You do not have permission to edit this page, for the following reason:
The action you have requested is limited to users in the group: Users.
<P align="justify"> <i>Sieidi</i>, suom. <i>seita</i>, on tarkoittanut palvottua luonnonkohdetta, useimmiten palvoskiveä. <i>Sieidi</i>ksi voidaan ymmärtää myös esim. uhrilähde. Lisäksi erityisesti kala-apajille pystytettiin puisia <i>sieidi</i>-paaluja. Seitapaikoja tunnetaan kaikkialta saamelaisalueelta erittäin suuri määrä.</p> {{Kuvalinkki|pyhapai3.jpg|Seitapaikkoja Saamenmaalla. Seidat eritelty muodon mukaan.}} <P align="justify"><i>Sieidi</i> on lähes yleissaamelainen sana, joka tunnetaan myös itäsaamelaisten parissa. Tuntematon se on ainoastaan eteläisimmillä saamelailla ja kolttasaamelaisilla. Muita nimityksiä ovat olleet <i>storjunkare</i> (Ruotsin Lapissa), <i>šihtti</i> (inarinsaamelaiset) sekä <i>bassi</i> ('pyhä') tai myös "jumala", <i>jubmel</i> tai <i>ibmel</i> ({{Artikkelilinkki|1644|Samuel Rheen}}: <i>kiedke-jubmel</i>, 'kivijumala' ja <i>muorra-jubmel</i>, 'puujumala'). <i>Sieidi</i>-sanan etymologia on epäselvä. Sen on esitetty olevan samaa kantaa kuin saamelaisten perinteistä paikallisyhteisöä tarkoittava sana {{Artikkelilinkki|0741|<i>siida</i>}}. Tämä etymologia alleviivaa <i>sieidin</i> mahdin paikallisuutta. Sen on esitetty olevan myös skandinaavista perua: seidr tarkoitti muinaisskandinaavisen naispuolisen ekstaatikon tekemää ennustamista. Etymologia ei ole kovin vahva, koska <i>sieidi</i>-sana puuttuu eteläsaamelaisilta, mutta tunnetaan itäsaamelaisilla. Šihtti-sanan taas on arveltu olevan samaa kantaa kuin suomen <i>hiiden</i> (<i>hiisi</i>), joka on alun perin ollut suomalaisten pyhä lehto.</P> <P align="justify"><i>Sieidit</i> lienevät olleet alunperin nimenomaan elinkeinojen harjoitukseen liittyviä kultti- ja uhripaikkoja ({{Artikkelilinkki|1014|uhraaminen}}). <i>Sieidin</i> kautta vaikutti tarkemmin nimeämätön luonnonmahti, josta elinkeinonharjoitus ja ylipäätään menestys ja onni olivat riippuvaisia. Eräiden mainintojen mukaan <i>sieidin</i> henki saattoi näyttäytyä ihmis- tai eläinhahmoisena - näin kerrotaan tapahtuneen erityisesti <i>sieidin</i> hylkäämisen yhteydessä - mutta tämä ei ollut tavanomaista. Koska elatuksen hankkiminen kuului miehen elämänalueelle, oli <i>sieidi</i>-kultti naisilta suljettu. Järven rannalla tai itse järvessä oleva kivi antoi kalaa, jos sitä säännöllisesti voideltiin kalanrasvalla ja sille annettiin kalojen päät. Merenrannikon kalastajasaamelaisten kala-<i>sieidi</i> saattoi myös olla merkillisen muotoinen rantakallio. Yleensä tunturissa sijaitsevat kivi-<i>sieidit</i> takasivat peuranpyynnin tai poronhoidon menestyksen ja niille uhrattiin kokonaisia eläimiä tai niiden osia, tavallisimmin sarvia. Useimmiten tunturien <i>sieidit</i> ovat olleet maisemadominantteja, kauas näkyviä yksinäisiä kiviä ilman mitään muita silmiinpistäviä erityispiirteitä, mutta varsin usein kivi-<i>sieidista</i> saatetaan hahmottaa myös ihmiskasvot, tai koko kivi saattaa tavoitella eläimen hahmoa. Sieidinä saattoi toimia myös kokonainen kallioseinä, jos siinä näyttäytyivät jumalankasvot - kuten Saanatunturin rinteessä on laita - tai kokonainen saari, kuten Inarinjärven Ukonsaari.</p> <P align="justify">Puisia <i>sieidi</i>-paaluja, ns. keripäitä on yleensä pidetty vähemmän mahtavina kuin <i>sieidi</i>-kiviä. Luultavasti puu-sieidit ovat olleet toissijainen ratkaisu ja niihin on turvauduttu erityisesti kala-apajien luona, milloin paikalla ei ole ollut sopivaa kiveä.