Ero sivun Kuolan saamelaisten saamenpuku versioiden välillä

{{Artikkeli

{{Artikkeli

|sivun nimi=Kuolan saamelaisten saamenpuku

|sivun nimi=Kuolan saamelaisten saamenpuku

|id=20140515110420

|id=20140515110420

|artikkeliteksti=Venäjänsaamelaisten pukuparsi on erinomainen esimerkki saamenpuvussa tapahtuneisiin muutoksiin johtaneista vaikutteista. Myös Venäjän alueella alkuperäinen pukujen raaka-aine oli nahka, sekä peuran- ja poron- että lampaannahka (duodji). Vähitellen rikkaimmilla oli varaa ostaa tuontikankaita, verkaa ja sarkaa, takkeja varten. Toisaalta nahkapukimien hylkäämiseen on ollut myös käytännöllisiä syitä, kuten nopeasti romahtanut villipeurakanta, jonka vuoksi nahkojen saanti oli hankalaa. Perinteinen takkimalli jupa muistuttaa leikkaukseltaan vastaavia Suomen saamelaisten verka- ja sarkatakkeja (kuva). 1800-luvun jälkipuoliskolla venäjänsaamelaiset luopuivat vähitellen tästä kangastakista, ja naiset rupesivat pukeutumaan karjalaisten ja pohjoisvenäläisten sarafaniin eli olkainhameeseen, röijyyn ja esiliinaan. Pukuun kuuluu myös helmikoristeinen vyö. Jo aiemmin naiset olivat hylänneet perinteisen päähineensä ja siirtyneet käyttämään sorokka-tyyppistä päähinettä (kuva), s*aams*ik'ia, jonka otsamus imitoi sorokan koristeluja, mutta oli tehty helmikirjonnalla. Suvulla tai perheellä saattoi olla "omat" helmikirjontamallinsa, joten päähineestä näki, mihin perheeseen tai siidaan nainen kuului. Monet näistä helmikirjontamalleista ovat saaneet vaikutteita ortodoksisista kirkkotekstiileistä ja ikoneista. Miehet luopuivat perinteisistä vaatteistaan jo aikaisemmin ja ottivat nopeasti käyttöön venäläistyyppiset vaatteet; ainoastaan poronhoitajat käyttivät poronnahkaisia vaatteita työssä. Myöhemmin venäjänsaamelaiset omaksuivat sinne 1880-luvulla muuttaneilta komeilta ja nenetseiltä turkispukimet. Saamelaisten oma avonainen poronnahkainen takki vaihdettiin umpinaiseen maalitsaan, jalkineiksi (kuva) ja säärystimiksi otettiin myös burkit ja pimit, jotka koristeltiin aplikoimalla.

|artikkeliteksti=Venäjänsaamelaisten pukuparsi on erinomainen esimerkki saamenpuvussa tapahtuneisiin muutoksiin johtaneista vaikutteista. Myös Venäjän alueella alkuperäinen pukujen raaka-aine oli nahka, sekä peuran- ja poron- että lampaannahka (duodji). Vähitellen rikkaimmilla oli varaa ostaa tuontikankaita, verkaa ja sarkaa, takkeja varten. Toisaalta nahkapukimien hylkäämiseen on ollut myös käytännöllisiä syitä, kuten nopeasti romahtanut villipeurakanta, jonka vuoksi nahkojen saanti oli hankalaa. Perinteinen takkimalli jupa muistuttaa leikkaukseltaan vastaavia Suomen saamelaisten verka- ja sarkatakkeja (kuva). 1800-luvun jälkipuoliskolla venäjänsaamelaiset luopuivat vähitellen tästä kangastakista, ja naiset rupesivat pukeutumaan karjalaisten ja pohjoisvenäläisten sarafaniin eli olkainhameeseen, röijyyn ja esiliinaan. Pukuun kuuluu myös helmikoristeinen vyö. Jo aiemmin naiset olivat hylänneet perinteisen päähineensä ja siirtyneet käyttämään sorokka-tyyppistä päähinettä (kuva), s*aams*ik'ia, jonka otsamus imitoi sorokan koristeluja, mutta oli tehty helmikirjonnalla. Suvulla tai perheellä saattoi olla "omat" helmikirjontamallinsa, joten päähineestä näki, mihin perheeseen tai siidaan nainen kuului. Monet näistä helmikirjontamalleista ovat saaneet vaikutteita ortodoksisista kirkkotekstiileistä ja ikoneista. Miehet luopuivat perinteisistä vaatteistaan jo aikaisemmin ja ottivat nopeasti käyttöön venäläistyyppiset vaatteet; ainoastaan poronhoitajat käyttivät poronnahkaisia vaatteita työssä. Myöhemmin venäjänsaamelaiset omaksuivat sinne 1880-luvulla muuttaneilta komeilta ja nenetseiltä turkispukimet. Saamelaisten oma avonainen poronnahkainen takki vaihdettiin umpinaiseen maalitsaan, jalkineiksi (kuva) ja säärystimiksi otettiin myös burkit ja pimit, jotka koristeltiin aplikoimalla.