View source for Karhunpalvonta

{{Artikkeli
|sivun nimi=Karhunpalvonta
|kieli=suomi
|id=1054
|artikkeliteksti=<P align="justify"> Karhulla oli saamelaisessa kulttuurissa kultillinen erityisasema. Randulfin mukaan "saamelaiset pitävät kaikkia eläimiä pyhinä", mihin hän jatkoi: "mutta karhua he pitävät pyhimpänä kaikista" (1723; {{Artikkelilinkki|1056|pyhä}}). Karhun katsottiin olevan {{Artikkelilinkki|1016|<i>sáiva</i>}}sta kotoisin. Ihmisen ja karhun välillä oli ikään kuin sanaton sopimus siitä, mitä kummankin velvollisuuksiin kuului. Ihmisen tuli kunnioittaa karhua ja tappaessaan sen noudattaa tarkkoja rituaalisääntöjä. Karhun puolestaan piti pidättäytyä tappamasta ihmistä. Tämä sääntö oli kokemuksen vahvistama; yleensä karhu välttelee ihmistä. Jos se tuli ihmisten ilmoille, tätä pidettiin osoituksena siitä, ettei karhu ollut luonnollinen, vaan että se oli noidan "nostama" taikka suorastaan ihmisestä muutettu karhu. Ihmisen tappaneen karhun suhteen ei tabusäännöksiä noudatettu, vaan karhun ruho saatettiin suorastaan häpäistä; karhun inkarnoituminen estettiin leikkaamalla sen oikea etukäpälä nilkasta irti ja hautaamalla se erikseen. Näin luuranko ei ollut kokonainen, ja karhun kierto maailmassa päättyi siihen ({{Artikkelilinkki|1057|sielu}}). </P> 
<P align="justify"> Karhunmetsästys oli kauttaaltaan rituaalinen ja kultillinen tapahtumasarja. Karhunpyynnillä ei ollut saamelaisten ruokataloudessa mitään olennaista merkitystä, vaan se oli itseisarvoinen toimenpide. Oikein suoritettu karhurituaali takasi sen, että karhu syntyi uudestaan <i>sáiva</i>ssa, ja siellä sen odotettiin kertovan kanssakarhuilleen, kuinka suuri kunnia oli tulla ihmisten tappamaksi ja juhlimaksi. Karhurituaalista on yksityiskohtaisemmat tiedot Skandinavian saamelaisilta. Näillä karhunmetsästyksen kokonaisuus sisälsi seuraavat vaiheet: </P> 
<ol> <li>Karhun kiertäminen ensilumen tultua, usein rummun oraakkelin avulla. <li>Metsästysseurueen muodostaminen. Skandinaviassa metsästys näyttää olleen huomattava seurapiiritilaisuus, ja kiertäjä piti juhlan, jonka osanottajat olivat velvolliset ottamaan osaa metsästykseen. Suomen Lapissa metsästys oli enemmän perhekohtainen tapahtuma; <li>Itse kaataminen kevättalvella. Ennen kaatoretkelle lähtöä selvitettiin rummun avulla, tulisiko kaato onnistumaan. Jos vastaus oli myönteinen, seurasi miehillä muutaman päivän selibaatti, ja he paastosivat edellisen vuorokauden ja peseytyivät, minkä jälkeen he siirtyivät ulos kodan pyhän peräoven {{Artikkelilinkki|1032|<i>boaššu</i>n}} kautta. Karhun pesälle mentiin kulkueessa: kiertäjä, rummunlyöjä, parhaitten metsästäjien joukosta valittu kaataja ja muut metsästäjät arvojärjestyksessä. Pesällä karhu ensin herätettiin. Tarkoitus oli varmistaa, että karhun mahdollisesti ruumiin ulkopuolella unen aikana liikkuva sielu ehtisi palata ruumiiseen, eikä jäisi karhun kuoleman jälkeen harhailemaan ja mahdollisesti aiheuttamaan ongelmia. Karhun syöksyessä pesästä ulos etukäteen kaatajaksi valittu metsästäjä surmasi sen erityisellä karhukeihäällä. Vielä seuraavaan päivään karhu jätettiin paikoilleen "kuoleman suuntaan", vasemmalle kyljelleen, pää osoittamaan pesästä vasemmalle. Tämänkin tarkoituksena luultavasti oli varmistaa sielun asettuminen ruumiiseen. Koko kaatamisvaiheen ajan karhusta puhuttiin kiertoilmaisuin ja karhunpyytäjien "salakieltä" käyttäen <li>Siirtyminen kylään. Karhua vetävällä porolla oli messinkirengas suojana. Poro oli tämän jälkeen vuoden verran naisille tabu, eivätkä naiset seremonian aikana saaneet ylittää seurueen paluulatua. Matkan aikana laulettiin ensimmäinen karhulaulu. On säilynyt ainoastaan Gabriel {{Artikkelilinkki|1670|Tuderuksen}} suomeksi muistiinmerkitsemä laulu Kemin Lapista, joka korostaa karhun jumalallista alkuperää sekäsitä, että karhurituaali oli itsetarkoitus. Naiset ottivat metsästäjät vastaan katsomalla heitä varotoimenpiteenä messinkirenkaan läpi ja purskuttamalla heidän päälleen punaista lepänkuorimehua. Tämä tehtiin karhujen suojelijana pidetyn metsästyksen jumalan <i>Leaibeolmmai</i>n ('Leppämies'; {{Artikkelilinkki|1052|esikristilliset jumalat}}) kunniaksi. Tämän jälleen laulettiin lauluja, joissa karhua puhuteltiin nimillä <i>saivo olmai</i>, '<i>saivo</i>n mies' jos karhu oli uros