| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Kansainvälinen t … <P align="justify"> Kansainvälinen työjärjestö ILO on laatinut vuonna 1989 alkuperäiskansasopimuksen (nro 169). Syyskuussa 2001 ILO:n yleissopimuksen oli ratifioinut 14 valtiota: Tanska, Norja, Alankomaat, Bolivia, Costa Rica, Ecuador, Fidzi, Guatemala, Honduras, Kolumbia, Meksiko, Paraguay, Peru ja Argentiina. </P> <P align="justify"> Yleissopimus määrittelee alkuperäis- ja heimokansoiksi sellaiset alueellaan vuosisatoja asuneet alkuperäis- ja heimokansat, jotka ovat suurelta osin säilyttäneet perinteiset elämäntapansa ja elinkeinonsa. Niiden elintaso on yleensä alhaisempi kuin valtaväestön. Niille pyritään takaamaan samantyypiset oikeudet kuin kansallisille vähemmistöille, mutta niiden kiinteä yhteys perinteisesti asuttamansa alueen maahan ja luontoon edellyttää tiettyjä oikeuksia. </P> <P align="justify"> ILO:n yleissopimuksen kolme keskeistä tarkoitusperää ovat toisen artiklan mukaan 1. ihmisoikeuksien ja tasa-arvon takaaminen alkuperäis- ja heimokansoihin kuuluville henkilöille, 2. kyseisten kansojen sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten oikeuksien toteuttaminen niiden identiteettiä, tapoja ja instituutioita kunnioittaen ja 3. niiden auttaminen kaventamaan sosiaalis-taloudellisia eroja suhteessa muuhun väestöön. </P> <P align="justify"> Artiklan 2. kappaleessa korostetaan ns. itseidentifikaatiota. Kappaleessa todetaan, että alkuperäiskansaa määriteltäessä "on olennaisena pidettävä sitä, että kansa pitää itseään alkuperäis- ja heimokansana". Edelleen 1 artiklan 3. kappaleessa mainitaan, ettei termin "kansa" käyttö ole ILO:n yleissopimuksessa sidoksissa siihen, mitä kansalla yleisesti tarkoitetaan kansainvälisessä oikeudessa. </P> <P align="justify"> Sopimus sallii erityistoimenpiteet - ns. positiivisen erityiskohtelun - suojeltavien kansojen jäsenten, instituutioiden, omaisuuden, työvoiman, kulttuurin ja ympäristön suojelemiseksi yhteisymmärryksessä suojeltavien kansojen kanssa (artikla 4). </P> <P align="justify"> Yleissopimus sisältää useita viittauksia kulttuurin käsitteeseen ja kulttuurin merkitykseen myös taloudellisten ja maahan liittyvien toimintojen kannalta. Esimerkiksi 13. artiklan mukaan valtioiden tulee kunnioittaa "sitä erityistä merkitystä, joka kysymyksessä olevien kansojen suhteella siihen maahan tai alueeseen, jolla he asuvat tai muuten käyttävät, on niiden kulttuurille ja henkisille arvoille". Maankäyttöä koskevat monet muutkin artiklat. Sopimuksen 13.-19. artiklat säätävät alkuperäis- ja heimokansojen oikeudesta maahan, ympäristöön ja osittain luonnonvaroihin. Valtioiden tulee kunnioittaa sitä erityistä merkitystä, joka kyseisten kansojen suhteella perinteisesti asuttamaansa maahan on niiden kulttuurille ja henkisille arvoille. Kyseisille kansoille on tunnustettava omistus- ja hallintaoikeus noihin maihin. Tässä tarkoitetaan peräti kollektiivisia oikeuksia. Saamelaiskäräjät pitää tärkeänä, että sopimus hyväksyy alkuperäiskansoille oikeuden omiin perinteisiin maihin ja hyväksyy, että näillä oikeuksilla on kollektiivinen luonne. </P> <P align="justify"> ILO:n yleissopimuksessa on säännöksiä työoloista, koulutuksesta, sosiaaliturvasta, viestintävälineistä sekä yhteydenpidosta ja yhteistyöstä yli rajojen. Niistä mainittakoon erityisesti valtioiden velvollisuus myöntää asianmukaisia varoja suojeltavien kansojen omien opetuslaitosten perustamista ja toimintaa varten (artikla 27). Ko. kansoihin kuuluvat lapset on mahdollisuuksien mukaan opetettava lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään (artikla 28). </P> <P align="justify"> Erityisen tärkeää ILO:n yleisopimuksessa on sen tunnustaminen, että alkuperäis- ja heimokansoilla on oikeus identiteettiin ja elämäntapaan perinteisillä alueillaan. Niitä ei pyritä sulauttamaan valtaväestöön sivistyksen nimissä. Niille tulee tunnustaa oikeus elää harmoniassa luonnon kanssa perinteisillä alueilla. Uudessa sopimuksessa nro 169, verrattuna vanhaan sopimukseen nro 107, sisältö on kääntynyt ylösalaisin siten, että paternalismin sijaan on tullut kulttuurinen tasa-arvoisuus sekä pluralismin hyväksyminen ja huomioon ottaminen. Saamelaiskäräjät pitää tärkeänä sitä, että sopimukseen liittyneet valtiot sitoutuvat ryhtymään erityistoimiin alkuperäiskansojen kulttuurin ja kielen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman turvaamiseksi. Sopimuksessa on asetettu valtiolle velvollisuus pitää yllä yhteyksiä alkuperäiskansaan sen omien järjestöjen ja elinten kautta. </P> <P align="justify"> Suomi ei ole vielä voinut ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimusta, koska Suomen lainsäädäntö ei vastaa sopimuksen määräyksiä saamelaisten maahan ja veteen sekä luonnonvaroihin kohdistuvien omistus- ja hallintaoikeuksien osalta. Suomen eduskunta edellytti 1995 muun muuassa saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevassa vastauksessaan (EV 14.2. 