Kantakieli
Kantakieli
Kantakieli on kielihistoriallinen käsite. Jos kahdella tai useammalla kielellä on riittävästi yhteisiä piirteitä, joiden voidaan katsoa olevan molemmilla tahoilla samaa alkuperää, voidaan näitä pitää yhteisen kantakielen jatkajina. Kahden kielen yhteiset piirteet voivat olla periaatteessa kahdesta eri syystä johtuvia: ne voivat olla joko pystysuoraa perua kielten aikaisemmista vaiheista eli yhteisistä kantakielistä, tai sitten ne voivat olla horisontaalista perua eli kielten välisiin kontakteihin perustuvaa yhteistä omaisuutta. Pystysuora perintö voidaan erottaa horisontaalisesta vertailemalla keskenään useita kielen tasoja. Sanastoa (sana) vertailemalla voidaan paitsi saada selville yhteisten sanojen määrä ja laatu myös samalla johtaa äännehistorialliset säännöt, äännelait. Näitä voidaan sitten soveltaa uusien sanarinnastusten testaamiseen sekä myös kieliopillisten elementtien vertailuun. Kantakieliä määriteltäessä sanastoa tärkeämpi osuus on kieliopilla, eli kieliopin rakenteella ja sen yhteisillä elementeillä. Kielioppi on se osa kielestä, joka harvemmin muuttuu horisontaalista kautta, kielten vaikutuksesta toisiinsa, kun taas sanasto on tyypillisesti lainasanojen muodossa kielestä toiseen siirtyvää. Kieliopin rakenne ja sen peruselementit periytyvät kielessä vertikaalisti, pystysuoraan. Kielen historiaa tutkittaessa tukeudutaan hypoteettisiin kantakielivaiheisiin, ja kielen historiaa voi siten tarkastella useilla eri aikatasoilla.
Saamen kielten läheisin yhteinen kantakieli on kantasaame. Siitä siis johdetaan kaikki nykyiset saamelaiskielet. Kantasaamen eri vaiheita on puhuttu n 3000-1000 vuotta sitten. Kielihistorioitsijat erottavat kantasaamesta neljä eri vaihetta, joissa tietyt äänteelliset ja kielioppiin liittyvät uudennokset ovat tapahtuneet. Saamelaiskielten ja itämerensuomalaisten kielten (ml. suomi) yhteinen kantakieli on varhaiskantasuomi eli suomalais-saamelainen kantakieli. Tämä ajoitetaan n. 3000 vuoden taakse. Varhaiskantasuomi puolestaan palautuu aiempaan suomalais-ugrilaiseen kantakieleen, kuten esim. kantasamojedi (ja sitä kautta nykyiset samojedikielet) kantaugri (ja sitä kautta hanti, mansi ja unkari) sekä muut suomalais-ugrilaiset kielet (kielisukulaisuus).
Varhaiskantasuomi on ns. välikantakieli suomalais-ugrilaisen kantakielen ja (kanta)saamen välissä. Välikantakieliä voidaan olettaa olleen vain siinä tapauksessa, että niihin rekonstruoitavat (kielellinen rekonstruktio) ainekset (sanat ja kieliopilliset elementit) ovat sellaisia, että ne tavataan mahdollisimman laajalti molemmissa (kaikissa) kantakielen oletetuissa jatkajissa, mutta puuttuvat muista saman kielikunnan kielistä.
Sisällysluettelo: Kielet ja nimistö
Proto-language
Proto-language is a term used in historical linguistics. If two or more languages share a sufficient number of common features which can be considered to be have the same origins, they can be regarded as descendants of a common original language called a proto-language. Two languages may have common features for two different reasons: they may be vertically descended from an earlier stage in the languages, i.e. from a common proto-language, or they may be of horizontal origin, i.e. common to both languages as a result of contacts between them. Vertical affinity can be distinguished from horizontal by comparing different stages in the development of the languages. By comparing the vocabulary (word), it is possible to ascertain not only the number and type of common words (cognates) but also to construct rules that describe how their pronunciation has changed over time in the different languages. These rules are called sound laws, which can then be applied to test the validity of new candidate cognates, and to compare grammatical elements. In fact, in establishing a proto-language, grammar that is the common structures and elements of the grammars of different languages, is more important than vocabulary. This is because grammar more rarely undergoes horizontal change, i.e. the influence of languages on one another, whereas vocabulary is typically prone to move from one language to another in the form of borrowings (loan words). The structure of a grammar and its basic elements in a language are inherited vertically. In historical linguistics, it is necessary to hypothesize proto-language phases, which makes it possible to investigate the history of a language at different stages in its development.
The proto-language of the Saami languages is Proto-Saami, from which all the modern Saami languages are descended. Proto-Saami in its different stages was spoken about 3000-6000 years ago. Historical linguists distinguish four different stages of Proto-Saami, which are characterized by developments in vocabulary and grammar. The common proto-language of the Saami languages and the Baltic-Finnic languages (including Finnish) is the Early Proto-Finnic. This is estimated to date back approx. 3000 years. Early Proto-Finnic in turn is descended from an earlier Finno-Ugric proto-language, as are Proto-Samoyedic (and the modern Samoyedic languages that are descended from it), Proto-Ugric (the ancestor of Khanty, Mansi and Hungarian) and the other Finno-Ugric languages (Language relationship). Early Proto-Finnic is a so-called intermediate proto-language (between Proto-Finno-Ugric and Proto-Saami). One can only assume the existence of such an intermediate proto-language if the reconstructed elements (Linguistic reconstruction) in it are represented as widely as possible in both/all the languages that are assumed to be descended from it and are absent from other languages of the same family.