ja <i>saivo neit</i>, '<i>saivo</i>n tyttö', jos se oli naaras. <li>Karhun lihan keittäminen ja syöminen eli itse karhujuhla. Karhun nylkivät ja sen lihan keittivät miehet ainakin Skandinaviassa erillisessä karhujuhlaa varten pystytetyssä kodassa, jonne naisilla ei ollut asiaa. Suomen puolella naisetnäyttävät saaneen olla mukana. Karhu nyljettiin laulaen joikuja, joissa sille vakuutettiin, ettei sen kuolema itse asiassa ollut metsästäjien aiheuttama, vaan että se oli itse vahingossa lipsahtanut alas liukkaalta kalliolta tai että vieraista maista tulleet miehet olivat sen tappaneet. Lihaa paloitellessa pidettiin tarkka huoli siitä, että yhtään luuta ei rikottu, ja kaikki luut otettiin huolella talteen. Karhun liha piti keittää ilman suolaa. Tämä sääntö viitannee siihen, että karhurituaali on hyvin vanha ja peräisin ajalta, jolloin sisämaan saamelaisilla ei ollut suolaa käytettävissään. Skandinaviassa miehet toivat valmiin lihan asuinkotaan, ja naisetkin saivat siitä syödä, tosin vain joko etu- tai takapäästä (tiedot vaihtelevat). Heidän piti kuitenkin varotoimenpiteenä syödä liha jälleen messinkirenkaan läpi. <li>Puhdistusriitit ja karnevalistinen osuus. Karhunmetsästäjät puhdistautuivat tulen ja lipeän avulla. Tämän jälkeen seurasi miesten ja naisten välisiä leikkejä, joilla on saattanutolla eroottista luonnetta, ja joista otettiin enteistä seuraavan karhunmetsästyksen ajankohdasta. <li>Karhun hautaus. Karhun luut, sen kuononahka ja häntä haudattiin siten, että ne aseteltiin kuin kysymyksessä olisi ollut kokonainen karhun ruho. Tämän tarkoituksena oli varmistaa karhun syntyminen uudelleen <i>sáiva</i>an, mikä edellytti, että kaikki luut alun perin olivat tallessa ja että pedot eivät voineet päästä niihin käsiksi. <li>Karhun taljan ampuminen. Seurasi toinen karnevalistinen osuus, jossa nyljetty karhun talja pingotettiin puiselle kehikolle, ja kylän naiset saivat silmät sidottuina ampua sitä nuolilla. Ensiksi sokkona taljaan osuneen naisen mies tulisi olemaan seuraava karhunkaataja, tai jos nainen oli naimaton hänen tuleva miehensä olisi suuri karhunmetsästäjä. <li>Selibaatti 3-4 päivää. Vasta tämän jälkeen karhurituaaliin osallistuneilla miehillä oli jälleen lupa lähestyä vaimojaan. </ol>  
<P align="justify"> Kaikissa karhurituaalin vaiheissa karhun ja kylän naisten suhde oli hyvin kriittinen. Siihensisältyi kaksi ulottuvuutta: karhun seksuaalinen uhka naiselle, ja naisten metsästysonnelle ja -varusteille muodostama uhka. Yleisesti ottaen kuitenkin karhu ja nainen näyttävät muodostaneen uhkan toisilleen. Naisten piti suojautua karhun voimalta, mutta toisaalta naisen seksuaalisuus näytti olevan uhka karhulle. Uroskarhun ei uskottu tappavan naista, ellei tämä kantanut poikasikiötä, eikä naaraskarhun uskottu tappavan miestä. Laajalti tunnettu on käsitys siitä, että jos uroskarhu ahdistelee naista, on tämän nostettava helmansa ylös, jolloin karhu nostaa käpälät silmilleen ja häpeissään kääntyy pois. </P> 
<P align="justify"> Skandinaavisten saamelaisten karhurituaalikin perustuu kertomukseen, jossa ihmisellä siis naisella ja karhulla on eroottinen suhde. Tässä kertomuksessa saamelaistyttö yöpyy karhun pesässä ja joutuu näin karhun vaimoksi. Lopuksi karhu antautuu tytön veljien tapettavaksi opetettuaan sitä ennen tytölle kaikki karhurituaalin vaiheet ja itseään koskevat tabusäännöt. Tällaisenaan se perustelee lähinnä vain karhukultin ja korostaa karhun ja naisen seksuaalisuhteen mahdollisuutta. Se ei suoranaisesti esitä, että karhu olisi saamelaisten kantaisä, kuten eräät tutkijat ovat arvelleet. Myöskään karhun kunnianimiä 'vaari', 'isoisä' jne. ei voida pitää todisteina {{Artikkelilinkki|1045|totemismista}}, koska tällainen on ylipäätään kunnianimitys jollekin, jota halutaan arvostaa hyvin korkealle. </P> 
<P align="justify"> Pikemmin karhukultissa lienee kysymys siitä, että karhu oli eläin, jonka kanssa saamelaiset halusivat olla hyvissä väleissä, mutta jonka voiman he samalla kertaa halusivat jakaa. Karhu oli eläimistä pyhin, mutta sen voima tuli rituaalissa osaksi saamelaisen omaa voimaa. </P> <BR>
{{Artikkelilinkki|20140806122035| Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore}}<BR><BR>
|kirjoittaja=Risto Pulkkinen
|luokat=Muinaisusko, mytologia ja folklore
}}