Näytelmäkirjallisuus
Näytelmäkirjallisuus
Saamelaisen teatterin synty ajoittuu 1970-luvun alkuun, kun Ruotsin Jokkmokkiin perustettiin 1971 harrastajateatteri Dálvadis. Vastaavanlaisia harrastajateatteriryhmiä perustettiin eri puolille saamelaisaluetta; Norjan Koutokeinoon Beaivváš Sámi Teáhter (1981), Suomen Outakoskelle Rávgoš ryhmä (1981) ja Norjan Snåsaan eteläsaamelainen teatteriryhmä (1980). Saamelaisteatteri Beaivváš ja Dálvadis, jonka nykyinen asemapaikka on Kiirunassa, ovat vakiinnuttaneet asemansa, ja ne toimivat ammattiteattereina.
Ensimmäiset saamenkieliset näytelmätekstit syntyivät koulujen toimintaa varten, mutta varsinaisen näytelmäkirjallisuuden voidaan katsoa alkaneen teatteritoiminnan myötä ja toisaalta valtakulttuurin laitosteattereiden kiinnostuksesta saamelaisnäytelmiä kohtaan. Ensimmäisiä näytelmäkirjailijoita on Kirsti Paltto, jonka suomenkielinen näytelmä Liemmajoen Anni (1976) oli kirjoitettu Rovaniemen kaupunginteatterille. Palton suomenkielisiä kuunnelmatekstejä on esitetty Suomen Yleisradiossa, minkä lisäksi hän on kirjoittanut ja ohjannut saamenkielisiä näytelmiä Rávgošille. Sen ensimmäiset näytelmät kirjoitti ja ohjasi Eino Guttorm.
Saamelaiselle näytelmäkirjallisuudelle on Beaivváš-teatterilla ollut keskeinen merkitys, sillä se on voinut työllistää kirjailijoita tilausteksteillä. Muun muassa John Gustavsenin, Marry A. Sombyn, Rauni Magga Lukkarin, Inger Margarethe Olsenin ja Nils Utsin näytelmiä on ollut teatterin ohjelmistossa. John Gustavsenin kirjoittama Gumpegoddi esitettiin 1990-luvun alussa ja se kertoi Johan Turin elämästä. Rauni Magga Lukkarin käsikirjoitukseen pohjautuva monologi Dearvvuođat (1992) käsitteli nuorten itsemurhia. Samana vuonna esitettiin Inger Margarethe Olsenin ensimmäinen näytelmä Earálágan (1992) rockmusikaalina, ja se tarkastelee nuorten elämää erilaisuuden, homoseksuaalisuuden näkökulmasta. Olsenin Giegat guhkket -näytelmä (1993) tuo esille kolttavähemmistön elämää toisen maailmansodan aikana, ja vuotta myöhemmin esitetty Skovdnji pohtii perheväkivaltaa ja naisten seksuaalista alistamista. Marry A. Sombyn satunäytelmä Ráhkisvuođa soahki (1996) käyttää saamelaista kertomusperinnettä lähtökohtanaan. Näyttelijänä paremmin tunnetun Nils Utsin käsikirjoitus Eatni váibmu vardá (2000) on historiallinen kuvaus saamelaispolitiikan vaiheista 1900-luvun alun Norjassa.
Saamelaistaustoistaan huolimatta teatterien ohjelmistoissa on ollut muun muassa klassisia näytelmiä saamelaisversioina, tanssiteatteriesityksiä sekä muiden alkuperäiskansojen kulttuuriin pohjautuvia ja niistä vaikutteita saaneita esityksiä.
Sisällysluettelo: Taiteet
Drama
The origins of Saami theatre go back to the early 1970s when an amateur dramatic company called Dálvadis was founded in Jokkmokk in Sweden. Similar amateur groups were then founded all over the area inhabited by the Saami: Beaivváš Sámi Teáhter in Kautokeino in Norway in 1981, the Rágvoš Group in Outakoski in Finland in 1981, and a South Saami heatre group in Snåsa in Norway in 1980. Beaivváš and Dálvadis, which is now based in Kiruna, have become established amateur theatres.
The first Saami-language plays were written for schools, but dramatic literature proper can be considered to have started together with theatrical activity, and with the interest of the permanent theatres of the dominant cultures in Saami plays. One of the first Saami dramatists was Kirsti Paltto, whose Finnish-language play Liemmajoen Anni [Anni of Liemmajoki] (1976) was written for Rovaniemi City Theatre. Paltto's radio plays have been presented by the Finnish Broadcasting Company, and she has also written and directed Saami-language plays for the Rágvo Group. The first plays presented by this group were written and directed by Eino Guttorm.
The Beaivváš group has had a crucial importance for Saami drama because it has provided work for Saami playwrights by commissioning works from them. Among others, it has put on plays by John Gustavsen, Marry A. Somby, Rauni Magga Lukkari, Inger Margarethe Olsen and Nils Utsi. John Gustavsen s Gumpegoddi [A killer of a bear] was presented in the early 1990s. It is about the life of the writer, Johan Turi. Dearvvuođat [Regards] (1992), a monologue based on a script by Rauni Magga Lukkari dealt with suicide among young people. In the same year the theater put on Margarethe Olsen s first play, a rock musical called Earálágan [Different], which also dealt with the life of young people, this time from point of view of a deviant (homosexual) group. Olsen s play Giegat guhkket [cuckoos cuckoo] (1993) describes the life of the Skolt minority during the Second World War, and her Skovdnji, presented a year later deals with the subject of family violence and female oppression. Marry A. Somby s children s play Ráhkisvuođa soahki [The birch of love] (1996) springs from the Saami story-telling tradition. Eatni váibmu vardá [Mother's heart is bleeding] by Nils Utsi, who is better known as an actor, is a historical treatment of Saami politics in Norway at the beginning of the twentieth century.
Despite their Saami backgrounds, the repertoires of these theaters have not been limited to plays by Saami writers but have also included Saami-language versions of classical plays, dance theater performances and presentations of works based on and influenced by the cultures of other indigenous peoples.
Literature
Theatre
