Definition of a Saami
Saamelaismääritelmä
Norjan (1989), Ruotsin (1993) ja Suomen (1996) uusien saamelaiskäräjälakien myötä saamelaismääritelmä on vakiintunut käsite. Mainituissa kolmessa maassa saamelaisuus perustuu ensiksi itseidentifikaatioon eli siihen, pitääkö henkilö itseään saamelaisena, ja toiseksi kieleen. Kielen osaamista ei vaadita itse henkilöltä, vaan riittää ns. takautuva kielitaito. Venäjällä puolestaan kriteerinä on etninen syntyperä, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen synnyttyä.
Saamelaisten määrittely on tullut ajankohtaiseksi etnisten ja vähemmistöliikkeiden voimistuessa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin on alkanut uudelleen arvioinnin aikakausi sekä ponnistelu oikeudesta omaan identiteettiin ja oman kulttuurin ja kielen säilyttämiseen ja kehittämiseen omassa etnisessä ryhmässään.
Ruotsissa 1970-luvulle asti saamelaisiksi laskettiin virallisesti vain poronhoitajasaamelaiset, joiden lukumääräksi arvioitiin 2500 henkilöä. Vasta 1975 saamelaiskomiteamietinnössä ei-poronhoitajasaamelaiset huomioidaan, ja heidän lukumääräkseen todetaan 12 930 henkilöä. Vuoden 1992 saamelaislaissa saamelaismääritelmä vakiintuu nykyisen kaltaiseksi ja Ruotsin saamelaisten nykyiseksi lukumääräksi arvioidaan 20 000, joista poronhoitajia noin 3000.
Norjassa ns. puolivirallinen saamelaismääritelmä perustui siihen, mitä Pohjoismaiden saamelaisneuvosto oli 1960-luvulla sopinut saamelaismääritelmästä, joka perustui kieleen (ks. jäljempänä). Saamelaisuus-käsitettä käytettiin lainsäädännössä ja muissa yhteyksissä sitä tarkemmin määrittelemättä. Näin toimittiin, kunnes saamelaiskäräjälaki tuli voimaan 1989. Eri arvioiden perusteella Norjassa on vähintään 40 000 saamelaista, vaikka saamelaisrekisterissä ja väestönlaskentojen mukaan heidän lukumääränsä on paljon vähäisempi.
Perusteellisimmat tutkimukset ja tilastoinnit saamelaisuudesta on tehty Suomessa, jo 1950-luvulta alkaen. Valtioneuvosto asetti 1949 saamelaisasiain komitean suunnittelemaan valtion toimenpiteitä; lappalaisten tulevaisuuden turvaamiseksi taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla. Mietinnössään komitea itse nimitti tutkittavaa kansanryhmää saamelaiseksi. Saadakseen käsityksen saamelaisväestön silloisesta tilanteesta komitea laati välittömiä tarpeitaan varten väestötilaston. Komitea totesi, että Suomessa saamelaismääritelmää ei voi liittää poronhoidon harjoittamiseen, sillä eteläisessä Lapissa, joka oli saamelaisaluetta vielä kaksi sataa vuotta sitten, on poronhoito omaksuttu yhdeksi elinkeinoksi. Tästä syystä komitea antoi, kuten se asian ilmaisi, "käytännöllisessä elämässä kourantuntuvammalle seikalle, saamen kielen taidolle", ratkaisevan merkityksen. Komitea päätyi seuraavaan määritelmään:
- Saamelaiseksi katsotaan henkilö, jonka vanhempien tai toisen heistä kotikieli on tai on ollut saame ja joka, paitsi mikäli on kysymys pikku lapsesta tai mykästä, itsekin saamea tyydyttävästi puhuu.
Määritelmästään komitea totesi, että se on sikäli ahdas, että se sulkee pois ne saamen heimoa olevat henkilöt, jotka eivät puhu saamea tyydyttävästi. Komitean ehdottamaa saamelaislakia ei koskaan säädetty, eikä sen saamelaismääritelmää tästä syystä sisällytetty lainsäädäntöön.
1958 eräässä jäsenehdotuksessa Pohjoismaiden neuvostolle kehotettiin neuvostoa suosittelemaan hallituksille, että nämä pyrkisivät yhtenäistämään saamelaisia koskevat lainsäädäntönsä siltä osin, mitä tulee luonnonvarojen hyödyntämiseen. Jäsenehdotuksen johdosta Pohjoismaiden neuvosto pyysi asiassa lausunnon Pohjoismaiden saamelaisneuvostolta. Lausunnossaan saamelaisneuvosto korosti mm. yhteispohjoismaisen saamelaismääritelmän tarpeellisuutta. Saamelaisneuvoston mielestä silloinen saamelaislainsäädäntö oli puutteellinen siitä syystä, että se huomioi vain poronhoitajasaamelaiset, vaikka ainoastaan 17% saamelaisista harjoitti poronhoitoa. Lausunnon mukaan Pohjoismaiden saamelaisneuvosto oli sopinut seuraavasta kielellisestä saamelaismääritelmästä:
- Saamelaiseksi katsotaan henkilö, jonka vanhemmat tai isovanhemmat tai ainakin yksi heistä puhuu tai on puhunut saamea kotikielenään.
Ehdotettu saamelaismääritelmä seurasi saamelaisasiain komitean kymmenen vuotta aikaisemmin ehdottamaa määritelmää siinä mielessä, että se perustui saamen kieleen. Se poikkesi aiemmin ehdotetusta määritelmästä siten, että se otti huomioon myös henkilön isovanhempien kielen. Se ei myöskään edellyttänyt, että asianomainen itse puhuu saamea.
1959 Inarissa pidetty kolmas pohjoismainen saamelaiskonferenssi lausui toivomuksenaan, että asiasta tehtäisiin seikkaperäinen tutkimus. Pohjoismaiden saamelaisneuvoston ja tilastoviranomaisten välisissä keskusteluissa katsottiin parhaaksi, että saamelaisneuvosto hoitaisi ensimmäisen tutkimuksen järjestämisen Suomessa. Vastaavaa tutkimusta ei kuitenkaan koskaan järjestetty Ruotsissa tai Norjassa.
Vuonna 1962 suoritettua saamelaista väestötutkimusta johti Pohjoismaiden saamelaisneuvoston sihteeri Karl Nickul. Tutkimus tehtiin haastattelututkimuksena. Haastattelijoille annettiin tehtäväksi haastatella jokaista Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien sekä Kittilän ja Sodankylän kuntien pohjoisimpien alueiden asukasta, jonka vanhemmista tai isovanhemmista jollakin on tai on ollut saamen kieli ensimmäisenä kielenään. Väestötutkimuksen perusaineisto analysoitiin vuonna 1968 Erkki Nickulin toimesta. Tutkimuksen lopullisesta saamelaismääritelmästä Nickul totesi seuraavaa:
Henkilö on saamelainen, jos joko hän itse, hänen isänsä tai äitinsä tai joku hänen isovanhemmistaan on lapsena ensimmäisenä kielenään oppinut saamenkielen.
Vaikka vuoden 1962 väestötutkimus ei sinänsä ottanut mitään kantaa siihen, miten saamelaisuus tulisi määritellä, perustuivat vuoden 1973 saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) saamelaismääritelmä sekä vaaliluettelo mm. sen tietoihin. Vuoden 1973 asetus (1 § 2 mom.) määritteli saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa äänioikeutetun henkilön seuraavasti:
Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittaman väestölaskennan mukaan taikka muutoin todetaan oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään.
Saamelaisvaltuuskunnasta annettiin uusi asetus 1990, jolloin sen saamelaismääritelmään lisättiin itseidentifikaatiovaatimus eli vaatimus siitä, että asianomainen pitää itseään saamelaisena. Samalla poistettiin viittaus vuoden 1962 väestötutkimukseen. Uusi saamelaismääritelmä kuului (1 § 2 mom.):
Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.
Vuoden 1990 asetuksen saamelaismääritelmä oli voimassa vuoden 1996 alkuun asti, jolloin sen korvasi saamelaiskäräjistä annetun lain saamelaismääritelmästä, ja jolloin saamelaismääritelmää laajennettiin koskemaan ns. verolappalaisia.
Suomen saamelaisilla on vuoden 1996 alusta kulttuuri-itsehallinto. Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto saa tarkemman sisältönsä saamelaiskäräjistä annetun lain kautta. Saamelaiskäräjälaki sisältää uudistetun ja laajennetun määritelmän siitä, kenellä on oikeus osallistua saamelaiskäräjien vaaleihin.
3§ Saamelainen
Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:
1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä; tai
2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.
Jo valmisteluvaiheessaan laki oli saanut aikaan vastustusta, silloin lähinnä Suomen pohjoisosissa ei-saamelaisten keskuudessa. Saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaki aikaan sai vuosia kestäneen kiistelyn Suomen Lapissa ei-saamelaisten, lähinnä ns. Lappalaisperinneyhdistyksen ja saamelaisjärjestöjen välille. Ensiksi riideltiin itse lain tarpeellisuudesta ja toiseksi, lain voimaantulon jälkeen, voivatko ns. lapinkylien verolappalaisten jälkeläiset tulla hyväksytyksi saamelaisrekisteriin.
Kiistely tuotti monia selvityksiä saamelaismäärittelystä sekä oikeusoppineiden että muiden taholta, muun muassa oikeusministeriö teetti parikin selvitystä (1996-1997): tutkija Kristian Myntin ja Vaasan hovioikeuden presidentin Erkki Rintalan selvitykset saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmästä.
Korkein hallinto-oikeus ratkaisi 1999 syksyllä ensimmäiset vaaliluetteloon merkitsemistä koskevat valitukset. Valituksissa pääkysymyksenä oli, että valittaja katsoi olevansa saamelainen ns. lappalaisperusteella saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän 2. momentin mukaan ja siten olevansa oikeutettu äänestämään syksyn saamelaiskäräjävaaleissa. Lähes kaikki valittajat nojasivat oikeutensa perustaksi esi-isän, joka oli viimeiseksi merkitty lappalaiseksi maa- tai veronkantokirjaan vuosien 1739 ja 1857 välillä. KHO hyväksyi lappalaisen esi-isän perusteella saamelaiseksi alle 1 % 656 hakijasta syksyllä 1999. Valituksia oli alunperin yli toistatuhatta. KHO:n perusteluna oli, että saamelaismäärittelyssä saamen kieleen liittyvä peruste on äänioikeuden peruste, joten lappalaisperusteeseen nojautuva oikeus ei voi olla laajempi kuin kieliperusteeseen perustuva oikeus, joka ulottuu kolmanteen takenevaan sukupolveen saakka.
Vuoden 1989 ILO:n yleissopimuksen (ILO:n alkuperäiskansoja ja heimoja itsenäisissä valtioissa koskeva kansainvälinen sopimus) nimenomaisena päämääränä on auttaa alkuperäiskansoja, joihin saamelaiset luetaan ainoana Pohjoismaissa, säilyttämään kielensä, kulttuurinsa, tapansa ja elämäntyylinsä. ILO:n yleissopimuksen alkuperäiskansamääritelmän mukaan on olennaisena perusteena pidettävä sitä, että kansa pitää itseään alkuperäis- tai heimokansana. Itseidentifikaatio on siis olennainen, muttei määräävä peruste.
Sisällysluettelo: Politiikka, järjestäytyminen ja organisaatiot
Definition of a Saami
Definition of a Saami has become established through the new Saami Parliament Acts of Norway (1989), Sweden (1993) and Finland (1995). In all three countries, Saami ethnicity is based primarily on self-identification, i.e. on whether the person concerned regards him- or herself as Saami and secondarily on language. However, language skills as such are not required from the person concerned; so-called retroactive language skills are sufficient. In Russia, the criterion is ethnic origin by birth, which is officially declared by the parents when the child is born.
