Early proto-finnic

• suomi
• davvisámegiella
• English
• svenska

Varhaiskantasuomi

Varhaiskantasuomi on saamen kielten ja itämerensuomalaisten kielten välitön yhteinen kantakieli. Sitä arvioidaan puhutun Suomenlahden ja Laatokan ympäristössä n. 3000 vuotta sitten. Varhaiskantasuomen äännejärjestelmä on kokonaisuudessaan rekonstruoitavissa itämerensuomalaisten kielten ja saamen kielten pohjalta. Myös muoto-opin piirteet voidaan suurelta osin selittää yhteisistä lähtökohdista. Yhteistä perua olevia vanhoja sanoja on n. 600.

Äännejärjestelmänsä puolesta varhaiskantasuomi on hyvin lähellä suomalais-ugrilaista (ja uralilaista) kantakieltä. Sen merkittävin uudennos on jälkitavuissa esiintyvä pyöreä o-vokaali aiempiin kantakieliin palautettavien vokaalien a, ä ja i lisäksi (esim. sanassa buoddu ~ sm. pato).

Kieliopillisista elementeistä siihen palautetaan ne, joista löytyy merkkejä molemmisssa kieliryhmissä, esim. kieliopilliset sijat

• nominatiivi (yksikössä Ø, monikossa -t),
• akkusatiivi (yksikössä -m) ja
• genetiivi (yksikössä -n, monikossa -j).

Varhaiskantasuomen uudennoksia kieliopilisissa sijoissa on monikon akkusatiivi, joka jo tuolloin alkoi muodostua monikon genetiivin ja yksikön partitiivin (alkuaan erosijan -ta) pohjalta. Paikallissijoja oli sekä yleisiä (latiivi -n, -k, -s, lokatiivi-essiivi -na ja partitiivi -ta) että erikoistuneita (sisäpaikallissijat -sin (illatiivi) -sna (inessiivi) -sta (elatiivi), translatiivi -ksi, prolatiivi -ko) ja muita adverbaalisia sijoja komitatiivi (-jna) ja abessiivi (-ptak). Possessiivisuffiksisarjat erikseen yhdelle ja usealle omistetulle (tai erikseen nominatiiville ja genetiiville) voidaan rekonstruoida nykyisten saamen kielten ja itämerensuomen edustuksen pohjalta ottaen huomioon myös muita sukukieliä. Verbintaivutuksen puolella varhaiskantasuomen uudennoksia ovat mahdollisesti infinitiivin tunnus -tak sekä johdinaineksista syntyneet kaksi konditionaalin tunnusta, joista toista edustaa pohjoissaamen konditionaali ja toista potentiaali. Myös imperatiivin tunnus on saanut varhaiskantasuomessa uusia muotoja edellisiin kantakielivaiheisiin verrattuna.

Varhaiskantasuomen sanastoon on omaksuttu lainoja niin balttilaisista kielistä kuin kantagermaanistakin. Varhaiskantasuomen yhteistä perintöä saamessa ja itämerensuomessa ei ole aina aivan helppo erottaa myöhemmin tapahtueesta horisontaalisesta vaikutuksesta, sillä kielet ovat eläneet rinnakkain toistensa naapurustoissa jatkuvasti ja eri aikoina kielestä toiseen siirtynyt sanasto on voinut mukautua äännerakenteeltaan omaperäisten sanojen mukaiseksi. Balttilaisista lainasanoistakaan ei ole oltu varmoja, onko niitä omaksuttu lainkaan varhaiskantasuomeen vai ovatko ne mahdollisesti kulkeutuneet kantasaameen kantasuomen välityksellä. Uudemmat lainasanat on helpompi erottaa vanhasta perintösanastosta.

Sisällysluettelo: Kielet ja nimistö

Ulla-Maija Kulonen

Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Early proto-finnic

Early Proto-Finnic was the immediate common proto-language of the Saami and Baltic-Finnic languages. It is believed to have been spoken around the Gulf of Finland and Lake Ladoga about 3000 years ago, The sound system of Early Proto-Finnic can be completely reconstructed from the Baltic-Finnic and Saami languages. The morphological features can also be ascertained to a great extent on the basis of these common sources. There are about 600 words with extant cognates (words descended from a common ancestor).

In terms of its sound system, Early Proto-Finnic is very close to Proto- Finno-Ugric and its ancestor, Proto-Uralic. The most significant innovation is the appearance of a round o vowel in non-initial syllables in addition to the back a, front ä and i of the ancestor language, which is reflected for example in the North Saani word buoððu ‘dam’). Those grammatical features that are found in both language groups can be reconstructed: for example cases such as the nominative (singular Ø (= no ending), plural -t), accusative (singular -m) and genitive (singular -n, plural -j). One of the innovations of Early Proto-Finnic was the accusative plural ending, which began to be formed out of the genitive plural and partitive singular (originally an ablative case -ta). Locative cases included both general (lative -n, -k, -s, locative-essive -na and partitive -ta) and specialized (internal locatives: -sin (illative) -sna (inessive) -sta (elative), translative -ksi, and prolative -ko) forms as well as other adverbial cases: comitative (-jna) and abessive (-ptak). A series of possessive suffixes separately for one or more possessed entities (or separately for the nominative and genitive) can be reconstructed from the modern Saami and Baltic-Finnic languages as well as other related languages. In verb conjugation the innovations of Early Proto-Finnic possibly include the infinitive suffix -tak and two conditional forms created out of affixes, one of which is represented in the conditional mood of North Saami and the other in the potential. The imperative also adopted new forms in Early Proto-Finnic.

The lexicon of Early Proto-Finnic borrowed words from both the Baltic languages and Proto-Germanic. It is not always easy to distinguish a common inheritance from Early Proto-Finnic from horizontal borrowing between the Saami and Baltic-Finnnic languages as they have lived in continuous close proximity to one another, and words that been adopted by one language from another may have been adapted to conform with the phonological structure of the borrowing language. In the case of Baltic loan words, it is not certain whether they were borrowed at all into Early Proto-Finnic or whether they possibly passed into Proto-Saami through Proto-Finnic. It is easier to distinguish more recent borrowings from the older inherited vocabulary.

Ulla-Maija Kulonen

Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den