Lavrukaš

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Versio hetkellä 18. joulukuuta 2014 kello 18.51 – tehnyt Olli (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lavrukaš

Lavrukaš (N), Laareek, Laarikaž, (K), vainolaistarinoiden saamelainen sankari ja silmänkääntäjä, tsuudien ja karjalaisten vastustaja.

Lavrukaš on Suomen saamelaisten kuuluisin ja suosituin vainolaistarinoiden sankari. Nimen taustalla lienee suomalainen nimi Laurukainen, kun taas kolttasaamelaisten Laareek eli Laarikaž on lainautunut karjalaisten vastaavasta nimestä Larikka. Vastaavia tarinoita on kerrottu myös niin suomalaisten kuin karjalaisten parissa, joten kysymyksessä lienee kulkutraditio. Suomen kielellä kerrotuissa saamelaisperäisissäversioissa Lavrukaš mainitaankin Laurukaisena.

Lavrukaš tunnetaan parhaiten tarinoista, joissa hänet on pakotettu oppaaksi, mutta oveluudellaan hän onnistuu tuhoamaan koko vainolaisjoukon. Yhdessä hän ohjaa vainolaisten veneen koskeen hypäten kuitenkin itse viime hetkellä turvaan kalliolle. Toisessa tarinassa hän houkuttelee vainolaiset saareen syömään marjoja ja jättää heidät sinne nääntymään nälkään ja pakenee salaa pois veneet mukanaan. Kolmannessa hän opastaa poroahkioilla ajavat vainolaiset pimeässä rotkon partaalle, tekee sitten itsensä näkymättömäksi ja heittää sen jälkeen palavan soihdun alas jyrkänteeltä, jolloin vainolaisjoukko syöksyy sen perässä kuolemaan. Kolttasaamelaisten Laarikaž taas kykeni kääntämään vihollisten silmät niin, että nämä ryhtyivät keihäillään sohimaan heinäsäkkiä. Samoja tarinamotiiveja on sovitettu mm. noitina kuuluisampien Päiviön ja Akmeelin nimiin.


Sisällysluettelo: Biografiset artikkelit

Risto Pulkkinen



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

This language version does not exist yet

Write it

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den