Definitions of a Saami have become highly relevant as ethnic and minority movements have expanded and grown since the Second World War, thus marking the beginning of a period of reassessment and efforts to achieve people s rights to their own identity, and to preserve and develop their culture and language within their own ethnic groups.
Until the 1970s, in Sweden only the reindeer-herding Saami were officially classed as Saami. This population was estimated at 2500. It was not until the official Saami Committee Report of 1975 was published that the non-reindeer-herding Saami were included, and as a result the present Saami population of Sweden is estimated at 20,000, of whom some 3000 are engaged in reindeer husbandry.
Norway s semi-official definition of the Saami was based on an agreement of the Nordic Saami Council in the 1960s concerning a language-based definition of the Saami (see below). This concept of Saami status was applied in legislation and other connections without any precise definition. The policy was followed until 1989, when the Saami Parliament Act came into force. Based on various estimates, there are at least 40,000 Saami in Norway, although the à the Saami electoral roll and official census records give a much smaller number.
The most thorough studies and statistics concerning the Saami have been carried out and compiled in Finland since the 1950s. In 1949 Finland s Council of State (Cabinet) appointed a Saami Affairs Committee to plan state action to safeguard the future of the Saami in the economic and educational spheres. In its report, the committee itself used the term Saami of the ethnic group under investigation. To obtain a picture of the existing situation among the Saami population, the committee prepared demographic statistical material to serve its immediate needs. The committee noted that in Finland the definition of a Saami could not be associated with reindeer husbandry because in Southern Lapland, which was still Saami territory two centuries ago, reindeer herding had been adopted by the Finnish population as a means of livelihood. Therefore, the committee based its definition of a Saami on a more tangible aspect of practical life, knowledge of the Saami language . Accordingly, the following definition was presented:
A person shall be regarded as a Saami either or both of whose parents speak or have spoken Saami as the language of the home, and who, except for infants or mute persons, speaks Saami satisfactorily.
The committee noted that this definition is restricted insofar as it excludes those ethnic Saami who do not speak the language satisfactorily. The Saami Act proposed by the committee was never passed, and therefore its definition of Saami never acquired legal status.
In a member motion to the Nordic Council in 1958, the council was urged to recommend to the respective Nordic governments that they should seek to standardize their legislation concerning the Saami with regard to the utilization of natural resources. As a result of this motion, the Nordic Council requested a statement on it from the Nordic Saami Council. In its ensuing statement, the Saami Council underlined the need for a joint Nordic definition of a Saami. The Saami Council felt that existing legislation on the Saami was limited as it only took account of the reindeer-herding Saami, despite the fact that only 17% of all Saami were engaged in reindeer husbandry. According to the statement, the Nordic Saami Council had agreed on the following language-based definition of the Saami:
A person shall be regarded as being Saami if at least one of his or her parents or his or her grandparents speaks or has spoken Saami as the language of the home. The proposed definition of the Saami followed that of the Saami Affairs Committee a decade earlier in that it was based on language. But it differed from the previous definition by also taking into account the language spoken by the person s grandparents. And it did not require the person concerned to speak Saami herself or himself.
In 1959 the Third Nordic Saami Conference, held in Inari, expressed the wish that a detailed survey of the Saami be carried out. In negotiations between the Nordic Saami Council and the statistical authorities it was decided that the best course would be for the Saami Council to carry out the organization for the first survey in Finland. No corresponding surveys, however, were ever carried out in Sweden or Norway.
The Saami demographic survey of 1962 was headed by Karl Nickul, Secretary of the Nordic Saami Council. It was conducted in the form of an interview with each inhabitant of the municipalities of Enontekiö, Inari and Utsjoki and the northernmost parts of Kittilä and Sodankylä either or both of whose parents or any of whose grandparents had spoken Saami as their first language. The raw data of this demographic survey were analyzed in 1968 by Erkki Nickul. Regarding the final definition of the Saami provided by the study, Nickul noted the following:
A person is a Saami if he, his mother or father or one of his grandparents has learned Saami as his first language in childhood.