</p> <P align="justify"><i>Sieidi</i>-paikkoja oli yhteisöllisesti useamman tasoisia ja samalla mahdiltaan erilaisia. Suurimmat sieidit lienevät olleet koko siidan tai mahdollisesti jopa useamman siidan palvospaikkoja. Suomen Lapissa tällaisia on arveltu olleen ainakin Inarinjärven Ukonsaaren ja Pelkosenniemen Pyhätunturin. Suku- ja perhekohtaisia sieidi-paikkoja palvoivat samaa puolinomadista sukukiertoa käyvät perhekunnat, minkä lisäksi olivat yhden tai vain muutaman henkilön käytössä olleet sieidi-paikat. Kristinuskon tulon jälkeen hierarkisesti alemman tason uhripalvelustavat säilyivät pitempään, ja ensinnä hävisivät suuret yhteisölliset uhrit, joita oli vaikea pitää salassa. Kysymys ei liene ollut pelkästään kontrollista vaan siitä, että mitä laajempi uhripiiri oli kysymyksessä, sitä nopeammin se lähetystyön edetessä menetti yksimielisyytensä ja kykynsä suorittaa rituaalit. Sieidi-kultin kriminalisoinnin jälkeen sitä jäi edustamaan vain yksilötason salassa pidetty palvonta, joka lienee jatkunut pitkäänkin, ainakin aina sotien jälkeisiin vuosiin asti.</p> <P align="justify"><i>Sieidi</i>-kivillä oli joskus myös oraakkelifunktio: niiltä kysyttiin neuvoa käytännön ongelmatilanteissa. Pienen kiven saattoi ottaa seidan luona käteensä, ja sen painosta päätellä vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Suuremman sieidi-kiven tai -kallion tapauksessa käsi saattoi jäädä kiveen kiinni ja irrota vasta, kun kysyjä osasi ehdottaa oikeaa vastausvaihtoehtoa kysymykseensä.</p> <P align="justify">Myöhäisperinteessä, so. 1800-1900 -luvuilla sieidiltä tiedetään joskus pyydetyn myös elinkeinojen harjoitukseen liittymättömiä asioita, terveyttä ja muuta menestystä. Luultavasti sieidien toimiala laajentui saamelaisten {{Artikkelilinkki|1052|esikristillisten jumalien}} kriminalisoimisen jälkeen, ja edelliset perivät jälkimmäisten tehtäviä. Sieidille tiedetään uhratun myös metalliesineitä, tupakkaa ja viinaa. Myös nämä lienevät myöhäistraditioon kuuluvia asioita, joiden uhraamisella juuri pyydettiin elinkeinojen harjoitukseen liittymättömiä asioita. Myöhäisperinteessä myös naiset ovat paikoin saaneet ottaa osaa kulttiin.</p> <P align="justify">Saamelaisten suhde sieidi-jumaluuksiinsa oli suhteellisen tasa-arvoinen ja vastavuoroinen ({{Artikkelilinkki|1056|pyhä}}). Sekä ihmisellä että seidalla oli velvollisuutensa. Ihminen uhrasi ja kunnioitti palvospaikkaa, ja sen velvollisuus oli antaa elinkeino-onni. Jos jompikumpi rikkoi tämän lausumattoman sopimuksen, seurasi rangaistus. Jos ihminen käyttäytyi ylimielisesti sieidiä kohtaan, rangaistus saattoi olla elinkeino-onnen menetys tai sairastuminen. Huono ja saamaton sieidi saattoi kuitenkin niin ikään saada rangaistuksen. Lapin intensiivisen lähetysvaiheen ({{Artikkelilinkki|0905|lähetyshistoria}}) ajoilta on paljon kertomuksia siitä, kuinka käännynnäiset hylkäsivät sieidinsä ja sitten, kun rangaistusta ei kuulunut, monet muutkin yhteisön jäsenet kääntyivät. Saamelaisten maailmanselityksessä oli näin sisäänrakennettuna tietty valmius vaihtaa mahtavamman herran palvelukseen ilman välitöntä maailmankuvallista murrosta. Tässä nimenomaisessa tilanteessa tulkittiin niin, että kristinuskon jumala onkin sieidiä vahvempi ({{Artikkelilinkki|16126|Päiviö}}). Erityisen selvästi tämä ulottuvuus tulee esiin siinä myöhäisperinteeseen kuuluvassa ilmiössä, jossa kristilliset kirkot perivät sieidi-paikkojen tehtävät ja niiden saamat uhrit.</p> <P align="justify">Kivinen sieidi menetti mahtinsa, jos sen poltti yhdeksän eri puulajin tulessa. Tässä tilanteessa sieidi-hengen kerrotaan usein poistuneen paikalta linnun hahmossa, ja jo uhatuksi tultuaan se saattoi myös näyttäytyä ihmishahmossa ja luvata parempaa apua vastineeksi tuhon välttämisestä. Oli myös tapana yksinkertaisesti lyödä kiven syrjästä pala pois ja tällä tapaa merkitä se kelvottomaksi. Tenolaisten tiedetään joskus piesseen kalajumaliaan vitsoilla, jotta nämä paremmin toimittaisivat tehtävänsä. Sieidin hylkäämisen jälkeen valittiin uusi esim. unessa saadun merkin perusteella, ja kivi vihittiin käyttöön joiuin ja voitelemalla sitä esim. poronrasvalla. Monilla sieidi-paikoille hahmottuu näin selkeä elinkaari: vihkiminen, käyttö ja hylkääminen.