| TekstiTämä on erikoisominaisuus.
|
<P align="justify"> Samanismi on Sip … <P align="justify"> Samanismi on Siperian uskomusmaailmasta venäjän kielen kautta kansainväliseen kirjallisuuteen vakiintunut termi, jolla tarkoitetaan ihmisten ja tuonpuoleisten voimien välittäjänä toimivan uskonnollisen ekspertin, samaanin keskeisen aseman ympärille kiertyvää kulttuurimuotoa. Lähtökohtana on Keski-Siperian mandzu-tunguusilaisten ja Kaakkois-Aasiassa puhuttujen nivhikielten tuntema saman-sana. Käsite tarkoittaa henkilöä, joka osaa samanoida; sananmukaisesti 'tietää', kuinka laulaa samanistisia pyhiä lauluja, loitsia, parantaa, tehdä haltioituneessa transsitilassa matkoja maailmankerroksesta toiseen, tuonpuoleiseen. Nämä ovat samanistisissa kulttuureissa sellaisen ihmisen synnynnäisiä kykyjä ja ominaisuuksia, jolla on yhteisön arvostama, mutta itse yksilön kannalta tuskallinen samanoinnin kyky tai lahja. Siperian kansojen saman voi olla sekä mies että nainen. Samaanien kesken jo varhain lienee vallinnut työnjako ja hierarkia, joka on ilmennyt erikoistumisena eri samaanin taitoihin. Samaanien arvostus ei ole riippunut sukupuolesta vaan siitä, mitä hän 'tietää' ja muistaa. Kuitenkin saamelaisten parissa samanismi näyttää olleen miehinen instituutio; vain myöhäisperinteestä tunnetaan mainintoja naispuolisista samaaneista. </P>
<P align="justify"> Käsite tuli yleisemmin tunnetuksi, ja sen merkitys laajentui Mircea Eliaden ranskaksi 1951 ilmestyneen teoksen <i>Le Chamanisme et les techniques archaiques de lécstase</i> vaikutuksesta. Eliaden mukaan samanismi on "arkaaista ekstaasitekniikkaa" ja "uskonnon muodoista alkuperäisimpiä". Samanismin merkkejä tavataan kalliotaiteessa, ja sen on katsottu edustavan paleoliittisen kauden metsästäjä-keräilijäkulttuurien uskonnollista ajattelua, jonka muinaisuudesta on todisteena se, että ilmiö tavataan sekä Vanhan että Uuden mantereen luonnonkansojen parissa. Samanismin käsite ei ole uskontotieteellisesti ongelmaton. Siihen liittyy tutkimushistoriallisena painolastina evolutionismin ja diffusionismin näkökulmaa painottanut 1800-luvun urreligion-hypoteesi. Kun saman(ism) -sanaa on venäjän kautta käännetty englantiin ja saksaan, siinä on korostunut määrittäjiensä, kristinuskon lähetyssaarnaajien näkökulma. Venäjän Siperiasta löytynyt peruspakanuuden ilmentymä nimettiin saman(ism)iksi, luonnon "uskonnoksi", jotta lähetystyö saisi vahvemman perustelun. Näin ilmiön nimeksi vakiintui "saman(ism)", vaikkei termiä esiinny vanhimmissa dokumenteissa, kuten vanhauskoisen ylipappi Avvakumin 1660-luvun päiväkirjassa evenkien luona näkemästään samanoinnista. Venäjän samanstvo-sana, 'samaanius', ilmaisee samanismin kulttuurien kaiken kattavaa, ekologialtaan eettisesti korkeatasoista arvomaailmaa vailla samanismi-termiin liittyviä em. ongelmia. </P>
<P align="justify"> Samanismin käsite on osoittautunut tieteellisessäkäytössä ongelmalliseksi myös merkitysalansa puolesta. Transsin yksipuolinen korostaminen samanismin kriteeriksi on saanut monet tutkijat pitämään sitä universaalina, vaikkei ilmiötä tavata suinkaan samankaltaisena kaikkialta eikä maapallon kaikista kulttuureista. Åke Hultkrantz katsookin arktisen samanismin eroavan muista, Etelä-Aasian, Kaukoidän ja Amerikan, samanismin muodoista. </P> <P align="justify"> Ekstaasi on yksi samanismin tuntomerkeistä. Se merkitsee erilaisten transsitekniikoitten käyttöä keinoina saavuttaa yhteys toisiin maailmoihin tai todellisuuden toisiin tiloihin. Lisäksi samanistisessa maailmankuvassa korostuu usko useaan [[Sielu|sieluun]], joista "vapaasielu" voi jättää ruumiin transsissa tai unessa ja palata takaisin sielumatkan päätyttyä. Olennaista on myös näkemys maailmankaikkeuden kolmesta kerroksesta ja samaanista välittäjänä ylisen, ihmisen ja alisen maailman välillä ([[Saamelainen kosmologia|saamelainen kosmologia]]) sekä samaanin eläinapuhengistä - saamelaisessa kulttuurissa tuonpuoleiset peurahärkä, kala ja lintu -, jotka ovat ratkaisevassa roolissa hänen sielunmatkoillaan ja joiden hahmoon hänen uskotaan voivan muuntautua. Samanistisissa kulttuureissa on edelleen mytologiansa, jonka salatietouden vanha samaani opettaa seuraajalleen initiaatiokasvatuksessa, ennen vihkimystä yhteisön arvostamaan sakraaliin rooliin. Tässä vaiheessa samaani saa rituaalisen puvun, asemansa tunnukset ja varustuksen, joka kulttuureittain vaihtelee: rumpu ym. musiikki-instrumentit, naamio, vyö, kengät, lakki, sauva, reki, idolit ja apuhenkien kuvat. Monissa kulttuureissa rumpukalvon kuvitus (noitarumpu) on muodostanut samaanin "kartan" tuonpuoleisuuteen. Saamelaisilla seon vaihdellut alueittain, samoin kuin rummun tekninen rakenne. Rummun käyttö ei ollut saamelaisen samaanin yksinoikeus, vaan sen avulla suoritettu ennustaminen (arpominen) oli jokaisen miehen ulottuvilla oleva maaginen käytänne. </P>
<P align="justify"> Samaanit ovat yleisesti käyttäneet monotonista rummuttamista ([[Meavrresgárri|<i>meavrresgárri</i>]]) sekä kiihkeää tanssia ekstaattiseen tilaan pääsemiseksi. Lisäksi he ovat voineet nauttia huumaavia aineita, kuten kärpässientä. Alustavana toimenpiteenä on ollut esim. paastoaminen. Saamelainen samaani myös, rummutuksen säestämän tanssin ohella, lauloi samanistisia joikuja. Tämä joikulaulun muoto lienee ollut sinä määrin keskeinen noitauskon ilmaus, että se kriminalisoitiin rummun kanssa Lapin lähetyksen toimin 1700-luvulta ja lestadiolaissaarnaajien julistuksesta 1800-luvulta. </P>
<P align="justify"> Skandinaavinen saagakirjallisuus, jonka lähtökohdat ovat viikinkiajalta 800-1250, paikantaa noituuden pesäpaikan Ruijaan (Finnmark), jonka asukkaat (finner) olivat kuuluisia noitataidoistaan jopa niin, että saagojen <i>finn</i> saattaa tarkoittaa suomalaista, saamelaista tai noitaa ([[Noaidi|<i>noaidi</i>]]). 1100-luvulla norjalaisten käräjillä varoitettiin matkustamasta Lappiin noitapelon tähden. Samalla vuosisadalla kirjoitettu Norjan historia sisältää varhaisimman seikkaperäisen kuvauksen siitä, kuinka norjalaiset kristityt kokivat lapinnoidan transsissa suorittaman sielumatkan juuri kuolleeksi todetun lapinvaimon henkiin herättämiseksi. Vaikealla matkallaan tuonpuoleiseen noita taistelee toisen, potilaan kuoleman aiheuttaneen samaanin kanssa muuntautuen valaan hahmoon ennen kuin palaa takaisin ihmisten ilmoille ja herättää kuolleen vaimon henkiin. Rumpu kuvitetaan symbolein (valas, poro, vene airoineen, hiihtäjä), jotka viittaavat Norjan saamelaisten oloihin. </P>
<P align="justify"> Ensimmäinen saamelaista samanismia laajemmin käsitellyt teos ilmestyi poliittisista syitä Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla. Kustaa II Adolfin joukkojen vyöryessä Manner-Euroopan maihin siellä levitettiin huhua lapinnoidista, joiden avulla ruotsalaiset kulkivat voitosta voittoon. Niinpä valtakunnankansleri de la Gardie käynnisti projektin Lapinmaiden valistamiseksi ja sellaisen tiedon hankkimiseksi, jolla väärä huhu voitaisiin torjua. Tässä tarkoituksessa Saksan Elsassista kutsuttiin Uppsalan retoriikan professoriksi Johannes [[Schefferus, J.|Schefferus]], kirjoittamaan teos [[Lapponia|Lapponia]] (1673). Schefferus itse ei kentälle mennyt, vaan yhdisteli Lapinmaiden pappien ja virkamiesten kirjoittamia tiedonantoja. Lapin samanismin tutkimuksen kannalta teoksen anti on jo toimeksiannon vuoksi niukka, vaikka rummusta on piirroksia, kuten palvonnastakin. </P>
<P align="justify"> Suurin osa saamelaisten esikristillistä maailmankuvaa koskevasta tiedosta saatiin 1600-luvun lopulla vahvistuneen, ensiksi puhdasoppisen, sitten pietistisen ja lopuksi valistuksen ajan hengessä tapahtuneen, Lapin mission kautta ([[Lähetyshistoria|lähetyshistoria]]). Materiaaliin liittyy huomattavia lähdekriittisiä ongelmia. Kun sekä rummut että niiden käyttöä koskevat tiedot koottiin keskellä ja jopa osana Lapinmaiden asukkaiden intensiivistä käännytystä, noidat perheineen olivat tiedoissaan vaitonaisia ja antoivat rummun merkeistä ja merkityksistä noitauskon todellista tilaa profaanimman kuvan säästääkseen henkensä noitavainojen pohjoisessa aallossa. Samalta ajalta ovat myös jälkipolville säilyneet saamelaiset noitarummut, jotka Ernst [[Manker, Ernst|Manker]] on huolella inventoinut. Mankerin tulkintoihin rumpukalvojen kuvituksesta tosin on suhtauduttava kriittisesti. Rummut painottuvat Ruotsin Lappiin, koska tuolloin Tanskaan kuuluneen Norjan lappalaisilta [[V. Westen, Thomas|von Westenin]] johdolla kootusta satojen rumpujen kokoelmasta suurin osa tuhoutui Kööpenhaminan tulipalossa 1787. </P>
<P align="justify"> "Rumpujen aika" päättyi lähetystyön voimistumiseen 1670-1740-luvuilla niin, että samanismi katosi tuntureihin ja muuttui Lapinmaiden "viimeisten pakanoiden" salaiseksi uskonnoksi, jonka harjoittajista, rummun haltijoista on suullisena perinteenä kulkenutta tietoa vielä 1900-luvultakin. Saamelaisen samaanin, <i>noaidi</i>n, päätehtäviä olivat parantaminen, ekstaattinen ennustaminen ja metsästysmaagikkona toimiminen. Lisäksi hän saattoi toimia uhripapin tehtävissä, jos tilanne sitä erityisesti vaati ([[Uhraaminen|uhraaminen]]). Psykopompoksena - vainajasielunjohdattajana tuonpuoleiseen, mikä Siperiassa yleisesti samaanin tehtävää - saamelainen noita ei ole toiminut. Seuraava ote Nicolaus Lundiuksen kuvauksesta on 1670-luvulta: </P>
:<P align="justify"> [Kun noita on kutsuttu parantamaan sairasta henkilöä, ensin suoritetaan uhri ja] uhrin jälkeen hän [noita] alkaa rummuttaa. Siinä rummuttaessaan hän lankeaa maahan ja makaa siinä kuolleena, ja hänen ruumiinsa on kovajakankea kuin kivi. Hän makaa tunnin, ja hän on kertonut läsnäoleville, että tunnin kuluttua heidän on laulettava laulu. Heidän laulaessaan kuollut sitten nousee, tarttuu rumpuun ja pitää sitä korvansa juuressa rummuttaen hiljaa aina välillä. Kun hän on siten lyönyt jonkin aikaa rumpua, istuutuu hän ja mietiskelee taas hetken. Sitten hän alkaa kertoa, missä hän on ollut; hän kertoo olleensa maan alla: hän sanoo, että maan alla asuu kansa, joka kävelee jalat meidän jalkojamme vasten ja kertoo, että se kansa on ulkonäöltään kovin korea. Noitahenki on vienyt lappalaisen hengen näiden ihmisten piiriin ja lappalainen kertoo, että näillä maanalaisilla on hallussaan jokin sairaalle ihmiselle kuuluva esine, olkoon se hänen päähineensä tai hänen kenkänsä, tai hänen lapasensa. Jos lappalainen nyt on tarpeeksi mahdikas samaan tämän esineen takaisin, niin sairas tulee terveeksi, jos taas ei, niin hän edelleen joutuu kärsimään sairaudestaan. </P>
<P align="justify"> Nämä maanalaiset tietävät ennalta, että lappalainen tulee heidän luokseen maan alle ja lappalainen sanoo, että he sulkevat ovensa visusti. Yhtä varmasti lappalainen kuitenkin löytää jonkin raon, josta hän voi ryömiä läpi. Kun hän sitten matkaa takaisin, kuljettaa noitahenki hänen henkeään vauhdilla läpi vuorten ja laaksojen, niin että kivet ja hiekka lyövät häntä vastaan niin kuin sade ja rakeet. </P>
<P align="justify"> Ekstaattinen ennustaminen tarkoitti ekstaattisin keinoin suoritettavaa tiedonhankintaa, jonka aiheena saattoi olla esim. varastettu tai kadonnut omaisuus. Siitä on pidettävä erillään aiemmin mainittu rummun avulla suoritettu ennustaminen. Saamelaisfolklore tuntee tarinoita valtanoitien ja näiden sukujen (siidojen) välisistä riitaisuuksista (esim. Kemin Lapin [[Päiviö|Päiviö]]) , jotka usein viittaavat <i>noaidi</i>n metsästysmaagikon rooliin, jossa samaani vangitsi saaliseläinten sielut ja johdatti ne oman yhteisönsä pyyntimaille. Samaanitsaattoivat myös suoranaisesti taistella toisiaan vastaan apuhenkiensä, varsinkin peurahenkiensä hahmossa. Muiden samaanien tapaan myös saamelaisen <i>noaidi</i>n arvovalta oli suuri, ja hänen neuvoihinsa turvauduttiin myös muissa kuin puhtaasti samanistista erityisosaamista vaativissa tilanteissa. </P> <P align="justify"> Eri puolilla Lappia, esim. Kaarasjoella, Inarissa ja Jokkmokissa 1900-luvun lopulla virinnyt innostus samaanin koulutukseenei ole juuriltaan Lapin perinteisen noitauskon mukaista eivätkä sen yhteydessä järjestetyt samaanimatkat tapahdu Lapinmaiden noitaistuntojen mallien mukaan. Pikemminkin on kysymys uussamanismista, jonka opettajista näkyy mm. amerikkalaisen prof. Michael Harnerin <i>Core Shamanism</i> -koulukunnan ja Kööpenhaminasta pohjoismaisia istuntoja johtavan J. Horowitzin vaikutussamanismi. Sitä vastoin [[Valkeapää, Nils Aslak|N.-A. Valkeapää]] on ammentanut kirjallisen toimintansa ja joikurunoutensa lähtökohdat hyvin tuntemansa saamelaisen mytologian aineksista. Klassinen esimerkki [[Valkeapää, Nils Aslak|Valkeapään]] tuotannosta on kuvitettu runoelma <i>Beaivi, áhčážan</i> ('Aurinko, isäni') (1992), josta suorastaan kuuluu Lapin vanhojen noitien ääni - toki modernin runouden kielen ja mitan koodeihin siirrettynä. </P><BR>
[[Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore| Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore]]<BR><BR>ytologia ja folklore]]<BR><BR> +
|
