Culture

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kulttuuri

Kulttuuri-sana tulee latinan colere ('viljellä') -sanasta. Kulttuurin määritelmä on hyvin monimuotoinen. Kulttuurista on tullut käsitteenä kulunut ja jokapäiväinen, jolla voidaan tarkoittaa kaikkea. Kulttuuria on määritelty sadoin eri tavoin. Edward Tylor, 1800-luvun brittiläinen antropologi, määritteli kulttuurin modernin teknisesti: kulttuuri on ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen ilmentymä. 1950-luvulla Clyde Kluckholm ja Alfred Kroeber (1952) esittivät 175 kulttuurin määritelmää. Näiden mukaan kulttuuri määritellään tiedon, uskomusten ja arvojen järjestelmänä, jota kautta ihmiset rakentavat kokemuksiaan ja havaintojaan, toimivat ja suorittavat valintoja vaihtoehtojen välillä. Määritelmät korostavat, että kulttuuri siirtyy tiedonvälityksen ja oppimisen kautta. Kulttuuri määritellään myös ihmisen toiminnaksi, joka kumpuaa perinteistä. Kulttuurilla voidaan viitata samalla kertaa sekä ihmisten samanlaisuuteen että erilaisuuteen. Yhteinen kulttuuri on konkreettinen esimerkki ryhmän ominaislaadusta sekä ryhmän jäsenille itselleen että ryhmän ulkopuolisille. Viime vuosikymmeninä kulttuuria on alettu määritellä prosessina, jossa sitä luodaan yhä uudelleen. Kulttuuria ei myöskään pidetä enää perinnäisenä eikä opittuna eikä edes tiettyyn yhteiskuntaan sidottuna, sillä maantieteellisillä rajoilla ei ole enää suurtakaan merkitystä. Kulttuuri on luovaa käytäntöä ja eri tahoilta omaksuttujen ainesten yhdistelemistä.


Akkulturaatio

Sisällysluettelo: Tutkimus ja tutkimushistoria sekä tutkimuslaitokset ja museot

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Culture

Look the Finnish tab.

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den

,,