Although the demographic survey of 1962 did not taken any position on how to define Saami ethnicity, the definition of the Saami given in Finland s Act on the Saami Delegation (824/73) of 1973 and the electoral roll, among other things, on the information of the survey. The official statute of 1973 (Subsection 2 of Section 1) defined a person eligible to vote in the elections of the Saami Delegation as follows:
This statute defines as Saami a person who herself or himself or at least one of whose parents or grandparents is reported as having learned the Saami language as his or her first language according to the 1962 census carried out by the Finnish Sections of the Nordic Saami Council, or is so reported by other means.
A new statute on the Saami Delegation was issued in 1990, in which a self-identification requirement was added to the definition of Saami, viz. that the person concerned regard herself or himself as Saami. There was no reference to the 1962 census. The new definition of the Saami (Subsection 2 of Section 1) was as follows:
This statute defines a person as Saami who regards herself or himself as Saami, upon the condition that she o he r or at least one of her or his parents or grandparents has learned the Saami language as her or his first language.
The definition of Saami of the 1990 Statute remained in force until early 1996, when it was replaced by the definition in the Act on the Saami Parliament, in connection with which the definition of Saami was extended to include the so-called Taxed Lapps .
Since the beginning of 1996 the Saami of Finland have enjoyed cultural self-determination, the specific content and scope of which is given in the Act on the Saami Parliament. This act contains a revised and expanded definition of who is entitled to participate in the elections of the Saami Parliament.
§ 3 Saami This Act defines as Saami a person who regards himself or herself as Saami, upon the following conditions:
1) that he or she or at least one of his or her parents or grandparents has learned Saami as his or her first language; or
2) that he or she is the descendant of a person recorded as a Fell, Forest or Fisher Lapp in cadastres, tax records or census registers; or
3) that at least one of his or her parents is listed or could have been listed as eligible to vote in the elections of the Saami Delegation or the Saami Parliament.
The Act aroused opposition even in its draft stages, at the time mainly from non-Saami living in the northern parts of Finland . The Act on the Cultural Self-determination of the Saami led to years of debate in Finnish Lapland between non-Saami people, mainly those belonging to the so-called Lapp Heritage Association, and the various Saami organizations. The first point of contention was whether there was any actual need for the Act, and after it was passed it was debated whether the descendants of the so-called Taxed. Lapps of the Lapp villages could be included in the Saami the electoral roll.
The debate led to numerous investigations concerning the definition of a Saami by jurists and others. The Finnish Ministry of Justice prepared two studies of the matter (1996-1997): statements on the definition of a Saami in the Saami Parliament Act were made by Kristian Myntti, a specialist on the subject, and Erkki Rintala, Chief Justice of the Vaasa Court of Appeal.
In the autumn of 1999 the Supreme Administrative Court of Finland issued rulings on the first appeals concerning the registering of persons in the electoral rolls as stipulated in the Act. The main issue of the appeal was the fact that the appellants regarded themselves as Saami on the basis of the so-called Lapp grounds of the Saami definition of Subsection 2 of the Saami Parliament Act, maintaining that they were therefore entitled to vote in the Saami Parliament elections in the autumn. Almost all the appellants based their claim on ancestors last recorded as Lapps in cadastres or tax records between the years 1739 and 1857. In the autumn of 1999 the Supreme Administrative Court granted the status of Saami on the basis of a Lapp ancestor to less than one percent of all 656 appellants. There had originally been over a thousand appeals. The Court justified its rulings by noting that in defining a person as a Saami language constitutes the criterion for voting rights.
The specific objective of the 1989 ILO Convention no 169 is to assist indigenous peoples and the Saami are the only indigenous people in the Nordic countries to preserve their language, culture, customs and lifestyle. According to the definition of indigenous people in the ILO Convention, the essential criterion is that the people concerned regard themselves as an indigenous or tribal people. Self-identification thus provides important, albeit not definitive, grounds.