</p> <P align="justify">Uskontotieteelliset tulkinnat: Mitään sieidi-kultille esitetyistä uskontotieteellisistä tulkinnoista ei voida pitää sinänsä lopullisena, vaan ne tuovat kaikki esiin jonkin merkittävän näkökulman asiaan. Sieidi-kulttia on tulkittu mm. kytkemällä se vainajainpalvontaan ja sekä {{Artikkelilinkki|1042|animatistisessa}} että {{Artikkelilinkki|1041|animistisessa}} viitekehyksessä. Eteläsaamelainen prof. Louise Bäckman on korostanut sieidin yksinkertaisesti osoittaneen maastokohdan, jossa ihminen saattoi erityisellä tavalla olla kontaktissa pyhän piirin kanssa, riippumatta siitä juontuiko tämän tuonpuoleinen erityismerkitys suvun esivanhemmista, {{Artikkelilinkki|1016|<i>sáivasta</i>}}, luonnonjumaluuksista tai pyyntieläinten haltijoista.</p> <P align="justify">{{Artikkelilinkki|1634|Uno Holmberg}} yhdisti sieidi-kultin vainajainpalvelukseen. Perusteluna hän näki sieidi-palvonnan perhe- tai sukukohtaisuuden. Hän yhdisti sieidin myös sáivaan, mutta sáiva-henget hän taas yksiselitteisesti tulkitsi suvun tai perheen esivanhempien hengiksi. Edelleen Holmberg on teoriansa tueksi viitannut mainintoihin, joiden mukaan sieidin henki saattoi näyttäytyä ihmisen hahmossa.</p> <P align="justify">{{Artikkelilinkki|1669|Edgar Reuterskiöld}} katsoi sieidi-palvonnan kuuluvan vasta nomadiseen kulttuurivaiheeseen. Hänen mukaansa saamelaiset elollistivat luonnon. Uskontoevolutionistisessa ajattelussa animatismin ajateltiin edeltäneen animismia eli luonnon sielullistamista. Reuterskiöldin määritelmän mukaan sieidi on alun perin ollut paikan elollisen voiman keskittymä. Luonnon animatistinen voima oli sieidissa keskitetysti kohdattavissa; animatistien piirissä ajateltiin, että nimenmaan huipuissa kansa koki elollisen voiman tiivistyneenä. Näin sieidi-kivet olisivat olleet vuosi-sáivan paikallisia edustajia. Evolutionismin hengessä hän esitti edelleen, että saamelaiset vasta myöhemmin, siirtyessään animistiseen vaiheeseen, alkoivat omistaa sieidi-paikoille persoonallisen jumalallisen luonteen. Tässä yhteydessä Reuterskiöld tuo esiin ne maininnat, jotka puhuvat eläinhahmoisen sieidihengen puolesta. Tämän hän yhdistää noidan ({{Artikkelilinkki|1051|samanismi}}) keskeiseen apuhenkeen, tuonpuoleiseen lintuun (sáiva leddie), jonka nimenomaan - niillä läntisillä saamelaisalueilla, joiden olojen pohjalta Reuterskiöld kirjoittaa - ajateltiin asuvan vuorisáivassa.</p> <P align="justify">{{Artikkelilinkki|1672|Rafael Karsten}} piti sieidi-kulttia yksiselitteisesti animismin ja {{Artikkelilinkki|1044|fetisismin}} osoituksena. Sieidissä vaikuttava voima nähtiin persoonallisena henkenä, jumalallisella voimalla varustettuna sieluna. Tyypillisen saamelaisen pyhän tapaan tämäkään jumalallinen voima ei kuitenkaan ollut mitään kokonaan toisenlaista, vaan se toimi viime kädessä samanlaisilla pelisäännöillä kuin tämänpuoleisetkin olennot, joskin pyhyyden asteesta riippuen vaihtelevassa määrin. Tämä mahdollisti vielä suhteellisen lähelle tämänpuoleisuutta sijoittuvan sieidin manipuloimisen, sen lepyttelyn, uhkaamisen, rankaisemisen ja hylkäämisen, mikä juuri on fetisismin perusidea.</p> {{Kuvalinkki|O-760_II_1_Seitakivi.jpg|Somasjärven seitakivi Somaslompolossa.}} <BR> <BR> {{Artikkelilinkki|20140806122035|Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore}}<BR><BR>
Artikkeliin liittyviä paikkoja:
Artikkelin kirjoittaja:
Artikkelin luokat:
Sivulle tulevat ääninäytteet:
