Kuu
Kuu
Kuulla (mánnu) on ollut paitsi kalendaarinen merkityksensä myös myyttinen merkitys luonnon kasvuvoiman kannalta. Saamelaisen ajanlaskun erikoisuutena on ollut 13-kuukautinen kuuvuosi, jossa ajanjaksot laskettiin uudesta kuusta (mánnočálbmi 'kuusilmä') seuraavaan uuteen kuuhun (kuukaudet, aikakäsitys). Historiallisten tietojen mukaan joinakin vuosina laskettiin olevan 13, joinakin 12 kuukautta. Laskuperusteena oli kuun syntyminen uudesta kuusta seuraavaan uuteen kuuhun. Kasvava kuu on šaddi mánnu, 'syntyvä kuu', täysikuu on ládas mánnu, ja alakuu on nohkki mánnu tai nuossi mánnu, 'loppuva kuu' (PS).
Kuumytologiasta on säilynyt sangen vähän tietoa. Kuulle osoitettu rituaalinen aktiivisuus keskittyi vuodenvaihteeseen. Joulukuun aika oli monien kieltojen säätelemä, koska joulukuinen kuu koettiin vaaralliseksi ja helposti ärtyväksi. Eteläsaamelaisten parissa on 1700-luvun lähteiden mukaan vallinnut joulukuuhun (bassemánnu, 'pyhä kuu') liittyvä tabu, joka koski melua aiheuttavaa työtä. Siellä myös uuden kuun näkyessä kodan lakeisaukkoon ripustettiin rengas, jonka lävitse kuun piti loistaa. Renkaat ripustettiin kuun kunniaksi, jotta se helpottaisi vaadinten vasomista. Joulustaalon on uskottu olevan erityisen aktiivinen joulukuun aikaan. Pohjoissaamelaisessa perinteessä staalolla on erityissuhde kuuhun; se voi esiintyä kuun varastajana tai jopa muuttua sellaiseksi (stállu). Jällivaaran aluetta koskevien 1700-luvun lähteiden mukaan helmikuussa loistavaa kuuta palveltiin tarjoamalla sille porojen sarviin sidottua heinää ja meluamalla äänekkäästi kuun huomion herättämiseksi. Norjan saamelaisaluetta kuvaavien lähteiden mukaan kuulle uhrattiin naaraspuolisia, väriltään vaaleita eläimiä. Gustav Von Dübenin esittämän myytin mukaan kuun tytär Háhčešeatne meni naimisiin Háhčeš -nimisen miehen kanssa, joka oli veljensä Njávešin kanssa maailman ensimmäisiä ihmisiä. Njáveš otti vaimokseen Njávešeatnen, auringon tyttären. Njávešeatne kesytti villipeuroja ihmisten hyväksi, mutta Háhčešeatnen poroista tuli villipeuroja, koska hän oli ilkeä omille poroilleen (Áhčešeatne ja Njávešeatne, aurinko). Eteläsaamelaisessa kertomusperinteessä tunnetaan Áhčešeatnen poika Askovis , joka joutui kuuhun rangaistuksena pahuudestaan.
Kuun vaiheiden on uskottu vaikuttavan eri tavoin luonnon kasvuvoimaan. Uusi kuu on ollut paras aika teurastaa poroja, jotka silloin ovat vereviä ja lihavia. On myös hyvä hakata puita, jotka tällöin ovat lujia. Käsitöitä varten tarkoitetut puut, heinät ja muut luonnonainekset on ollut parasta hankkia uuden kuun aikana. Kasvavalla kuulla syntyvän lapsen uskottiin menestyvän hyvin.
Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore
