Ero sivun Poronhoidon synty versioiden välillä

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 20: Rivi 20:

Erääksi tunturisaamelaisen suurporonhoitokulttuurin kehittymisen alkusykäykseksi on taas ehdotettu sitä, että peurojen ajopyynti loppui keskeisen Kölivuoriston tuntureilla, kun vuoden 1349 musta surma autioitti vuoristokyliä. Teorian mukaan peuran pyynnin vaikeutuminen olisi motivoinut kulttuurin muutosta, jossa villipeuran pyytämisestä siirryttiin hoitamaan asteittain kasvavia porokarjoja. Toisaalta on myös esitetty, että tunturilappalainen suurporonhoito olisi alkanut kehittyä 1300-luvulla {{Artikkelilinkki|151194|Vefsenin}} alueella,jonne samoihin aikoihin levisi skandinaavinen vuohi- ja lammastalous. Suurporonhoidon ja indoeurooppalaisen karjatalouden väliseen vuorovaikutukseen viittaakin pohjoissaamen maitotaloussanasto, joka on kuitenkin lainautunut esiskandinaavisista kielistä todennäköisesti jo aiemmin eli 200-800 jKr. Suurporonhoidon kehittymisestä voikin sanoa varmaksi vain sen, että kulttuurin muutoksen on täytynyt alkaa todennäköisimmin ennen 1500- ja 1600-lukujen vaihdetta, koska ensimmäiset asiakirjamaininnat suurista porokarjoista ja säännöllisistä vuotuismuutoista löytyvät juuri 1500- ja 1600-lukujen Ruotsin ja Norjan puolen veroluetteloista.

Poronhoito- / poro-aiheisia linkkejä: {{Artikkelilinkki|20140722111137|poronhoito - kokoomasivu}}

Lähdeluettelo:

Lähdeluettelo:

Versio 23. heinäkuuta 2014 kello 06.34

Tätä kieliversiota ei vielä ole

Kirjoita se

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

This language version does not exist yet

Write it

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den