Ukkosenjumala
Ukkosenjumala
(J. Porsanger & R. Pulkkinen)
Ukkosenjumala oli yksi mahtavimmista ja laajimmalla alueella tunnetuista luonnonjumalista. Se on yleissaamelaisesti, joskin eri nimillä, tunnettu sään ja hyvinvoinnin taivaallinen jumala (esikristilliset jumalat). Ukkosenjumalan uskottiin puhdistavan ilman taudeista ja antavan sadetta. Noidalla katsottiin olevan erityinen yhteys ukkosen. Sen uskottiin auttavan vapautumaan pahan ihmisen (toisen ihmisen tai porotokan päälle) panemasta lumouksesta (bijahat). Ukkonen suojeli myös poroja petoeläimiltä. Sitä kuitenkin pidettiin ambivalenttina, sekä hyvänä että pahana jumaluutena, ja sille uhrattiin raivon lepyttämiseksi ja myötämielisyyden takaamiseksi.
Pohjois- ja itäsaamelaisessa myöhäisperinteessä ukkonen esiintyy jumaluutena, joka tappoi ja tuhosi pahoja henkiä (vrt. muinaisskandinaavisen Thorin rooli peikkojen ahdistajana), mutta joka usein myös kajosi saamelaisiin itseensä ja heidän pyhiin paikkoihinsa. Etelä- ja osittain pohjoissaamelaisaluetta koskevien 1700-luvun lähteiden mukaan noita saattoi ottaa yhteyttä ukkosenjumalaan joikaamalla ja rummuttamalla erityisesti vapauttaakseen loitsitun porotokan lumouksesta tai vihamiestensä vahingoittamiseksi. Itäsaamelaiset yhdistävät ukkosenjumalan maailman alkuun (kosmogonia) ja sen tuhoutumiseen (eskatologia). Kolttasaamelaisessa perinteessä ukkonen opettaa maailman ensimmäisille ihmisille kodan rakentamisen. Turjansaamelaisten maailmansyntymyytissä ukkosenjumala esiintyy ylimpänä taivaanjumalana, joka myös pystyy tuhoamaan maailman (kosmologia). Itäsaamelaisessa eskatologiassa Ukkonen piirtyy taivaallisena metsästäjänä, joka ajaa takaa taivaallista peuraa. Kun hän ampuu tulisella nuolellaan peuran kuoliaaksi, maailma painuu kaaokseen, taivas putoaa alas ja koko maa syttyy palamaan.
Itäisempien ryhmien parissa jumaluus on tunnettu nimellä Tiermes tai Tiirmes, mikä lienee suomalais-ugrilaista perua ja etymologisesti samaa kantaa kuin hantien Torem. Nykyisessä kildininsaamessa sateenkaaren nimityksenä tiedetään tiirmes-jukks, Tiermesin jousi, ja salaman taas tiirmes-tooll, Tiermesin tuli. Jousi ja tuliset nuolet näyttävät olleen ukkosenjumalan alkuperäisiä aseita. Tiermesiä vastaa pohjoissaamen Dierpmis. Se on nykyään käytöstä poistunut nimitys, joka tunnettiin erityisesti merisaamelaisalueella. Paremmin pohjoissaamelaisten tuntema on Baján tai Bajánalmmái, ukkosenjumala. Baján-sana on etymologisesti yhdistettävissä yläpuoleen viittaaviin sanoihin. Nykyäänkin sitä käytetään pohjoissaamessa ukkossäähän liittyvässä sanastossa. Monin paikoin Ruotsin Lapissa ja inarinsaamelaisten parissa ukkosta kutsuttiin isoisäksi tai vanhaksi mieheksi. Áddjá (eri variaatioin), isoisä, on ollut käytössä Uumajan, Piitimen ja Luulajan Lapinmaissa, kun taas inarinsaamelaiset ovat käyttäneet nimitystä Äijjih (vrt. suomen äijä, vanha mies). Eteläsaamelaisalueella ukkosenjumalasta käytetään vanhoissa lähteissä tavattavaa Horagállis-nimeä (gállis 'ukko'), jossa alkuosa on arveltu johtuvan Thor-jumalan nimestä. Noitarummuissa Horagállis esiintyy vasara kädessään, mitä yhdessä nimen kanssa on pidetty todistuksena skandinaavisesta lainautumisesta. Eteläsaamenkielisen muodon mukaan ukkosenjumalan nimi on kuitenkin Hovrengaellies (hovre 'meluta').
Ukkosenjumalalle uhraamisesta on 1600-1700 -lukujen lähdekirjallisuudessa runsaasti tietoja. Luulajansaamelaisten tiedetään rakentaneen uhrilavan, jolle pystytettiin ukkosen kuva vasaroineen. Norjan saamelaisalueella tiedetään uhratun ukkosenjumalalle paitsi poroja myös puuvasaroita. Erään kuvauksen mukaan Áddján uhripuun piti olla koivua, mutta se pystytettiin ylösalaisin. Uskontotieteen valossa tämä heijastaa ambivalenttia semantiikkaa: vaikka ukkosen jumala topografisesti on ylinen jumaluus, viittaa kannon kääntäminen ylösalaisin alaspäin, manalan ja maanalisen maailman jumalille uhraamiseen. Syy lienee ukkosen kahtalaisessa luonteessa, johon liittyy elämää tuhoava puoli (uhraaminen).
Inarinsaamelaisen perinteen ja arkeologisten löytöjenkin mukaan Inarin alueella olisi vallinnut ukkosenjumala Äijihin palvontaa korostanut uskonnollinen paikalliskulttuuri. Äijihiä palvottiin Äijih-sualui -nimisessä kalliosaaressa Inarinjärvessä (Ukonsaari). Äijihlle uhrattiin Äijih-kiven alla. Se on kahden kallion välissä oleva suurikokoinen kivi, jonka uskotaan olevan Äijihin sinne laittama. Palvontapaikassa olevassa ukkosenluolassa tiedetään vielä 1800-luvun lopussa olleen porosarvia ja metalliesineitä ukkosenjumalan lepyttämiseksi annettuina uhreina. Kertomusperinteen mukaan Äijihillä on puoliso, Akku (vrt. suomen akka, vanha nainen), jonka kanssa Äijih on yhteydessä ukkosenluolasta vedenalaisen luolakäytävän kautta (vrt. suomalaisten tuntemaan Ukko-ukkosenjumalaan Rauni-puolisoineen).
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
The thunder god
Bajánalmmái, the God of Thunder, was one of the most powerful and widely known nature divinities. He was a sky god (Gods), associated with the weather and prosperity, who was known to all the Saamis albeit by different names. The Thunder God was believed to cleanse the air of diseases and to send rain. He also protected the reindeer against predators. However he was ambivalent in nature, a divinity both benevolent and malevolent, and sacrifices were made to appease his fury and ensure his good will. The shaman (Shamanism) was thought to have a special relationship with the Thunder God.
In the northern and eastern Saami traditions, the God of Thunder was a divinity that killed and destroyed evil spirits (cf. the role of the ancient Scandinavian god Thor as a persecutor of hobgoblins), but he also struck the Saami themselves and their sacred places. Some eighteenth- century sources concerning the southern, and partly also the northern, Saami areas claim that a shaman might contact the God of Thunder by chanting and drumming, and the divinity would then help him to free a reindeer herd or a person from an evil spell (bijahat). The eastern Saami associated the God of Thunder with the creation of the world (cosmology) and with its destruction (eschatology). In the Skolt Saami tradition, the Thunder God taught the first people of the world to build lodges. In the creation myth of the Ter Saami, the God of Thunder was the supreme celestial god, and he also had the power to destroy the world (cosmology). In eastern Saami eschatology, the Thunder God is depicted as a celestial hunter pursuing a heavenly wild reindeer; when he shoots it dead with his flaming arrow, the world will be plunged into chaos, the heavens will fall, and the whole earth will be enveloped in a conflagration.
Among the eastern Saami groups, the thunder divinity was called Tiermes or Tiirmes, which was probably of Finno-Ugric origin and derived from the same word as the Khanty Torem. In modern Kildin Saami, the rainbow is called tiirmes-jukks, the bow of Tiermes and lightning tiirmes-tooll, the fire of Tiermesi. The bow and the flaming arrows would appear to be the original weapons of the God of Thunder. Tiermes corresponds to the North Saami Dierpmis; the latter name is now obsolete, but it was used particularly in the maritime Saami region. A better known name among the North Saami is Baján or Bajánalmmái God of Thunder. The name Baján is etymologically related to words meaning above, and it is used in modern North Saami in words referring to thunder. In many places in Swedish Lapland and among the Inari Saami, the thunder is called grandfather or old man. Áddjá grandfather and corresponding forms were used in areas where Ume, Pite and Lule Saami were spoken, while the Inari Saami used the name Äijjih (cf. Finnish äijä old man ). In sources relating to the South Saami region, one finds the name Horagállis (gallis old man ), the first part of which has been thought to derive from the name of the Norse god Thor. In the shaman s drum, Horagállis is depicted with a hammer in his left hand, and this together with the name has been taken as evidence of a Scandinavian cultural borrowing. However, the form of the name of the God of Thunder in South Saami is Hovrengaellies (hovre to make a noise ).
There is ample information in the seventeenth- and eighteenth-century source material about sacrifices to the God of Thunder. The Lule Saami built a sacrificial platform on which they erected an image of the god with his hammer. In the Saami region of Norway, it is known that reindeer and wooden mallets were sacrificed to the Thunder God. According to one description, the sacrificial tree to Addja had to be a birch that was erected upside down. In terms of the study of religion, this was an expression of semantic ambivalence: although the God of Thunder was topographically a higher god, the tree points down, towards the underworld, indicating a sacrifice to the nether gods. The reason probably lay in the equivocal nature of the God of Thunder, who had a destructive as well as a creative side. (Sacrifice)
According to the Inari Saami tradition, and corroborated by archaeological finds, there was a local culture of worship of the God of Thunder Äijih in the Inari region; Äijih was worshipped on a rocky island called Äijih-sualui Thunder Island on Lake Inari. The sacrifices were made at thefoot of a large stone which lay between two rocks and was believed to have been placed there by Äijih. In a cave at the place of worship it is known that even in the late nineteenth century there were reindeer antlers and metal objects left there as sacrifices to placate the God of Thunder. According to legend, Äijih had a wife, Akku (cf. Finnish akka old woman ), whom he could reach from the cave by way of an underwater cavern.