19945/HE 248/1994 vp) hallituksen laativan mitä pikimmin selvityksen siitä, millä tavoin ja millaisin käytännön vaikutuksin esteet ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiselle ovat poistettavissa. Lisäksi eduskunta edellytti perustuslakivaliokunnan saavan selvityksen välittömästi käsiteltäväkseen. </P> <P align="justify"> Saamelaisten maaoikeuksien ([[Maa- ja vesioikeudet|maa- ja vesioikeudet]]) selvitystyö on jo 1993 annettu silloisen saamelaisvaltuuskunnan tehtäväksi pyrkimyksenä hallituksen esityksen muotoon laadittava ehdotus. Hallituksen olisi tuettava saamelaisvaltuuskunnan työtä jatkavan saamelaiskäräjien (1996-) selvitystyötä kaikin keinoin. Keskeisenä syynä selvitystyön hitaaseen etenemiseen saamelaiskäräjillä on ollut se, ette valtiovalta ole myöntänyt työhön tarvittavia resursseja. Suomen oikeusministeriö päätti 25.5.1999 kutsua OTT Pekka Vihervuoren tekemään selvityksen saamelaisten oikeudesta maahan, veteen ja luonnonvaroihin sekä perinteisiin elinkeinoihin. Selvityksen aluksi todetaan, että asia liittyy keskusteluun saamelaisten kulttuuri-itsehallinnosta sekä kysymykseen ILO: n yleissopimuksen ratifioinnista tai oikeammin ratifioinnin esteiden poistamisesta. Selvitysmies päätyi ehdottamaan saamelaisten kotiseutualueen maaoikeusneuvoston perustamista. Maaoikeusneuvostossa olisi sekä saamelaisten että alueen kuntien edustus. Maaoikeusneuvosto olisi julkisoikeudellinen toimielin, joka valvoisi saamelaisväestön ja muun paikallisen väestön oikeuksia ja etuja maan ja vesien käyttöä koskevissa kysymyksissä siten kuin laissa säädetään. Maaoikeusneuvosto asetettaisiin saamelaiskäräjien toimikaudeksi. Toimialue olisi saamelaisten kotiseutualue. Neuvostossa olisi neljä saamelaiskäräjien nimeämää jäsentä ja neljä saamelaisten kotiseutualueen kuntien nimeämää jäsentä, joilla kaikilla olisi henkilökohtainen varamies. Neuvosto valitsisi keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kolttien luottamusmiehellä olisi mahdollisuus osallistua kokouksiin. Esittelijänä toimisi saamelaiskäräjien palveluksessa oleva henkilö. Vihervuoren esitys ei edennyt eduskuntaan. Oikeusministeriö asetti vuonna 2000 maaherra Hannele Pokan johtaman toimikunnan selvittämään saamelaisten maaoikeusasioita ja tekemään ehdotuksen siitä, miten saamelaisten kotiseutualueella valtion mailla voidaan yhtäältä turvata saamelaisten alkuperäiskansan oikeudet ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoaan ja perinteisiä elinkeinojaan ja toisaalta ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja niiden kehittämistarpeet. Tarkoituksena oli, että ehdotuksen jälkeen Suomi voisi ratifioida Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) alkuperäiskansasopimuksen nro 169. Toimikunnan mietintö ei edennyt eduskuntaan. Maaoikeusasioiden selvitystyö jatkuu sekä käräjillä että ministeriössä. Käräjien oma työryhmä on valmistellut oman selvityksensä ensimmäisen osan 2002. </P> <P align="justify"> Norjassa ilmestyi lakiehdotus maiden hallinnasta ja oikeudesta Finnmarkin läänin alueella 2002 (Forslag til Lov om rettsforhold og forvaltning av grunn og naturresurser i Finnmark fylke (Finnmarksloven) Od. prp. nr. 53 (2002-2003)). Laki ei tyydyttänyt Saamelaiskäräjiä, joten lainvalmistelutyö saamelaisoikeuksien vahvistamiseksi jatkuu. Huomattava on, että Norjassa ILO:n alkuperäiskansasopimuksen vaatimukset täyttävä subjekti saattaa muodostua Finnmarkin maanhallintahallinnosta (grunnforvaltning), jonka hallitus koostuisi alueen kuntien sekä saamelaisten edustajista. Ruotsissa puolestaan subjektin muodostaisivat lainsäädännön vanhastaan tunnustamat ja saamelaisten poronhoito-oikeuden kollektiivisena subjektina toimivat lapinkylät. Ruotsissa selvitystyö ILO:n yleissopimuksen ratifioimiseksi aloitettiin helmikuussa 1999. </P> <P align="justify"> Suomi ja Ruotsi eivät ole ratifioineet ILO:n yleissopimusta nro 169. Kyseisen yleissopimuksen subjektina ovat alkuperäiskansat ryhminä. Alkuperäiskansoihin kuuluvien henkilöiden oikeuksista yleissopimus ei lausu mitään, eikä tästä syystä pyri määrittelemään tällaisia henkilöitä. Suomessa ja Norjassa saamelainen alkuperäiskansa määritellään perustuslaissa sekä Ruotsissa hallitusmuodossa. Suomen perustuslain 17 §:n 3 momentin, Norjan perustuslain lisäyksen 110 (a) §:n sekä Ruotsin hallitusmuodon 1 luvun 2 §:n mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Kulttuuri-itsehallintoa toteuttamaan on perustettu Saamelaiskäräjät. </P><BR><BR>
[[Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot|Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot]]<BR><BR>nen ja organisaatiot]]<BR><BR> +
|
