Áhčešeátne-Njávešeátne
Áhčešeátne-Njávešeátne
Njávešeátne ja Áhčešeatne ovat naishahmoja, jotka esiintyvät saamelaisessa suullisessa kertomusperinteessä joko haltijaolentoina tai maallisina naisina. Njávešeátne on hyväntahtoinen ja -luonteinen, Áhčešeátne taas ahne ja ilkeämielinen. Njávešeátne ja Áhčešeátne -naishahmoihin liittyvä perinne on yleissaamelainen, ja sitä on pidettävä hyvin vanhana. Länsisaamelaisessa perinteessä Njávešeátne yhdistetään haltijaolentona Auringon tyttäreen (aurinko) ja Áhčešeátne taas Kuun tyttäreen (kuu). Tähän liittyvä mytologia on tullut tunnetuksi Anders Fjellnerin julkaisemien eeppisten joikujen kautta, joita Gustav von Düben tulkitsi tunnetussa kirjassaan 1873.
Von Dübenin julkaisemien tekstien mukaan maailman alkuvaiheessa kalanlihaa, kalanmätiä, maitoa ym. saatiin tekemättä työtä. Onni kuitenkin rikkoutui eräänlaiseen syntiinlankeemukseen: ihmiset alkoivat tappaa toisiaan. Sankarit nimeltä Njavvis ja Attjis avioituivat, Njavvis Auringon tyttären Njávešeátnen kanssa ja Attjis Kuun tyttären Áhčešeátnen kanssa. Kummankin naisen odottaessa jo lasta heidän miehensä murhattiin. Tämän takia naiset kesyttivät peurat ja aloittivat näin poronhoidon. Edellinen sai pojan, jälkimmäinen tyttären. Kerran marjametsässä ollessaan naiset löivät vedon, jonka mukaan astiansa ensiksi täyteen saanut voittaisi pojan itselleen. Hävinnyt saisi tytön. Áhčešeátne huijasi panemalla sammalia astiaansa, voitti vedon ja lähti sitten kasvattipoikineen omille teilleen. Tämän jälkeen hänen pahuutensa yhä lisääntyi; hän tuli pohjatuulesta raskaaksi ja synnytti pojan nimeltä Atsits, joka on myöhemmän tarinaperinteen tuntema saamaton kiusanhenki Askovis. Tämä teki kaikenlaista pahuutta, hoiti huonosti poroja, mutta sai lopulta rangaistuksensa herjattuaan Kuuta, äitiänsä, isä Aurinkoa kalpeammaksi. Tämän johdosta Kuu vetäisi hänet luokseen, ja kuussa hänet tänä päivänäkin nähdään. Kerran kuitenkin Áhčešeátnen kasvattipoika osui oikean äitinsä kodalle ja sai selville asioitten oikean laidan. Poika tappoi kasvatusäitinsä, joka oli huijannut hänet itselleen. Áhčešeátnen porokarjasta tulee tämän kuoltua sammakoita, rupikonnia sekä erilaisia vahinkoeläimiä.
Haltiatarolentojen yhteydestä aurinkoon ja kuuhun on vähän perinneaineistoa, vaikka tämä yhteys on sopusoinnussa saamelaisen muinaisuskon yleisen semantiikan kanssa: Aurinko assosioituu hyvään ja rakentavaan, kun taas Kuulla selvästi on ambivalentti, osin destruktiivinen luonne. Pohjoissaamelaisessa perinteessä Njávešeátne esiintyy Auringon tyttärenä, jota vastaa itäsaamelaisessa perinteessä tunnettu Aurinkoneito. Viittauksia Áhčešeátnen suhteesta Kuuhun löydetään itäsaamelaisesta folkloresta. Inarin ja Etelä-Varangin Rautavuonon saamelaisilla on kertomuksia kuussa näkyvästä ihmisestä, joka on Attčsej tai Hatsjædnen tytär. Suonikyläläisten tiedetään sanoneen kuunpimennyksestä, että Ahttsehk-nijdd männ poarr, Ahttsehkin tytär syö kuuta.
Kertomusperinne Njávešeátnen ja Áhčešeátnen yhteydestä saamelaisten keskeisen elinkeinon eli peuranpyynnin ja/tai poronhoidon alkuun on hyvin tunnettu, erityisesti pohjois- ja eteläsaamelaisella alueella. Kertomus maallisen naisen ilkeämielisestä naisvastustajasta, joka huijaa naisen pojan itselleen, on yleissaamelainen. Se on erityisen tunnettu itäsaamelaisilla, missä hyväntahtoinen nainen esiintyy usein nimettömänä, mutta ilkeä vastustaja esiintyy turjansaamelaisilla nimellä Aadz, kolttasaamelaisilla Accy tai Aahtsek, kildinisaamelaisilla Aacce, inarinsaamelaisilla Haccišan. Eräiden kildininsaamelaisten kertomusten mukaan aadz kuoltuaan muuttui sammaleksi, jota sitten käytetään mm. lasten komsioissa. Tavallisinta on kuitenkin aadzin tai Áhčešeátnen yhteys sammakoiden tai liskojen alkuperään tai negatiivisena pidettyihin ilmiöihin ja tauteihin. Sekä länsi- että itäsaamelaisilla suonenvetoa sanotaan Áhčešeátnen tai sitä vastaavan Aadzin tai Ahttsekin aiheuttamaksi. Kolttasaamelaiset paransivat suonenvetoa katkomalla koivunoksan ja lukemalla loitsuntapaista: mahtsattam Ahttsek, 'parannan suonenvedon' (palautan Ahttsekin).
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
Áhčešeátne-Njávešeátne (engl. ver.)
Njávešeatne and Áhčešeatne are female figures who appear in Saami legend either as spirits or as human women. Njávešeatne is benevolent and kind, while Áhčešeatne is greedy and cruel. The tradition relating to Njávešeatne and Áhčešeatne is common to all the Saami peoples, and it must be considered a very ancient one. In the western Saami tradition, Njávešeatne is associated with the spirit daughter of the Sun and Áhčešeatne with the daughter of the Moon. The mythology relating to this has become known through the epic chants published by Anders Fjellner and used by Gustav von Düben in his famous book Om Lappland och lapparne (1873) On Lapland and the Lapps.
According to the texts published by von Düben, in the beginning of the world, people got fish, roe, milk, etc. without doing any work. Their happiness was shattered, however, by a kind of Fall: men began to kill one another. Two heroes called Njavvis and Attjis got married, the former to Njávešeatne, the daughter of the Sun, and the latter to Áhčešeatne, the daughter of the Moon. While both the women were pregnant, their husbands were murdered. In consequence of this, the women themselves tamed wild reindeer and began herding them. Njávešeatne had a son and Áhčešeatne a daughter. Once when they were picking berries in the forest, the women made a bet that the first to fill her basket would win the boy for herself, while the loser would get the girl. Áhčešeatne cheated by putting moss in her basket, won the bet and departed with her adopted son. After this she grew in wickedness; she became pregnant by the North Wind and gave birth to a boy called Atsits, who became the ne er-do-well pest of later legend, Askovis. Atsits, too, committed all kinds of wicked deeds and took poor care of his reindeer, but he finally met his just deserts after he had insulted the Moon, his mother s father, by calling him paler than the Sun. For this, the Moon took him, and there he can still be seen to this very day. However, once the adopted son came to the lodge of his real mother and learnt the truth about his birth. He killed his adopted mother, who had dishonestly won him for herself. The reindeer of Áhčešeatne were turned into frogs, toads and various other noxious animals after she died.
