Kalliokuvat

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kalliokuvat

Kalliopintaan maalaamalla tai eri menetelmin kaivertamalla aikaansaatuja kuvioita eli kalliomaalauksia tai kalliopiirroksia tarkoittaessa puhutaan myös kalliotaiteesta. Fennoskandian kalliokuvissa erotetaan kaksi päätraditiota: (1) eteläskandinaavinen viljelytraditio, jonka kuviot ovat aina piirroksia ja ajoittuvat pronssikauteen sekä (2) pohjoisen ja itäisen Fennoskandian pyyntitraditio, jossa esiintyy sekä piirrettyjä että maalattuja kuvioita, ja jotka näyttävät ajoittuvan pääasiassa kivikauteen.

Ensyklopedian aihepiiri kattaa pyyntikuvatradition, jonka aikarajat ovat 9500...1500 eKr. On esitetty, että kalliokuvien tekemisen perinne olisi Norjassa ja Murmanskin alueella saamelaisten keskuudessa jatkunut uudenajan alkuun asti, mutta nämä ajoitukset ovat erittäin epävarmoja. Ruotsin Lapissa on kuitenkin tullut tietoon viikinki- ja keskiaikaista mallia olevia purjelaivoja esittäviä kalliopiirroksia. Niiden ajoitus lienee selvä, mutta yhteys kivikautiseen kalliokuvatraditioon on epätodennäköinen.

Kalliokuvien merkitystä ja sisältöä on tulkittu eri tavoin. Niiden on nähty heijastavan uudella ajalla talletetun folkloren aineksia. Kuvastoa on verrattu saamelaisten noitarumpujen kuvioihin, minkä perusteella on esitetty, että kyseiset kalliokuvat olisivat saamelaisten tekemiä, mutta sitä on yhtä suoraviivaisesti selitetty myös suomalais-karjalaisen perinteen pohjalta. Kuvastoa on selitetty myös pyyntimagian, totemismin ja samanismin pohjalta. Shamanismiin liittyen on esitetty, että osa kuvioista voi esittää muuntuneessa tietoisuuden tilassa saatuja entoptisia näkyjä. Myös kalliokuvakohteiden sijainnin merkitystä on pohdittu.


Sisällysluettelo: Arkeologia

Christian Carpelan



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Rock Pictures

Patterns made on the surface of rocks by painting or various methods of engraving (i.e. rock paintings or rock drawings) are also collectively referred to as rock art. Two main traditions of rock pictures can be distinguished in Fennoscandia: (1) a southern Scandinavian cultivation tradition, in which the patterns are always drawings and date back to the Bronze Age; and (2) a hunting tradition of northern and eastern Fennoscandia, in which there are both drawn and painted figures which mainly seem to date from the Stone Age.

The scope of this encyclopaedia covers the hunting tradition, which lasted from 9500 to 1500 B.C. It has been claimed that the tradition of making rock pictures continued down to the beginning of the Modern Age among the Saami of Norway and the Murmansk region, but these datings are extremely uncertain. In Swedish Lapland, some rock drawings depicting sailing ships from the Viking Age and the Middle Ages have, however, come to light. There is little doubt about their dating, but a connection between them and the Stone Age tradition of rock art is unlikely.

The significance and content of rock pictures has been interpreted in different ways. Some have considered to reflect records of elements of folklore in the Modern Age. The pictures have been compared with the patterns on the Saami shaman's drum, and on the basis of this it has been claimed that the rock pictures were made by Saamis, but an equally direct link has been made with the Finnish-Karelian tradition. Other explanations have attributed them to hunting magic, totemism and shamanism. With reference to the last mentioned phenomenon, it has been suggested that some of pictures might represent entopic visions seen in an altered state of consciousness. There has also been some discussion of the significance of the locations of wall pictures.



Table of contents: Archaeology

Christian Carpelan



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den