tulkintaa tukee myös Historia Norvegiaen shamaani-istuntoa koskeva kuvaus, jossa matka vainajalaan tapahtuu sukeltamalla, sekä ylipäätään se, että noidan apuhenki alisilla (vainajalan) matkoilla oli kala. Vainajalassa vietettiin enemmän tai vähemmän hyvää, maanpäällistä elämää muistuttavaa elämää. Tästä kertovat hauta-antimet, jotka yleensä olivat arkisia tarve-esineitä, kuten jousi ja nuolia, kirves ja tulentekovälineet. Vainaja sai kuoltuaan saman vallan ja arvoaseman kuin hänellä eläessäänkin oli ollut. Alisessa maailmassa kaikki on kuitenkin antipodista, eli ylösalaisin, nurin- tai toisinpäin. Erään noitarummun kalvolla nähdäänkin vainaja vaipumassa pää edellä vainajalaan. </P>
[[Tiedosto:05noitarumpu.jpg|thumb|600px|On tulkittu, että tässä luulajansaamelaisessa rummussa vainajala sijaitsisi rummun alaosassa, jolloin sitä edustaisi siellä oleva tikapuumainen kuvio. Sen osastot saattavat heijastaa vainajalan jakautumista eri tasoihin. Voidaan edelleen olettaa, että pää alaspäin piirretty hahmo on vainajalaan laskeutumassa oleva vainajasielu.]]
<P align="justify"> Itäsaamelaisten parista on tavattu käsityksiä, joiden mukaan vainajala sijaitsi tähtitaivaalla, ja kolttasaamelaiset ovat uskoneet väkivaltaisen kuoleman saaneiden, "rautaan kuolleiden" siirtyvän revontuliin, joihin näiden haavoista vuotava veri aiheuttaa punaisen värin. </P>
<P align="justify"> Noitarummuilla vainajala on tikapuumainen kuvio, mikä viitannee vainajalan osastoihin, tai kekomainen kuvio. Katolisena keskiaikana <i>Jábmiidáibmu</i> muodostui länsisaamelaisilla kiirastuliopin mukaiseksi välitilaksi, josta hyvin elänyt pääsi taivaanjumalan luokse <i>Radienáibmu</i>un ja huonosti elänyt puolestaan joutui <i>Ruto</i>n isännöimään pimeään tuonelaan (<i>Rotáibmu</i>). Monien lähteiden mukaan kristillinen helvetti oli kuitenkin vielä erikseen. On kuitenkin mahdollista, että kehitys kohti jakautunutta vainajalaa on saamelaisilla ollut myös kulttuurinsisäinen piirre ([[Sáiva|<i>sáiva</i>]]). </P>
<P align="justify"> Vaikka elämä vainajalassa muodosti varsin tarkoin paralleelin maanpäälliselle elämälle, oli jonkinlainen palkkio / rangaistus -ajattelu rakennettuna sisään arkaaiseenkin vainajalakäsitykseen. Se, miten hyväksi ihmisen elämä vainajalassa muodostui, riippui siitä miten hänestä oli eläessään joiuttu, ts. ihmisen maineesta. Jokainen pyrki siis elämään siten, että hänestä joiuttaisiin paljon ja hyvää. Toisaalta on tietoja siitä, että ihminen eli vainajalassa yksilönä vain niin kauan kuin hänet joiuttiin. Kun yksilöllinen muisto oli kalvennut, ei vainajalasta ollut enää mahdollisuutta "syntyä uudelleen" suvun lapsissa, ja vainaja muuttui osaksi vainajahenkien kollektiivista kasvotonta joukkoa. </P>
<P align="justify"> Myöhäisperinteessä vainajiin liittyvät uskomukset ovat ilmenneet erityisesti vainajaolennon kohtaamisessa. Kohta kuoleman jälkeen, "sieluaikana", tämä oli odotuksenmukaista eikä sitä pelätty. Vainaja saattoi tällöin vielä ilmoittaa joistakin toivomistaan käytännön toimenpiteistä tai vaatia oikaisua tapahtuneisiin vääryyksiin. </P>
<P align="justify"> Myöhäisperinteessä vainajien ja kaiken heihin liittyvän pelko on ollut suuri. [[Turi, Johan|Johan Turin]] mukaan jo pelkästä ruumiin hajusta saattoi saada kuolemantaudin. Kuten suomalaisillakin kuolemaan ja ruumiisiin liittyivät kuolleen "haltijat", jotka saattoivat paitsi tuottaa taudin,myös antaa "näkijän" lahjan: </P>
<P align="justify"> "Jokaisella kuolijallakin on omat haltijansa ja kuolijan haltijat ne ovat mitkä siitä tarttuvat ihmiseen, kuolijan vaatteesta ja antavat sen näön" (Paulaharju, Muonio 1921). "Näkijä näkee rumia henkiä siinä paikassa missä väkivaltainen kuolema tapahtuu" (Paulaharju, Enontekiö 1922) </P>
<P align="justify"> Odottamaton vainajan, erityisesti äpärän, kastamattomana surmatun lapsivainajan [[Eáhparaš|<i>eáhparaš</i>]], kohtaaminen oli vaarallista. Se saattoi aiheuttaa tilan, josta käytettiin nimitystä [[Ráimmahallan|<i>ráimmahallan</i>]], pohjoisen suomeksi "raimaantuminen". Tilalle oli ominaista levottomuus, tuskaisuus ja voimattomuus ja se saattoi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Sitä on selitetty muistumaksi samanistisesta sairausselityksestä, sielunmenetyksestä: ihminen sairastuu, kun hänen yksilöllisyyttä kantava sieluosuutensa tai hänen hyvinvoinnistaan huolehtiva haltijansa poistuu. Usein vainajaolennon kohtaamiseen liittyy säikähtäminen, mutta jokin vainajiin liittyvä, esim. haudattu ruumis, saattoi aiheuttaa tilan myös uhrin tietämättä. Vainajien jäännösten ja kaiken heidän kanssaan tekemisissä olleen katsottiin kantavan mukanaan jotakin ihmisen sielullisesta olemassaolosta niin, että se saattoi ilmetä levottomuutena, kummitteluna, näkyinä yms. </P>
<P align="justify"> Toinen kummitteleva vainajaolento oli merisaamelaisten tuntema <i>rávga</i> (< norj. <i>draug</i>, 'hukkunut'), Ruijan suomalaisten eli kveenien "meriraukka". Siihen liittyväperinne on saanut paljon norjalaisia vaikutteita. <i>Rávga</i> selitetään hukkuneeksi ihmiseksi. Se on siunaamaton ja siksi statukseton vainaja. Se kuvataan yleensä ihmistä muistuttavaksi pitkätukkaiseksi olennoksi. Tavallisesti <i>rávga</i> ei ahdistele ihmisiä, vaan ainoastaan huutamalla (usein matkimalla) häiritsee. Karkotuksena käytettiin hautauskaavan lukemista tai muuta siunausta. </P>
<P align="justify"> Tietoisesti vainajiin liittyvää "väkeä" käytettiin hyväksi mustassa magiassa, mikä saamelaisten kohdalla usein tarkoitti ns. ruumiinmultien juottamista. Kuolleita saatettiin myös "nostattaa", toisinaan [[Ihmissusi|ihmissusien]] hahmossa. Myöhäisperinteessä myös [[Stállu|<i>stállu</i>]] toisinaan on selitetty nostatetuksi vainajaksi. Mustaan magiaan liittyvä myöhäisperinne on luonteeltaan jo yleiseurooppalaista. </P><BR> <BR>
[[Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore|Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore]]<BR><BR>ytologia ja folklore]]<BR><BR> +
|
